Edellinen | Huonekasvit aihealue | Seuraava |
Kysymys: Vanhan fiikuksen leikkaus
Huonekasvit
Olen saanut hoitooni vanhan monirunkoisen fiikuksen. Fiikuksessa olevat lehdet ova n. 15 cm pitkät. Kasvi on aika pahan näköinen: oksia sojottaa sinne ja tänne ja lehtiä on lähinnä oksien yläosissa. Kasvia on leikelty aiemminkin ja se on ollut pienessä ruukussa. Vaihdoin siihen nyt isomman ruukun ja uuden mullan. Pitäisikö kasvi leikata alas tms. Kaipaisin leikkauohjeita fiikukselle.
Kiitos
Kommentoi:*
Onkohan kyseessä kenties huonekumipuu vai pitkälehtifiikus? Fiikukset pudottavat vanhemmiten alimpia lehtiään (etenkin talvella) ja saattavat tosiaan tulla melko kaljun näköisiksi. Kaikki fiikuslajit kestävät hyvin leikkausta ja muotoilua, mutta se on parasta tehdä vasta keväällä kasvun käynnistyessä. Sen kummempia ohjeita leikkaamiseen ei ole. Voimakas leikkaus ja runsas maitiaisnesteen vuotaminen kuluttavat kuitenkin aina kasvin voimia. Kumipuusta tulee leikkaamatta helposti liian pitkä, mutta varaudu siihen että leikkauksen jälkeen se kasvattaa leveyttä. Leikkauksen jälkeen kastellaan maltillisesti ja annetaan hetki aikaa toipua.
Ps. Muistathan tosiaan että fiikukset vuotavat leikkauspinnastaan maitiaisnestettä (jotkut sille allergisiakin). Vuoto loppuu itsestään jonkin ajan kuluttua, mutta sen voi myös hiilellä tyrehdyttää.
Kasvikortistossa 5 erilaista fiikusta - artikkeli limoviikunasta
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Ostin 3 v sitten omenapuun ja toisen 2 v sitten. Myyjä käski leikata puun syksyllä ja pakottaa osan oksista kasvamaan alaspäin. Puut eivät ole vi...
Hei!Olen kuullut erilaisista leikkausajankohdista, riippuen siitä mikä on leikkauksen tarkoitus.Mitkä ovat mielestänne oikeat ajat seuraaviin tarkoitu...
Hei !Tiedustelisin millaista hoitoa lumimarjapensas tarvitsee, lannoitus/ leikkaus?...
Mitä tapahtuu kasvulle, jos leikkaa omenapuun syksyllä kylmien säiden aikaan? Vaikuttaako leikkaus seuraavan kevään kasvuun ja satoon.?...
Ostin Prismasta tällaisen kasvin. Luulin ensin ostaneeni jonkun fiikuksen, muttei kai ollutkaan. Tuo suurin lehti on noin 27 cm pitkä. Purkin kyljess&am...
HeiRuusupensaisiin tulee kirvoja keväisin, mikä paras hoito? Ruusut kukkivat, mutta kukinnot kuivuvat eikä niihin tule kiulukoita? Pensaiden leikkaus?Lea...
Muutimme taloon, jonka pihaa reunustaa vanha noin 2 m korkea orapihlaja-aita, ikä ei ole tiedossamme. Ei liene vuosiin huollettu. Oksisto on aika harvaa erityis...
Puistoalppiruusuni on kasvanut noin 7 vuotta hienosti paikallaan ja olen joutunut sitä jopa aika ajoin muotoilemaan talvileikkauksilla. Pensas on kukkinut upeasti jo...
Minulla on useita yli 50 vuotta vanhoja omenapuita. Puissa on paljon vanhoja vesiversoja, jotka ovat juurestaan n. 2-3 cm. paksuja. Olen tekemässä em. pystyss...
Vuonna 2012 ostamani Aprikoosipuun rungon vahingoiduttua, sen juurelta lähti 4 runkovartta kasvamaan, jotka nyt kaikki yli 2 metrisiä. En ole varsinaise...
Terve! Leikkasin 4-5 vuotta vanhan pensasaita-aronian alas 10-20 cm mittaan. Aitaa ei ole hoidettu koko aikana, kasvu on ollut osassa kohtaa runsasta ja osassa kitua....