Edellinen | Hyötypuutarha aihealue | Seuraava |
pvm: 28.7.2015 9:35
Kysymys: Kirsikan marjojen pilkut
Hyötypuutarha
Suihkutin puun aikaisin keväällä Nekon kevätruiskutteella, sillä kahtena aiempana kesänä kirsikkapuu on ollut täynnä kirvoja ja marjoja tullut 2-3kpl. Tänä kesänä kirvoja on ollut vähemmän ja satoa tulossa runsaasti, mutta uskaltaako noita marjota syödä. Leikkasin puuta myös keväällä jonkin verran, joka on osaltaan saattanut innostaa puuta kukkimaan ja tekemään marjoja.
En tiedä kuinka vanha puu on enkä sen lajiketta. Paikkakunta on Helsinki.

Kommentoi:*
Virallinen Vastaus
Erilaiset sieni-itiöt, kuten mm. haulitauti, voivat aiheuttaa kirsikoiden pintaan ruskeita, hieman sisäänpäinuponneita laikkuja. Sienitaudit ovat yleisiä varsinkin sateisina kesinä (itiöt leviävät roiskeveden ja sateen mukana), eikä niiden torjunnaksi voi oikeastaan tehdä mitään. Hyvä ilmankierto ja vahva kasvu ovat parhaimmat keinot välttää itiöitä.
Haulitaudissa myös lehdissä esiintyy tummia laikkuja ja reikiä; näyttävät siis "ammutuilta". Sienitaudit heikentävät puun yhteyttämistä ja sato alenee. Kirsikat ovat kuitenkin läikistään huolimatta yhä syötäviä.
Arvostele vastaus kysymykseen "Hyötypuutarha
/
Kirsikan marjojen pilkut":
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
ei otsikkoa
Miten saisin pilvikirsikan häviämään? Lisääkö tavallisen kirsikan oksien poisto juuriversojen muo...
Miten saisin pilvikirsikan häviämään? Lisääkö tavallisen kirsikan oksien poisto juuriversojen muo...
Mustaherukan tauti
Hei! Mustaherukkoihimme on iskeytynyt outo tauti; Jo vihreänä useisiin marjaryppäisiin ilmastyy savenharmaata pintaan, joka marjojen kyps...
Hei! Mustaherukkoihimme on iskeytynyt outo tauti; Jo vihreänä useisiin marjaryppäisiin ilmastyy savenharmaata pintaan, joka marjojen kyps...
Totuus marjasinikuusamasta
Hei! Yritin aloittaa keskustelua tästä, mutta epäonnistuin teknisesti. Jotkut väittävät marjasinikuusaman marjoja pahanmakuisiksi. Onko n...
Hei! Yritin aloittaa keskustelua tästä, mutta epäonnistuin teknisesti. Jotkut väittävät marjasinikuusaman marjoja pahanmakuisiksi. Onko n...
karhunvatukkakasvuston näivettyminen,
Pirkanmaalla sijaitseva karhunvatukkakasvustomme on alkanut punertua ja näivettyä ja marjojen kasvu on lähes kokonaan pysähtynyt, Kyps...
Pirkanmaalla sijaitseva karhunvatukkakasvustomme on alkanut punertua ja näivettyä ja marjojen kasvu on lähes kokonaan pysähtynyt, Kyps...
omenan varastotaudit
Mistä johtuvat erikoisesti Åkerö-omenaa vaivaavat tummat pilkut, jotka ilmestyvät parin viikon varastoinnin jälkeen? Myös Antonovkassa on pi...
Mistä johtuvat erikoisesti Åkerö-omenaa vaivaavat tummat pilkut, jotka ilmestyvät parin viikon varastoinnin jälkeen? Myös Antonovkassa on pi...
Herukkapensaiden tuholaisten häätö
Olen aloitteleva hyötypuutarhan hoidossa. Istutin tänä kesänä puna-, musta- ja viherherukkapensaaat sekä pensasmusti...
Olen aloitteleva hyötypuutarhan hoidossa. Istutin tänä kesänä puna-, musta- ja viherherukkapensaaat sekä pensasmusti...