Edellinen | Hyötypuutarha aihealue | Seuraava |
Kysymys: Mikä vaivaa punaherukkaa?
Hyötypuutarha

Hei voisiko tuo sama ruostesieni asustaa myös minun Alppipajuni lehdillä näyttää aika samalle.
Kommentoi:*
Kostea sää saa ruostesienet leviämään; ja sellaistahan tänä ja viime kesänäkin on ollut. Tiivis kasvusto, sekä lämmin ja suojainen kasvupaikka lisäävät niin sieni- kuin bakteeriperäistenkin tautien riskiä. Ruostesienet muodostavat eri kasvuvaiheissa erilaisia itiöpesäkkeitä, mikä vaikeuttaa niiden tunnistamista. Herukoilla kiusana ovat herukansararuoste ja herukanruoste, mustaherukalla myös herukanvillaruoste. Yleensä loppukesään painottuva ongelma näkyy kuitenkin juuri kuvan kaltaisina, nukkamaisina läikkinä ja kellastumisena. Ruoste pilaa herukoilla sadon laadun.
Kotipuutarhakäyttöön ei valitettavasti ole valmistetta herukan ruosteiden torjumiseksi. Työkalujen puhdistaminen, sairaiden kasvinosien poistaminen ajoissa ja hyvä käsihygienia ovat ainoat keinot ennaltaehkäistä ruostesienten leviämistä. Periaatteessa ruosteen torjunta on miltei mahdotonta. Ruosteitiöt kuitenkin talvehtivat maahan pudonneissa lehdissä, joten syystyöt kannattaa tehdä huolella - ja säännöllisillä kevätleikkauksilla pitää kasvusto myös ilmavana.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Mikä vaivaa punaherukkaa kun suurin osa sen marjoista kellastuu ja niiden pinnalla on pieniä nystyjä. Koskaan ennen en muista tällaista enkä ole...
Mikä vaivaa luumuja kypsyessä tulee kuin pihkaa ulos ja kohta on tumma myös sisällä on siemenessä myös tumma kohta.Näin paljon luu...
Osaisko kukaan neuvoa et mikä jukkapalmua vaivaa? Se riiputtaa alimpia lehtiään ja kokoajan joudun niitä leikkaamaan.Kastellu olen maltillisesti n...
Kysyisin, mikä vaivaa unikkojani tänä vuonna.Penkissä on monta vuotta ollut noin 100-150 kukkaa, mutta nyt vai kolme jaksoi nupulle. Sateen johdosta s...
Mikä viinimarjaa vaivaa, kun lehtiin on tullut punaisia, kohollaan olevia läikkiä? pitääkö niille tehdä jot...
Hei !Mikä mahtaa olla meidän rungollisessa syreenissä oleva elukka, jota oli viimekesänä ja tosi paljon. Elukka oli va...
Ensiksi,kiitos kaikista vastauksista jota olen saanut - on ollut apua hienoa että on tälläinen. Teen muutostöitä oleskelupuutarhassa; nurmikon ja...
Flamingon kukkani lehtiin on alkanut tulla jotain 1mm kokoisia nyppyjä (joskus vähän isompia ja joskus pienempiä). Ovat ihan lehden värisiä...
Minulla on melko varjoisassa paikassa mm. pikkusydämiä, isotähtiputkia, matalakasvuinen ja pienikukkainen alppiruusu sekä joku jaloangervo, joiden kai...
Mikä porkkanoita vaivaa, kun kaikista porkkanoista kasvavat tämän näköisiä? Porkkanat haaroittuvat ja juurissa on ny...
Vuosia sitten huomasin, että kuusiaidan alaosassa oli kolme runkoa, jotka pysyivät samanlaisina aivan kuin homeisina pitkään. Pensas e...
Hei, missä vika kun em. taimet kasvoivat aluksi oikein upeasti, mutta nyttemmin kesäkurpitsan lehdet yksi toisensa jälkeen kellastuvat ja kurpitsat kasvava...
Mikä tauti vaivaa syreeniäni? Runko ja oksat kuivuvat ja mustuvat, rungossa on pieniä punaisia palloja, lehdet kuivuvat ja muuttuvat ruskeiksi....
Mökillämme Keski-Suomessa kasvaa kaksi Unkarinsyreeniä. Istutettu vuonna 2011. Huomasimme, että molemmissa on tiheitä kasvust...
Hei, Mikähän luumupuun lehtiä vaivaa? Kaikki lehdet on täynnä vihreitä nystyröitä. Tän&am...
Mikähän "vaivaa" pensastani! Liikaa vodaa, lantaa vaiko jokin muu! Kuvat kertonevat jotain? Saanut toukokuulla ostetusta vain 3 kpl purtavaa! Täh...
Artisokkiani vaivaa jokin "punalaikku/-pilkkutauti".Sitä näkyy monissa ehjissäkin mukuloissa mutta varsinkin myyrien haukkauskohdissa. En ole l...
Hei. Hämmästälemme kun marja-aronia pensasaita on yhdeltä sivulta alkanut tiputtamaan lehtiä ja ovat kellastuneet/punastuneet...
Mikä mahtaa vaivata omenaa kun tekee tuollaisia vaaleita, selvästi kohollaan oleviäa näppylöitä, "finnej&am...