Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Hyötypuutarha aihealue Seuraava
pvm: 16.10.2011 6:50

Kysymys: Omenapuun siirto

Hyötypuutarha

Saimme 2 vuotta sitten omenapuun taimen lahjaksi kaupungilta lapsellemme. Istutimme sen pihalle ja hengissä se on vieläkin. Nyt kuitenkin olemme myyneet talomme ja asumme uudessa kodissa.. En ole mikään sievistelijä enkä piheilijä tai muutakaan ja olenkin ajatusta hylkäämässä mutta ajattelin vielä varmistaa jotta pystyykö Omenapuuta siirtämään näin syksyllä? Haluaisin viedä puun mukanani. typerää tai ei mutta kysyvä ei tieltä eksy.

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Ottakaa ihmeessä lapseltanne saatu omenapuu mukaanne uuteen kotiin. Mikäli pihassanne on muita mieleisiä kasveja, niin niistäkin voi ottaa vaikkapa alut mukaan. Siistikää kuitenkin kaivupaikat huomaamattomaksi, ettei uudet omistajat hämmästele. Syksy on hyvä aika siirtää kasveja; terävä lapio ja mahdollisimman iso juuripaakku vain mukaan. Uudessa pihassa kannattaa kasvit istuttaa kasvuolosuhteiltaan vastaavaan paikkaan, niin ne aloittavat keväällä kasvunsa maisemanmuutosta huomaamattakaan. Mikäli epäilette paakun koon riittävyyttä, niin puun latvusta voi hieman leikata pienemmäksi - juuristosta riittää siten paremmin virtaa silmujen kasvattamiseksi. Ensi keväänä kannattaa siirrettyjä kasveja vähän kastella juurtumisen nopeuttamiseksi. Onnea uuteen kotiin!

Arvostele vastaus kysymykseen "Hyötypuutarha / Omenapuun siirto":

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Omenapuun leikkaus
Milloin 60 v. omenapuun oksia voisi karsia? Onnistuisiko huhtikuussa?...
Omenapuun leikkaaminen syksyllä
Mitä tapahtuu kasvulle, jos leikkaa omenapuun syksyllä kylmien säiden aikaan? Vaikuttaako leikkaus seuraavan kevään kasvuun ja satoon.?...
Mikä sieni nurmikolla?
Mikä on tämä sieni, joka on ilmestynyt omenapuun juurelle ja muuallekin kasvimaan nurmikolle. Onko haitallinen omenapuulle?...
rusakko syönyt omenapuun rungon kuorta
Hei,Kävipä niin, että rusakko oli käynyt pihallamme maistamassa ainoan suojaamatta jääneen omenapuun rungon kuorta. Kyseessä...
Vuohenputken torjunta miten onnistuu
Miten saa vuohenputken raivattua puutarhasta? Ilmestyi omenapuun juurelle, olisiko linnut tuonut. Ei auta ruonduppi. On koetettu peittää mustallamuovilla. Autto...
(Perhe)omenapuu lajiketta, joka menestyisi Rovaniemellä
Hei,Haluaisin saada tietää menestyykö jokin mielellään perheomenapuulajike Rovaniemen korkeudella asti. Mikäli tällaista perheomen...
Omenapuun leikkaus
Ostin 3 v sitten omenapuun ja toisen 2 v sitten. Myyjä käski leikata puun syksyllä ja pakottaa osan oksista kasvamaan alaspäin. Puut eivät ole vi...
Varjostavan ISON punapähkinäpensaan lyhentäminen
Pikkupihassani on kaksi ison omenapuun kokoista punalehtistä pähkinä"pensasta." Lajike Fuscorubra.  Miten saisin yli...
pihan muutostyöt
Ensiksi,kiitos kaikista vastauksista jota olen saanut - on ollut apua hienoa että on tälläinen. Teen muutostöitä oleskelupuutarhassa; nurmikon ja...
miten pelastan myyrän syömän omenapuun?
Hei, myyrä söi 5-vuotiaan omenapuun alhaalta noin 10 cm korkeudelle ympäri rungon. Huomasin vahingon vuoden vaihteessa ja suojasin puun lisävahingoilt...
Mikä Espanjassa kasvava puu
Minua kiinnostaisi tietää, mitä puita kotikadullamme kasvaa, mutta valitettavasti en saa kuvia siirrettyä tänne... Onkohan sivustoillanne jokin t...
kivikkoryhmä kannon päälle
tontiltamme kaadettiin iso koivu ajattelimme jos vois antaa kannon olla kivien alla ja se saisi rauhassa lahota ei haluttais ottaa kantojyrsintä lahottaminen kemikaa...
kevätatsalea
Minulla oli kaksi kevätatsaleaa josta toinen kuoli jäljelläoleva on elämän ja kuoleman rajalla korkeutta sillä on 40...
Vanhan omenapuun leikkaaminen
Hei! Talonyhtiömme pihassa on vanha omenapuu, mahdollisesti talon rakentamisen ajalta asti (-54). Sitä ei ole leikattu varmaankaan hetkeen, en tied&...
Miksi nurmikko ei kasva?
Ei kasva nurmikko ei muuten kuin tasaisesti siellä täällä...pari vuotta yrittänyt. Paikka oli ennen sammalta.   -Sammal on poistettu ja maa...
Omenapuun istutus
Hei,  voiko vielä istuttaa omenapuun taimen, onko tälle syksylle liian myöhäistä (Jyväskylän alue...
Vaurioituneen omenapuun pelastaminen
Hei Jänis on syönyt viime talvena molemmista samana kesänä istutetuista omenapuun taimista runkoa niin, että latvukset kuo...