Edellinen | Hyötypuutarha aihealue | Seuraava |
pvm: 21.3.2023 13:21
Kysymys: Taimet
Hyötypuutarha
Kommentoi:*
Virallinen Vastaus
Ananaskirsikan voi istuttaa syvempään kun taimi istutetaan isompaan ruukkuun. Silloin se kasvattaa uusia juuria maan alle jäävään varteen ja kiinnittyy tukevasti kasvualustaansa.
?Ananaskirsikkaa kasvatetaan samaan tyyliin kuin tomaattejakin. Sen nesteen tarve on aika suuri, sillä isot lehdet haihduttavat runsaasti. Kastelun helpottamiseksi kannattaa istuttaa kasvi suureen ruukkuun, jossa multa pystyy sitomaan kosteutta ja luovuttamaan sitä sopivasti ananaskirsikan käyttöön. Suuri ruukku tarkoittaa esimerkiksi ämpärin kokoista tai leveämpääkin. Kastelun määrään toki vaikuttaa multatilan lisäksi muut olosuhteet, kuten lämpö ja tuulisuus. Juuristo ei saa olla jatkuvasti litimärkä, sillä se tarvitsee myös happea toimiakseen hyvin. Pieni pintakuivahtaminen ennen seuraavaa kastelukertaa on eduksi.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hyötypuutarha
/
Taimet":
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Kasvihuone kurkun taimet kellastuu, Tomatin taimet?
Laitoin 6.3 kasvihuone kurkun siemenet.5x4cm istetusruukkuihin, 2siementä/ruukku.Taimet (21kpl) lauantaina 22.3 noin 12cm pitkät, ohuita, lehtiä kolme n...

Männyntaimien kellastuminen
Hei,istutin keväällä noin 30 kpl noin 1 metriä korkeita männyntaimia ympäri tonttia.Noin reilu puolet männyistä on keltaisia alhaa...

Kuusiaidan leikkaus
Kaipaisin neuvoja kuusiaidan leikkaamiseen; kuusiaitani taimet on istutettu 2 vuotta sitten enkä ole vielä kertaakaan leikannut niitä (en ole raaskinut). O...

Ruotisellerin ja yrttisellerin ero
Moi, laitoin siemenistä keväällä yrttisellerin ja ruotisellerin taimia kasvamaan. Nyt taimet ovatkin jo kivan kokoisia ja ovat jo ulkona. Kasvimaalle...

Siniviuhkan istutus
Ostin Siniviuhkan taimia kesäkukkaistutuksiin. Taimet olivat hieman heiveröisiä ja osa versoista taittuneita, mutta ne olivat kuitenkin elinvoimaisen olois...

Kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimet kellastuvat
Hei, missä vika kun em. taimet kasvoivat aluksi oikein upeasti, mutta nyttemmin kesäkurpitsan lehdet yksi toisensa jälkeen kellastuvat ja kurpitsat kasvava...

kasvin tunnistus
mistä erotan mandariinin ja appelsiinin taimet.minulla on greippi ja sitruuna.mutta en muista oliko kolmas appelsiini vai mandariini.onko niiden lehdissä...

Lumipalloheisin lisääminen
Hei. Sain lumipalloheisin latvataimia istutettavaksi. Taimet ovat nyt maljakossa, kasvukärki katkaistu ja hyvin näyttävät viihtyvän, ovat py...

Tammen taimet
Tontillamme on tammen taimia jotka haluaisimme ottaa talteen ennen maatöiden alkua. Ajatuksena olisi yhden taimen istututtaminen talon valmistuttua. Kuinka suur...

Tyrnin leviäminen
Pihassamme on kolme tyrniä, jotka on istutettu reilu neljä vuotta sitten. Kasvavat hyvin, tekevät marjoja ja on latvasta typistetty matalammiks...

haavan siirtoistutus
Haluan siirtää pieniä haavan taimia metsästä omaan puutarhaan. Huomasin, että löytämäni t...

Omenapuun leikkaus
Ostin 3 v sitten omenapuun ja toisen 2 v sitten. Myyjä käski leikata puun syksyllä ja pakottaa osan oksista kasvamaan alaspäin. Puut eivät ole vi...

Mansikkamaan perustaminen
Olen perustamassa mansikkamaata. Olisiko hyvä tehdä se nyt syksyllä? Maapohjana on paksulti vilerihiekkaa. Riittääkö, että laitan mulla...

Omenapuun taimen talvisäilytys ruukussa
Miten ruukussa olevan omenpuun taimien talvisäilytys pitäisi tehdä, että taimet kärsisivät mahdollisimman vähän? Milloin viedä...

daalioiden lehdet rullautuu?
Hei!ostin daalioiden juurakoita (ed.pääsi talvisäilössä paleltumaan,hups!),laitoin ne multaan,aika nopeasti alkoivat nousta mullasta,mutta lehdet...

Miksi idänunikon kukat mädäntyvät?
Istutin keväällä kuusi idänunikon juurakkoa parennapenkkiin ja ne lähtivät hienosti kasvuun. Yksi taimi jopa kukki kauniisti heinäkuun...

Mustia munia ja muurahaisia
Tänä keväänä paikalliseselta puutarhalta ostamissani kirjokuunliljojen taimissa olen huomannut mustia munia ja samoissa taimissa juoksentelee my&...

Kookkaita havupuiden taimia tarjolla
Kuinka pitkälle syksyyn voi siirtää n.2-3metrisiä havupuita Muhoksen korkeudella? Taimet Arboretum Mustilasta paitsi Mustakuuset. Muut lajit: Serbiank...

Taimien kasvatus turveruukussa
Olen kylvänyt mm. Pelargonioita,Punavaulaa,Mustasilmäsusannaa,Tuoksuhernettä ja Verbenaa turveruukkuihin. Ja ajattelinkin,että voisiko taimet olla n...

Tomaatin epämuodostuneet latvat
Hei,Tomaatin taimien(itse kasvatetut) latvat muuttuivat nopeasti epämuodostuneiksi. Lehdet ovat pienet, korkkiruuvilla, voimakas sahalaita reina, osaan lat...

Tuija-aita tai aidanne?
Istutamme 11 jättituijaa raja-aidaksi. Paikka on Jokioisilla etelä-Suomea. Miten leikataan, lannoitetaan ja kestääkö talven? Sopiiko aitapensaaks...

Kesäkurpitsan kukat ja muurahaiset
Kesäkurpitsan kukka putoaa kannastaan heti kukinnan jälkeen kuin olisi veitsellä leikattu. En ole kasvattanut ennen kurpitsoja.Voiko muurahaiset olla syyll...

Helmiorapihlajan tuholainen
Mikä on vikana, kun helmiorapihlajani lehdet näyttävät kuivuvan. Tarkasti katsottuna osa lehdistä oli rullalla ja joku pikkuruinen m...

Tuijan leikkuu
mulla on 7-8 vuotta vanha tuija aita jonka olen kasvattanut 160-220 cm korkeaksi ostaessani taimet (80-100 cm) niin mulle sanottiin että älä leikkaa...

Marjasinikuusama-aidalle kaveri
Raja-aitamme on epäonnistunut, kun marjasinikuusaman jatkeena olleet Sinikuusaman taimet hankittiin saantivaikeuksien takia kahdelta puutarhalta ja niiden kasvut...