Edellinen | Hyötypuutarha aihealue | Seuraava |
pvm: 22.8.2016 13:29
Kysymys: Tuore hevosenlanta kasvimaalle?
Hyötypuutarha
Kommentoi:*
Virallinen Vastaus
Hevosenlanta on kuitenkin vahvaa (tuoreena voi vahingoittaa kasvien juuria) ja hapanta. Olisi parempi kypsyttää sitä vuoden kompostissa 1-2 vuoden ajan ennen käyttöä puutarhassa. Huonosti kompostoituneessa lannassa myös rikkakasvien siemenet pääsevät leviämään. Tuoreen lannan jyrsiminen kasvualustaan ei siis ole suositeltavaa.
Lämpöpenkin voit kyllä tehdä nyt. Tee kauluksen sisään kaivanto, jonka pohjalle levität erikokoisia risuja ilmankierron varmistamiseksi. Risujen päälle ensin karkeaa ja sitten hienompaa kasvijätettä. Risujen ja kasvijätteen päälle voit sitten levittää noin 20 cm kerroksen hevosenlantaa (syksyllä tuoretta/keväällä palanutta) lämmittäväksi kerrokseksi. Lannan joukkoon voit sekoittaa lehtipuiden lehtiä (mm. vaahtera hyvä) kuohkeuttamaan ja keräämään lämpöä. Lannan ja lehtien päälle laitetaan 20-40 cm hyvin maatunuttta kompostia. Se toimii eristeenä ns. palavan kerroksen sekä varsinaisen kasvualustan välillä. Päälle vähintään 20 cm varsinaista kasvualustaa. Muotoile kuperaksi, jotta vesi pääsee valumaan pois. Peitä penkki olkikerroksella. Lisää keväällä aineksia tarpeen vaatiessa.
Ps. Jos lanta on kuivitettu puruun, niin se ei ole hyvää käytettäväksi puutarhassa. Etenkin kuusipuupuru käyttää hajoamiseensa nimittäin hevosenlannan tuottamat lannoite-edut ja happamoittaa maata rajusti.

Arvostele vastaus kysymykseen "Hyötypuutarha
/
Tuore hevosenlanta kasvimaalle?":
Puutarha.net Vastaajat
Kommentoi:*
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Komposti kasvimaan ymp,ärille?
Voiko puutarhajätekompostin perustaa suoraan kasvimaan ympärille, siten että se kiertäisi matalana kasvimaan reunoja? Kompos...
Voiko puutarhajätekompostin perustaa suoraan kasvimaan ympärille, siten että se kiertäisi matalana kasvimaan reunoja? Kompos...
Booria kasvimaalle
Autan tuttavaani kesäsin juuresten viljelyssä ja hän haluasi tietää mistä saisi booria kasvimaalle?...
Autan tuttavaani kesäsin juuresten viljelyssä ja hän haluasi tietää mistä saisi booria kasvimaalle?...
Kuorikate marjapensaan juurella
Jos laitan marjapensaiden alle kuorikatetta, niin entäpä vuosittainen kanankakka tai tuore multa tai lannoitteet?...
Jos laitan marjapensaiden alle kuorikatetta, niin entäpä vuosittainen kanankakka tai tuore multa tai lannoitteet?...
Peltosekaviljely
Hei,pihallani on vanhaa peltoa, josta naapuri syksyllä kävi pari sarkaa traktorilla kyntämässä. On vielä pähkäiltävä...
Hei,pihallani on vanhaa peltoa, josta naapuri syksyllä kävi pari sarkaa traktorilla kyntämässä. On vielä pähkäiltävä...
Ruotisellerin ja yrttisellerin ero
Moi, laitoin siemenistä keväällä yrttisellerin ja ruotisellerin taimia kasvamaan. Nyt taimet ovatkin jo kivan kokoisia ja ovat jo ulkona. Kasvimaalle...
Moi, laitoin siemenistä keväällä yrttisellerin ja ruotisellerin taimia kasvamaan. Nyt taimet ovatkin jo kivan kokoisia ja ovat jo ulkona. Kasvimaalle...