Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Hyötypuutarha aihealue Seuraava
pvm: 15.10.2012 23:28

Kysymys: Vanhan sitruspuun hoito

Hyötypuutarha

Muutin juuri Espanjaan ja pihassani kasvaa vanha (ehkä 30v) iso sitruunapuu jossa tälläkin hetkellä raakileita mutta myös melko kypsiä mutta pieniä ja kuivahkoja sitruunoita.
Puussa on myös mustuneita hedelmiä ja mietinkin onkohan joko tauti kyseessä vai mustuuko sitruuna ennen putoamistaan?

Entä kannattaako puuta hoitoleikata jotenkin että uusiutuisi vai kannattaisiko aloittaa alusta ostamalla uusi taimi?
Entä saisiko oksan latvasta juurrutetuksi uuden pistokkaan, kun kuitenkin virkeältä näyttävät kuten ehkä kuvastakin näkee?

Vastauksista jo etukäteen kiittäen Tiina


Turku, 
Kysymyksiä: 2 kpl

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Onnea uuteen kotiin - ja uusien kasvituttavuuksien äärelle. Meillä Suomessahan sitruksia on kasvatettu vain huonekasveina, joten Espanjassa kasvavan sitruspuun hoitamisesta ei oikein löydy kokemusta. Etenkin tuo mustunut hedelmä tuntuu oudolta; sitruspuuthan tekevät satoa ympäri vuoden, mutta luulisi vanhan sadon irtoavan itsestäänkin? Kannattaisi kysellä paikallisilta asiasta. Koska kyseessä on kuitenkin kookas ja voimissaan oleva puu, niin parasta lienee nyt vain seurata tilannetta. Voit toki lisätä kasvia jo hieman puutuneista kesäpistokkaista - on ainakin sitten jo uudet alut kasvamassa. Ymmärtääkseni sitruspuut kasvavat luonnostaan latvuksestaan melko avoimeksi, joten hoitoleikkausten tekeminen ei taida olla tarpeen. Jos kuitenkin latvus tuntuu kovin tiheältä, niin harvenna varovaisesti. Mielenkiintoista asiaa ja ehkä sinullekin apua voit löytää myös alla olevasta linkistä...

Kysymykseen/vastaukseen on liitetty lisäinformaatio linkki ->>
Arvostele vastaus kysymykseen "Hyötypuutarha / Vanhan sitruspuun hoito":

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kuivahtanut sitruspuu?
Ostin muutama viikko sitten sitruspuun Plantagenista. Se voi vielä vähnä aikaa sitten hyvin, mutta nyt sen lehdet ovat alkaneet käpristyä ja hede...
Mikä viherkasvi?
Mikä viherkasvi on nimeltään? Hoito-ohjeet?...
Hoito-ohjeita kaktukselle
Hei! Ostin pienen kaktuksen nimeltä " Gymnocalucium mihanovichii" ja hoito-ohjeita kysyisin......
Joulukaktuksen hoito kukinnan aikana
Hei! Joulukaktuksen hoito-ohjeita kaipailisin...kukkii pian itäikkunalla....
Mikä kasvi?
Hei, tällaisen kasvin siirsin jouluistutuksesta (sypressi samassa) omaan ruukkuun. En vain ole saanut selville mikä kasvi on kyseessä ja onko jotain erityi...
Tornionlaaksonruusu
HeiRuusupensaisiin tulee kirvoja keväisin, mikä paras hoito? Ruusut kukkivat, mutta kukinnot kuivuvat eikä niihin tule kiulukoita? Pensaiden leikkaus?Lea...
Vuoriruokobambun talvettaminen
Heiostin kesän alussa kaksi noin metrin korkuista vuoriruokobambua, jotka menestyivät tosi hyvin terassilla. Siirsin ne salaojitettuun multaan ulos talveksi. Ko...
Amatsoninlilja
Hei! Kuinka amatsoninliljaa tulisi hoitaa? Jostain syystä Kasvikortistossa amatsoninliljan hoito-ohje ei näy kokonaan vaikka mitä teksi...!...
Mikä Mooseksen sauva
 Ostin keväällä puutarhamessuilta kukan jota myyjä nimitti muistaakseni nimellä Mooseksen ??sauva, Kukka on kuin pieni palmu noin 30cm korke...
Mitä kasveja kallioiselle saarelle?
Kesämökkimme sijaitsee pienellä saarella 4- ja 5-vyöhykkeiden rajalla. Maaperä on pääasiassa kallioista ja hapanta ja puustona on erity...
Viiniköynnös?
Kuinka saan viiniköynnöksen haarottumaan parhaiten?? Kun olisi tavoitteena sen kanssa saada se valtaamaan sille varattu alueensa tämän...
Mikä sininen kukka?
                        Mikä kuvissa ole...