Edellinen | Muut aihealue | Seuraava |
pvm: 28.5.2013 15:6
Kysymys: Ei lehtiä vaahteraan
Muut
Kaikki vaahterat näyttävät nyt tänä keväänä olevan hengissä, mutta yhteen niistä ei tule lehtiä ollenkaan. Silmuissa on pieni vihertävä "nuppu" tuloillaan, mutta nyt on mennyt jo pari, kolme viikkoa niiden aukeamatta. Mielestäni puu on kuitenkin hengissä, koska "nuput" vihertävät. Muissa puissa on jo isot lehdet, vaikka ulkonäöllisesti ne ovat selvästi kärsineempiä kuin tämä yksi.
Olemme lannoittaneet ja kastelleet tätä yhtä vielä tänä keväänäkin, mutta ei tunnu auttavan. Muut puut ovat pärjänneet jo omillaan.
Puut on istutettu samanlaiselle (entiselle) peltomaalle, puiden ympäristössä ei kasva muuta kuin nurmikkoa.
Voiko vaahtera pitää ns. "välivuoden" ja kasvattaa vain juuriaan? Voiko puu tulla vielä myöhemmin kesällä (tai seuraavana keväänä) lehteen vai onko toivo sen suhteen jo menetetty?
Kommentoi:*
Virallinen Vastaus
Pienemmätkin puut saattavat siirrosta/kuivuudesta/vaurioista "stressaantuneena" jurottaa - ja vaatia useammankin toipumisvuoden ennen kunnollista kasvuunlähtöä. Jos silmuissa on kuitenkin eloa näkyvissä ja oksan katkaisukohdassa vihreä nilakerros havaittavissa, niin jatkakaa vain sitkeästi puun kastelua vielä tämän kesän ajan. Huolehtikaa myös siitä, ettei heinäkasvit tms. kasva puun juurelle vaan kaikki vesi ja ravinteet päätyvät puun juurten ulottuville.
Uskoisin, että tämäkin puu vielä toipuu. Jos mahdollista, niin leikatkaa elokuussa latvusta hieman pienemmäksi (kuivat pois ja nukkuvia harventaen), niin ensi keväänä voimat riittäisivät hieman paremmin jäljelle jäävien oksien herättämiseen.
Arvostele vastaus kysymykseen "Muut
/
Ei lehtiä vaahteraan":
Jäsenen pam antama (30.5.2013 11:8) kommentti
Kiitos vastauksesta. Osa siitä jäi tosin "piiloon", koska tekstinkäsittelyssä (?) on tullut jokin virhe. Koko tekstin satuin huomaamaan sivun lähdekoodista.

Jäsenen päätoimittaja antama (4.6.2013 9:9) kommentti
Kiitos huomautuksesta. Tekstinkäsittelyssä yksi merkki oli tosiaan mennyt väärinpäin ja piiloittanut samalla osan tekstistä... SR

Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Mansikan lehtien leikkaaminen
Viime kesänä istutetun mansikkamaani kasvit ovat saaneet olla harson alla huhtikuun alusta asti ja ovat nyt komeassa kukassa. Kasvit ovat saaneet tehokkaan lann...

Gladioluksen katkeavat lehdet
Mikä katkoo gladioluksen lehtiä?...
Mikä katkoo gladioluksen lehtiä?...
MIkä vaivaa araliaa?
Huonearaliani alkaa tiputtaa lehtiä. Mikä mahtaa olla syynä ? Kiitos vastauksesta!...

Bellis perennis syötävä lajike
HeiVoinko syöttää kaunokaisen kukkia (tai lehtiä) salaatin joukossa perheelleni?terv.Tuula Ilander...

Kiinanruusujen lehdet kellastuvat
Minulla on kaksi suurta kiinanruusua, punakukkainen ja keltakukkainen. Leikkasin molemmat helmikuussa. Sen seurauksena kumpikin kasvi virkistyi silmissä ja alkoi kas...

Maustefenkoli & käyttö
Ymmärtääkseni olen kylvänyt kesäkuussa puutarhaani maustefenkolin siemeniä (pakkaus kadonnut). Kasvusto on runsasta, tillin näköis...

Mikä sininen kukka?
Mikä kuvissa ole...
Mikä kuvissa ole...
Viinimarjapensaan raakileet
Muutimme nyt toukokuun lopussa taloon jossa oli pihalla viinimarjapensaita. Pensaissa oli jäljellä edellisvuoden marjatertut nuppineulanpään kokoisina...

Kirjavan kiinanruusun kellastuvat lehdet
Minulla on kiinanruusu, siis 1 1/2 m puu ja kasvi pudottelee kellastuneita lehtiä talvella paljon ja lehdet ovat hyvin vaalean kirjavat - onkohan kyseessä lajio...

Ihmeköynnöksen talvi
minulla on noin kuusi vuotta vanha ihmeköynnös sillä on jokasyksyinen ilmiö että puottaa melkein kaikki lehdet viime syksynä olin jo aikeiss...

Posliinikukka
Minulla on iso posliinikukka. Se on tehnyt kesällä kasvukautena uusia lehtiä ja näyttää terveeltä.Sen lehtihangoissa on kuitenkin sella...

Mikähän kasvi?
Hei !Pihassamme kasvaa kuvan mukainen kasvi. En ole mistään löytänyt mikä tämä mahtaa olla. Erittäin nopeakasvuinen, puuvartinen,...

Millaista multaa myrtille?
Millainen multa sopii myrtille?Ostin keväällä myrtin kukkakaupasta ja voi hyvin muutaman viikon. Siinä oli sellaista multaa, että kasteluvesi val...

Lehtikaktuksilla ei ole lehtiä!
Pyydän ystävällisesti korjaamaan joulu- ja muissa lehtikaktusartikkeleissa toistuvat virheelliset väittämät lehdistä. Lehtikaktuksilla...

Kuivahtanut sitruspuu?
Ostin muutama viikko sitten sitruspuun Plantagenista. Se voi vielä vähnä aikaa sitten hyvin, mutta nyt sen lehdet ovat alkaneet käpristyä ja hede...

Varjohiipan epimedium x rubrum hoito
Hei, Tein perennoille kevät putsausta ja leikkasin samalla varjohiipan lehdet pois, kun olivat aivan rapisevan kuivia. Voiko näin tehdä vai olisiko pi...

Kirsikkapuun outo vaiva
Suklaakirsikkapuuni kukki oikein runsaasti keväällä, kasvatti sitten kuitenkin lehtiä hassusti vain oksien kärkiosiin. Nyt keskellä hein...

Nuoren luumupuun alun hoito ja leikkaus
Luumupuu on istutettu jo pari vuotta sitten. Jänikset tekivät tuhojaan, mutta uusia versoja on tullut juuresta. Versoja on kumminkin useampi vierekk...

Vanhan fiikuksen leikkaus
HeiOlen saanut hoitooni vanhan monirunkoisen fiikuksen. Fiikuksessa olevat lehdet ova n. 15 cm pitkät. Kasvi on aika pahan näköinen: oksia sojottaa s...

Viirivehkan lehdet ja kukat!
Hei!Ostamani viirivehka on tehnyt kevään ja kesän aikana paljon uusia lehtiä.Olen suihkuttanut sitä ja lannoittanut vielä tähänkin...

Mikä pihlajan sairaus on levinnyt ainakin etelä-suomeen?
Kyseessä on jokin home tai virus, joka pilaa mustiksi pihlajan lehdet ja marjat jo ennen ruskaa.Voiko Tätä torjua jotenkin tai lääkitä? Onko...

Camellia - talvihoito
Hei Camellia Lady "Cambell" on ollut koko kesän puoliauringossa ja kasvattanut runsaastilehtiä. Nyt olen ottanut sen sisään ikkunalle, valoa...

Syksyn lehdet nurmikolla?
Mikä on pihanurmikon kannalta paras menettely suurelle määrälle pudonneita syksyn lehtiä ?Jättää ne paikoilleen makaamaan talven y...

nisperon hoito
Hei!Onnistuin saamaan nisperon siemenistä kasvit. Taimet kasvavat kovin hitaasti. Se ihmetyttää, että niistä mustuu vanhimpia lehtiä. Uusia...

Maljaköynnöksen ja kärhöjen talvi
Hei taas täältä,Miten saisin maljaköynnöksen selviytymään kevääseen,ostin sen syksyllä tarjouksesta ja ollut sisäll...