Edellinen | Muut aihealue | Seuraava |
pvm: 2.5.2020 7:34
Kysymys: Kasvien tunnistus
Muut
Yritin tunnitaa joitakin kasveja netin kuvien avulla. Sinne ilmestyy teille tulleiden kuvat ja kysymys mikä kasvi. Mutta ei vastausta.
Voisitteko järjestää oman palvelunne siten, ettei se sotke muitten ihmisten kasvien tunnistamista.
Aikaisemmin oli helppo löytää netistä esim kyselyyn kevään valkoiset luonnon kasvit. Nyt sieltä tulee näkyviin se teidän juttu.
Kari Qvist
Tämä kysymys ei ole vielä saanut virallista vastausta.
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Puun tunnistus - ja kirvojen torjunta
Pihallemme on kasvanut puu jonka tunnistus on meidän tiedoilla hakusessa, tunnistaisiko joku puun oheisen skannatun lehden avulla.Kirvat popsivat puun alkua joka kes...

Suodatinkankaan sadevedenläpäisy
Olen laittanut pihalle mullan ja kuorikatteen väliin harmaata, maanrakennustöistä ylijäänyttä suodatinkangasta, johon olen istutettujen kasv...

Kukkamulta taimikasvatuksessa?
Käykö tavallinen kukkamulta syötävien kasvien kylvöön ja kasvatukseen tai onko jotain muuta joka sopii.tiedosta kiitollinen...

Lentävät tuholaiset
Ostin muutama viikko sitten jaloleinikin mukuloita. Nyt leinikkijen varsilla on valkoisia n. 4mm pituisia ötököitä. Ikkunassa ja kasvien y...

Näkösuojaa savimaahan
HeiTonttimme läns-pohjois puolelle rakennetaan uutta taloa ja haluaisin istuttaa pensaita näkösuojaksi. Pensaiden tulisi olla ainakin...

Missä alppisinikka viihtyisi?
aikoja sitten ostin muistaakseni alppisinikka nimisen taimen sitä en ole saanut kukkimaan vielä koskaan ensin istutin sen aurinkoon sitten muutaman vuoden p...

Kesäkurpitsan kukat ja muurahaiset
Kesäkurpitsan kukka putoaa kannastaan heti kukinnan jälkeen kuin olisi veitsellä leikattu. En ole kasvattanut ennen kurpitsoja.Voiko muurahaiset olla syyll...

Kesäkukkien lehdissä "hometta"?
Hei! Pienen rivitalopihan kasvusto kärsii, ikäänkuin hometta ilmaantuisi kasvien lehdille. Kukinta ei oikein onnistu. Kukkani kärsivät jostakin ?...

Kirvat köynnöksissä
Minulla oli viime kesänä parvekkeella köynnössäleikössä kasvamassa vierekkäin miinanköynnöstä ja kelloköynn...

Onko huonekuusi myrkyllinen?
hei,liityin tähän sivustoon saadakseni tarkempia tietoja kasveista koska meillä on kissoja. Mutta kasvikortissa huonekuusesta ei kerrotakaan onko se myrkyl...

Allergikolle huonekasveja
Kyselisin mitkä huonekasvit sopivat allergiselle/haju/homeyliherkälle ihmiselle? Sellaisia kasveja jotka pystyisi kasvattamaan esim.ruukkusorassa/normaali soras...

pellava ja unikko
Hei! Pystyykö unikkoa ja pellavaa kasvattamaan samassa penkassa? :) ps. Tämä puutarha.net on kyllä todella mahtava paikka ja kiitos hyvistä ja he...

Onko lämpimästä syksystä haittaa kasveille?
Vaikka ollaan marraskuussa, niin monet kasvit ovat vielä vihreinä - piharuusu jopa kukassa. Joissakin kasveissa taas silmut ovat kovin paisuneet. Meneekö l...

Aidanne vaativaan paikkaan
Täytimme vanhan lietealtaan kivillä ja päälle tuli multaa puolesta metristä metriin. Ajattelin että tilalle istuttaisin vapaasti kasvavan ai...

Pieniä kärpäsiä huonekasveista
Mitä ihmeen pieniä korkeintaan (2 mm) kärpäsiä meillä on jokainen vesikannu täynnä? Mielest&au...

Jänisten karkotus
Istutin tänä kesänä 20 hopeapiippoa. Kukaan ei kertonut, että rusakko tulee ne syömään - onneksi v...

Tuoholaiskasvi?
Hei, puutarhan reunaan ilmestyi kasvi, joka levitäytyy kovasti ympäristöön ja muodostaa yhtenaisen maton maahan. Se valtaa alaa jopa...

huonekasvien kasvattaminen hedelmien siemenistä
Hei, kysymykseni on hieman tyhmä, mutta haluaisin varmistaa asian kuitenkin. Itse kun en kasveista paljoa tiedä ja olen kiinnostunut kasvattamaan kasvej...

Kasvihuone kurkun taimet kellastuu, Tomatin taimet?
Laitoin 6.3 kasvihuone kurkun siemenet.5x4cm istetusruukkuihin, 2siementä/ruukku.Taimet (21kpl) lauantaina 22.3 noin 12cm pitkät, ohuita, lehtiä kolme n...

Sopiva kasvi hirsiseinän eteen
Etsin sopivaa kasvia. Paikka, johon kasvi tulisi, on kooltaan noin 1m*1,7m, vanhan pihasaunan seinänvierus. Talvella traktori puskee tähän kohtaan jonkin v...

Katealue ikivihreille kasveille
Hei,Olemme suunnitelleet uuden omakotitalon etupihalle muutamia ikivihreitä kasveja (esim. pallotuijaa, sinikatajaa tms) katealueelle istutettuna. Nurmialuetta ei si...

Ongelmia mansikan viljelyssä; nälvikkäitä ja sieniä?
Olenko aivan epäonnistunut harrasteviljelijä, kun minulla on mansiikkamaa jossa on noin 30 taimea noin 3v. vanhoja. Se on perustettu kompostinpohjaan jossa on k...

Siirappimainen neste orkideassa
Hei!Minulla on yli 30 Phaleenopsis orkideaa. Osalla on lehtien reunojen alapinnoilla siirappimaista nestettä lehtien reunoilla. Tämän katraan olen pitä...

Kasvihuoneen tuuletus keväällä
Aurinko lämmittää kivasti kasvihuonetta ja siellä on ollut jo maksimissaan 25 astetta. Yöllä lämpö...

Sieni taimissa.. menetetty koko sato jo ennen aikojaan?
Aloitteleva kasvien ystävä kysyy, Kokeilin aloittaa kasvimaata, ja nyt tomaattien ruukkuun on ilmestynyt ruskeita sieniä. Kasteltu ilmeisesti...