Edellinen | Muut aihealue | Seuraava |
pvm: 31.8.2023 18:59
Kysymys: päärynäpuu
Muut
Kommentoi:*
Virallinen Vastaus
Vaikuttaa siltä, että päärynäpuu on alkanut tuleentua jo kesällä eli valmistautua talveen ennenaikaisesti. Lehtivihreä on katoamassa ja hieno syysväritys on tullut esiin. Lehdet vaikuttavat kuivilta ja niiden kiinnitys korkkiintuu. Syynä aikaiseen tuleentumiseen on kuivuus. Erityisesti nuori puu, vasta istutettu tai pari vuotta sitten istutettu, jonka juurtuminen on kesken, altistuu herkästi kuivuudelle. Jos kasvupaikka on läpäisevä, vanhempikin puu voi reagoida näin. Isossa osassa Suomea oli tänäkin kesänä pitkä kuiva kausi. Kun maa kuivuu perusteellisesti, kestää pitkään, ennen kuin se kostuu kunnolla syvältä, koska rutikuiva maa imee huonosti vettä. Siksi kasteltunakin puu on voinut saada vettä riittämättömästi. Kun kosteutta sitten lopulta saatiin, on puu jo voinut aloittaa lepokauteen valmistautumisen. Kerran alettuaan prosessi ei pysähdy, vaikka vettä myöhemmin saataisiinkin riittävästi.
Mutta ei hätää. Varhainen tuleentuminen on puun pelastautumiskeino ankarissa oloissa. Se sulkee haihduttamistiehyensä, joten yhteyttäminen vähenee, nestevirtaukset hidastuvat ja talvisilmujen valmistelu alkaa. Joskus voi tietysti olla niinkin, että kuivuminen on niin totaalista, että puu ei jaksa sinnitellä. Uskoisimme, että kysyjän tapauksessa puu selviytyy, sillä totaalisessa kuivumisessa lehdet yleensä pelkästään lakastuvat.
Toinen, harvinaisempi syy kuivuuteen voi olla liiallinen lannoitus, joka estää nestevirtaukset puussa. Liikalannoitushan voi pahimmillaan jopa tappaa puun, mutta tuleentumisoireet viittäisivat siihen, että näin paljon ei ainakaan olisi lannoitettu. Liikalannoituksen oireita ovat yleensä pian lannoittamisen jälkeen ruskettuvat lehtien reunat. Jos lannoitetta on todella runsaasti, ruskettuminen jatkuu jopa puun menehtymiseen asti.
T. Muhevaisen vastaustiimi

Arvostele vastaus kysymykseen "Muut
/
päärynäpuu":
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Laikkuja päärynäpuussa
Minulla on 4 v vanha päärynäpuu . Satoa se ei ole tuottanut aikaisemmin viime keväänäkukki erittäin runsaasti päärynöit&...
Minulla on 4 v vanha päärynäpuu . Satoa se ei ole tuottanut aikaisemmin viime keväänäkukki erittäin runsaasti päärynöit&...
Miksi päärynät halkeilevat?
Tänä vuonna eräs päärynäpuu ei tuottanut yhtään syötävää hedelmää. Kaikki hedelmät halke...
Tänä vuonna eräs päärynäpuu ei tuottanut yhtään syötävää hedelmää. Kaikki hedelmät halke...
Muumiotaudin uhrit
mökkini tontilla kasvaa 4 luumupuuta omenapuita 5 ja päärynäpuu. koskaan aikaisemminei ole tapahtunut sellaista "tuhoa" kuin tänä...
mökkini tontilla kasvaa 4 luumupuuta omenapuita 5 ja päärynäpuu. koskaan aikaisemminei ole tapahtunut sellaista "tuhoa" kuin tänä...