Edellinen | Parvekepuutarha aihealue | Seuraava |
Kysymys: Tuulisella avoparvekeella selviytyvät kasvit?
Parvekepuutarha
Haluaisin parvekkeelleni sekä hyöty- että kukkivia kasveja mutta mietin mitkä selviäisivät.
Miten kastelu; tuulihan myös haihduttaa kosteutta?
Tomaattia ja yrttejä sekä kukkia olen aiemmin kasvattanut eteläisillä tuulettomilla terassipihoilla;
mikähän lajike tomaatista kestäisi tuulta parhaiten?
No voih; tämä kysymys tulikin näköjään huonekasviryhmään :(
yritän siirtää..
Kommentoi:*
Puolivarjoinen itäparveke on kasveja ajatellen hyvä ilmansuunta, mutta tuulisuus tosiaan hankaloittaa kasvatusta. Tuulisuus mm. lyhentää kasvukautta (kylmät ilmavirtaukset aiheuttavat keväällä ja syksyllä tuulihallaa). Tuulen kuivattava vaikutus haittaa etenkin alkukesällä, kun lehtien pintakerrokset ovat ohuita. Vedenkulutus lisääntyy, kun kasveista haihtuva kosteus katoaa tullen mukana. Tuulen nopeus saattaa vielä kasvaa talojen välissä - ja voima vahvistua avoimessa tilassa. Voimakkaat puhurit heikentävät kasvua ja voivat myös vaurioittaa kasveja. Tuuli heikentää myös hyötykasvien satoa, sillä pölyttäjät eivät lennä tuulisella säällä. Tuuli myös heiluttaa kasvia ja hidastaa juurtumista, joten tukeminen voi usein olla tarpeen.
Tuulta kestävät parhaiten kasvit, joilla on taipuisat, joustavat versot ja pienet lehdet ja kukat. Parvekkeen suojaisempiin nurkkiin voi sijoittaa hieman jäykkäversoisempia kasveja, kunhan valo-olot ovat lajille sopivat. Jos saat parvekettasi suojaisammaksi vaikka tuulta pysäyttävillä kasveilla ja/tai köynnöskehikolla, niin olosuhteet itse parvekkeella tulevat mukavemmiksi - esteen tulee kuitenkin olla tuulta läpäisevä. Tällaisen tuulisen parvekkeen lasittaminen olisi toki ihanteellisin ratkaisu; lasitettu itäparveke on mitä mainioin kasvupaikka kasveille.
Vinkkejä tuuliselle parvekkeelle:
- Yhdistele hennompia kasveja niitä tukevien kanssa
- Tee parvekkeellesi suojaisammat olot heikentämällä tuulen voimaa vaikka köynnöskehikon ja tuulta kestävien kasvien avulla.
- Sijoita herkemmät kasvit mahdollisimman tuulensuojaiseen kohtaan; kestävämmät eteen.
- Tue kasvit; myös amppelit.
- Joustavat ja rentovartiset, pienilehtiset ja -kukalliset kasvit kestävät tuulta parhaiten. Kukkivista mm. petuniat ja nukenkaulukset hyviä.
- Istuta kasvit altakasteleviin ruukkuihin, jotta tasaisen kosteuden ylläpitäminen tuulisissa oloissa onnistuisi. Kasteluavuksi voi hankkia myös kastelukiteitä (joissakin multatuotteissa niitä jo valmiinakin). Mikäli ruukku on lähellä parvekkeen reunaa, niin reunakaiteen varjostus vaikkapa sermillä tai kankaalla auttaa pitämään ruukkua viileämpänä.
- Periaatteessa parvekkeella voi kasvattaa mitä vain valo-olosuhteisiin sopivia kasveja; niin hyötykasveja kuin kukkiviakin. Tomaattejakin voi kasvattaa, kunhan sijoittaa ne mahdollisimman suojaisaan ja valoisaan kohtaan ja tukee hyvin. Yrtit kestävät kyllä.
Tuulisella itäparvekkeella tulee siis pyrkiä hidastamaan tuulta ja maksimoimaan valon määrä. Valitse puolivarjossa menestyviä lajikkeita. Myös monivuotisia kasveja voi parvekkeella kasvattaa (vain talvisäilytys/-suojaus täytyy miettiä - ja valita sopivan kokoisina pysyviä lajeja).
Kiitos tämä hyvä ,jospa nyt onnistun!
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Vapaa-ajan asuntomme sijaitsee tuulisella merenrannalla Närpiössä.Ilmansuunta merelle päin on lounaan ja lännen välillä.Ranta on...
Mitähän kasveja tuollaiselle terassille voisi laittaa? Haluaisin runsaasti vihreitä lehtiä ja kukkia, oikean kukkakeitaan.Viime kesänä yriti...
Kesämökkimme sijaitsee pienellä saarella 4- ja 5-vyöhykkeiden rajalla. Maaperä on pääasiassa kallioista ja hapanta ja puustona on erity...
Viime kesänä istutetun mansikkamaani kasvit ovat saaneet olla harson alla huhtikuun alusta asti ja ovat nyt komeassa kukassa. Kasvit ovat saaneet tehokkaan lann...
Haluaisin perustaa kasviterraarion. Ostin tyhjän akvaarion,johon kuuluu akvaario,pumppu ja lamppu. Mitä tarvitsen pohjaksi?Onko kastelujärjestelmälle...
Tykkäävätkö em. kasvit kasvaa lähekkäin toisiaan....
Kuinka lähelle taloa voi istuttaa unkarinsyreeniaidan? Meillä on kasvanut raja-aitana sellainen viiden vuoden ajan, ja nyt kasvit ovat hiukan yli kaksim...
Olen jo kahteen kertaan yrittänyt saada anopinjakkaran viihtymään, mutta kummallakin kerralla kasvi kuoli. Pidän sitä kesät eteläparvek...
Hei, mistä löytäisi luettelon, jossa olisi listattuna pihan kasvit, pensaat ja vihannekset, jotka hyötyvät vuosittaisesta kalkituksesta?Kiitos,...
Mikähän kasvi viihtyisi takkahuoneessa,johon kasvit pitää sijoittaa takaseinälle,joka ei ole aivan ikkunan vieressä....