Edellinen | Pihan pinnat ja rakenteet aihealue | Seuraava |
Kysymys: Nurmikon istutus läpimärkään pohjamaahan
Pihan pinnat ja rakenteet
Kommentoi:*
Ilmeisesti täytemaata on hyvinkin savipitoista, koska vesi jää makaamaan sen päälle? Savi on hyvin tiivis ja vettä pidättävä materiaali. Se myös pysyy sellaisena kesät, talvet (lisäksi jäätyy talvella ja on keväällä pitkään kylmä). Kuinka paksu tämä täytemaakerros on? Savinen maa tulee aikaa myöten liiankin tiiviiksi ja kovaksi - ja tarvitsisi keventämistä hiekalla/turpeella. Mainitsit sen kuitenkin olevan multamaista, joten olettaisimme siinä humustakin olevan ihan riittävästi mukana, eikä keventämisen tarvetta siksi olisi? Jos mielestänne on tarpeen, niin sentinkin hiekkakerroksen sekoittaminen pintamaahan parantaa savimaan läpäisykykyä.
Savi on märkänä myös hyvin pehmeää, joten tasaaminen/jyrääminen sekä lisämaan levittäminen saattavat jättää ikävät painaumat. Tästä syystä teidän pitää siis odottaa maan jäätymistä ennen näihin töihin palaamista. Työn voi toki huoletta jättää myös kevääseen, eikä multakasaa tarvitse täksi ajaksi mitenkään peitellä (keväällä saattavat siemenrikkakasvit toki ehtiä itämään ennen levitäämistä, mutta se ei ole ongelma).
Nurmikko tarvitsee kasvualustakseen vähintään 22 cm kerroksen (tiivistyy noin 2 cm)hyvälaatuista ja läpäisevää multaa. Kasvualustan kannattaisi olla valmiiksi kalkittua ja lannoitettua (jos ei, niin siitä tulee huolehtia). Ennen siementen kylvämistä kasvualustan tulee olla tasattu ja tiivistetty - ja kaadot noin 2 % rakenteista poispäin. Siemenet kylvetään kosteaan maahan maan lämpötilan ollessa vähintään + 8 astetta (varhaiskevät tai elo/syyskuu). Levitetään ristiin, harataan kevyesti ja tiivistetään. Kastelusta huolehditaan juurtumisen ja tarvittaessa koko ensimmäisen kasvukauden ajan. Tässä vielä luettavaa nurmikon perustamisesta...
Kiitos pikaisesta vastauksesta! Täytemaata on muutama kymmen senttiä, mutta sille ei pysty nyt tekemään mitään, koska saappaat uppoaa liejuun ja sinne jää jumiin. Olisiko siis ideaali, että ajaisimme täytemaan päälle nyt hieman hiekkaa, jonka päälle sitten mullat voisi suoraan levittää? Itse mietin, että jos hommat jättää kevääseen, niin maa on varmaan ihan samanlainen lieju sitten keväällä. Ongelma on nyt tosiaan se, että täytemaa on liian pehmeää, jotta siinä voisi edes kävellä, saati tehdä tasoituksia ja mietin milllä saamme sen kuivemmaksi, jotta se kestää kävelyn ja käsittelyn..
Melkoiselta savivelliltä kuulostaa, joten hiekanlisäys taitaa sittenkin olla tarpeen. Muuten kerroksesta tulee liian tiivis ja kova (vesi huuhtoutuu pinnalta, ravinteiden otto hankalaa, liian kosteaa ja hapetonta). Hiekka tulisi kuitenkin saada muokattua täytemaahan, jotta se ilmavoittaisi sitä (vaikka 1 cm hiekkaa jokaista 10 cm kohti).
Nyt on vain odotettava maan jäätymistä, jotta työhön voisi ryhtyä. Ehkä pääsette muokkaamaan vielä tänävuonna ennen lumien tuloa - kenties työ siirtyy kevääseen (savimaa sulaa suhteellisen hitaasti) tai ensi kesään (kunnes maa niin kuiva että kestää muokkauksen, tasauksen ja kasvualustan lisäämisen. Maan kuivumista ei valitettavasti voi nopeuttaa.
Hyvä siitä vielä tulee. Savipitoisen maan lisääminen kevyeeseen/karkeaan perusmaahan parantaa aina kasvualustan laatua ja vedenpidätyskykyä. Maanparannus tapahtuu kuitenkin aina sekoittamalla uutta kasvualustaa vanhaan (myös istutuskuopissa 1:1); näin kasvit hyötyvät siitä ja juuret hakeutuvat kuitenkin myös perusmaahan.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Heipä hei kaikki.Mulla ois tässä kouluhommia joihin tartteis hiukka avustusta, ei suoria vastauksia, välttämätää :PMutta, pitä...
Hei! Suunnittelen rajan tuntumaan korotettua, n40 cm korkeaa erillismuuria, johon istuttaisin n. 2m korkean tuija-aidan. Suunnitelmissa saada jo "heti valmis" n...
Meillä on vanha siperianhernepensasaita, joka leikattiin alas viime kesänä. Alasleikkauksen myötä aitaan tuli paikoin aukkoja...
Pallohortensian istutus...
Moi !Istutimme pari vuotta sitten tuijia aidanteeksi savipitoiseen rinteeseen. Osa tuijista kuoli ja osa jatkaa kasvuaan. Ollaan hieman ymmällään, että...
Laitoin tammikuun alussa itämään samoihin olosuhteisiin Apachea, Jamaica Bell, Hot Lemon ja Red Habanero chilejä, kahdesta jälkimmäisest...
Moi Kuvien mukainen kasvi on vallannut pihaa nurmikolta. Paikalta kaadettiin vanha koivu toissa kesänä ja silloin leviäminen lisääntyi. Mikä...
Hei,Suunnittelemme nurmikon laittamista vasta hankkimamme omakotitalon pihaan. Nyt nurmikon paikalla on soraa/sepeliä n. 5-8cm kerros, jonka alla on suodatinkangas....
Voiko betonipaljun pesuvesi aiheuttaa joutuessaan lehtipuun (vaahtera) juurelle nurmikon "palamisen" ja puun alaoksien tuhoutumisen?...
Keneltä löytyisi pk-seudulta nurmikon kanttaukseen sopiva työnnettävä kone? Netistä etsiessäni en ole löytänyt sellaista tarj...