Edellinen | Pihasuunnittelu aihealue | Seuraava |
Kysymys: Kalliotontti/pihan perustaminen
Pihasuunnittelu
Tonttimme on kalliotontti, josta räjäytettiin suuri määrä kalliota. Talo on tehty, mutta nyt olisi pihan vuoro. Mikä olisi oikeaoppinen tapa alkaa perustamaan pihaa, kun alimmaisena kerroksena on louhintakiveä? Pihaan täytyy tuoda soraa ja tietenkin multaa, mutta tarvitseeko ennen multaa laittaa jokin suodatinkangas, ettei multa valu soran läpi? Vai olisiko ideaa tuoda savimaata, jonka läpi multa ei pääse valumaan?
Kommentoi:*
Vastaajana puutarhasuunnittelija Päivi Rahikka via Garden Oy:stä.
- Tarkista ettei jää kalliotaskuja, joihin vesi kertyisi lammikoiksi, vaan vesi ohjautuu pois rakennuksista ja mahd. tontilta (ellet sitten tarkoituksella tee pientä lampea – tällöin veden vaihtuvuus suunniteltava erikseen).
- Kalliomurske on hyvä pohjamateriaali routimattomille ja kantaville alueille; ajotiet, parkkipaikat, kivetykset ja rakennusten pohjat. Suodatinkangas väliin ja kerros kivituhkaa (min. 20 cm) ja sitten normaalien rakennustapaohjeiden mukaan pihakiven asennus tai vaikkapa asfaltti - tai vain jättö kivituhkapinnaksi. Samalla pohjatyöllä myös muurinpohjat jne.
- Humuspitoiset alueet tarvitsevat hieman erilaisen pohjan. Jos kalliolouhos on kovin suurta, niin kangas päälle, sitten hienoa kalliomursketta tai kivituhkaa kerros, suodatinkangas ja multakerros. Multakerroksen paksuus tarpeen mukaan: nurmikolle 20 cm, perenna-alueet 30 – 60 cm, pensaat 50-80 cm, puut min. 80 cm (kivituhka läpäisee kosteuden, mutta toimii tässä kuitenkin hidasteena, eli kaikki vesi ei valu vauhdilla läpi vaan kosteus suodattuu hiljakseen).
- Savimaalla pohjustaminen on vanhanajan konsti; en itse suosittele sen käyttöä, koska se kuivuessaan on kova ja hyvinkin vettä läpäisemätön kerros - ja taas märkänä antaa periksi maapaineelle. Tätä tapaa käytetään yhä etenkin yksityishenkilöiden keskuudessa; mutta harvemmin ammattirakentajien.
Ps. Kallio on pihalla hieno elementti; sitä kun ei saa rahalla ostettua mistään. Sitä joko on tai ei! Eli on hyvä jättää näkyville puutarhassa; korosta maanpeittokasveilla, valaistuksella ja vaikka kalliota pitkin kiipeävällä köynnöksellä!
Toivottavasti tästä on apua. Työniloa pihanrakentajille!
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Sain hiljattain hoitooni vanhan pihan vanhoine kasveineen. Osa kasveista on vielä tunnistamattakin, mutta lumipalloheisi on varma tapaus. Ne ovat vanhoja pensaita, o...
Meillä on huonokuntoinen piha, jota peittää rikkaruohon valtaama vanha nurmi. Pihan pohja on jonkin verran kuoppainen, nurmi-/rikkaruohokasvust...
Voiko jo nyt kastella ja laittaa lannoitetta pihan kasveille, on tulppaania, liljoja jne. Vai onko se ehdottomasti kielletty, jos tulee vielä yöpakkasia?...
Hei, mistä löytäisi luettelon, jossa olisi listattuna pihan kasvit, pensaat ja vihannekset, jotka hyötyvät vuosittaisesta kalkituksesta?Kiitos,...
Rivitaloasuntomme takapihan ja taloyhtiön yhteisen pihan korkeusero on noin 60 cm ja pudotus tapahtuu noin 1,5 metrin matkalla. Nyt haluamme loiventaa rinnett&am...
Vastarakennetulle tontille tuli imeytyskenttä ja nyt vuorossa olisi pihan laitto. Imeytyskentällä törröttävätä putket kaipaisivat...
Mikä ötökkä mahtaa syödä kasvejani? Malvan, kuuruohon ja jopa samettiruusun lehdet ovat aivan reikäiset. Miten torjun vai pitä...
Hei, voiko ruusu ym.. pihan koristepensaita leikata alas raivaus sahalla, vai onko parempi käyttää perinteisiä pensas saksia. ...
Haluaisin perustaa pihan sepelialueelle havupenkin. Siihen tulisi 3 timanttituijaa ja jotain pienempää havua edustalle. Kuinka paljon tuijat tarvitsevat kasvuti...
Pihamme on kukoistanut kauniisti siemenistä kylvetyillä tarhadaalioilla. Olisi kiva, jos ensi vuonna olisi pihan komeus samaa luokkaa. Jotenka, miten saada siem...
Hei,mitä suosittelisitte jos haluaisi vanhan pihan aidan viereen hiemanlisää näkösuojaa. Nyt sekä kadulta, että tieltä näkee...
Tulin aikoinani istuttaneeksi Brabant-tuijia pihan aurinkoisimpaan nurkkaan. Ne ovat nyt kookkaita ja hyvinvoivia, mutta olisivat pärjänneet varjossakin...
Hei, missä vika kun em. taimet kasvoivat aluksi oikein upeasti, mutta nyttemmin kesäkurpitsan lehdet yksi toisensa jälkeen kellastuvat ja kurpitsat kasvava...
Kyseessä uusi piha, istutin nurmikon siemenet ja lähdin kahden viikon lomamatkalle. Palatessa _koko_ piha oli _täynnä_ tätä perunaa muistutt...
Hei!Olemme pystyttämässä kasvihuonetta. Miten parhaiten pidämme muurahaiset loitolla kasvihuoneesta? Viime vuonna meillä oli pieni kasvihuone, jo...
HeiViime talvena ostamamme talon tontti oli päässyt pahoin villiintymään. Pihan on vallannut lähes ympäriinsä pirunkeppi. Se on v...
Moi. Kohta taas kasvihuone täynnä ja mulle tullut jo kahtena vuonna kehrääjäpunkki/vihannespunkki. Olen putsannut kaikki hyvin mutta ei se taida...
Hei!Suunnittelen pensasaitaa pihan ympärille. Vaatimuksena pensaalle on, että se on nopeakasvuinen ja täysin turvallinen (myrkytön) kotieläimille...