Edellinen | Pihasuunnittelu aihealue | Seuraava |
Kysymys: kasviallas kivistä
Pihasuunnittelu
Tarkoitus on helpottaa eläkepäivien puutarhanhoitoa. Olemme ajattelleet kasvattaa siinä salaattia ja maustekasveja, mutta joukkoon mahtuu myös kukkaisa.
Mitkä kukkset olisivat suositeltavia, niin, että kukkasista olisi iloa koko kesän? Voinko jonnekin nurkkaan laittaa saniaisen, vai tuleeko ongelmia sen leviämisen kanssa? Allas on etelänpuolella ja lounais-suomessa.
Kommentoi:*
Saniainen pyrkii leviämään kasvualustassa voimakkaasti, joten sen kasvutila kannattaa ainakin jollakin tavalla rajata. Sama pätee kuitenkin moniin muihinkin, monivuotisiin kasveihin. Voisitte ehkä jakaa alueen hyötykasvien ja yksivuotisten kukkien - sekä monivuotisten kasvien kesken? Mikäli haluatte kasvattaa kaikkia sekaisin, niin varautukaa taisteluun juurakoiden kanssa. Monivuotisetkin kasvit hakeutuvat mielellään möyhennettyyn ja säännöllisesti kasteltuun (hyötykasveille tarkoitettuun) kasvualustaan.
Toki hyötykasvien keskellä voi kasvattaa kesäkukkien ohella myös hieman vähemmän voimakkaasti leviäviä sekä matalajuurisempia kasveja. Esimerkiksi kärhö kiipeämässä tukikehikkoon sopii mainiosti hyötykasvien keskelle - ja samettiruusut ja kehäkukat houkuttavat tuhohyönteiset luokseen. Altaan reunoille leviämään sopivaa maanpeitekasvia (sammalleimu?) jne. Mielikuvitus käyttöön; reunoille ja päihin monivuotista (vaikka erilliseen, juurimatolla tms. rajattuun "altaaseen") ja aukkopaikat hyötykasveille/kesäkukille!
Olettehan huolehtineet altaan hyvästä salaojituksesta? Se on tärkeää kasvien viihtymiselle.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Hei.Laitoimme viimekesänä nurmikon pihaan, täytemaata(kivistä multaa) 30-80cm ja päälle multaa 10-30 cm. Nyt nurmikko on tosi vaaleanvihre...
Onko olemassa sellaista näkösuojaköynnöstä, joka saisi lehdet jo aikaisin keväällä? Köynnös tulisi aurinkoon e...
Hei.Olemma muuttaneet viime vuoden maaliskuussa paritaloon, jossa on metsämainen tontti.Se on pohjois-etelä tontti jossa talon edessä on nurmikkoa ja talon...