Edellinen | Pihasuunnittelu aihealue | Seuraava |
Kysymys: Kuiva ja aurinkoinen rinne
Pihasuunnittelu
Mitähän tuollaiseen saharaan laittaa?
Kirsikka puita on tulossa varjostamaan, ne varjostava vähän aamulla ja illalla, mutta siihen menee vielä kauan. Pari pylväshaapaa ajattelin laittaa, ja ne varjostaisivat aluetta muutaman tunnin ajan keskipäivästä iltapäivään. Angervotki kuolevat paikalla. Maassa ei ole vika, samassa maassa muualla kasvaa kaikki ihan hyvin.
Erikoista on myös se, että rikkaruohotkaan eivät idä ja ne mitä on kuivuvat pois. Alaa on kumminkin muutama sata neliöitä ja kastelu kallista.
Saisin maan alle ohjattua sadevesiä räystäsputkistosta. Havaintoni mukaan maanalainen kastelu on parempi kuin pinnan kautta ja savi pidättäisi kosteutta. Tämä alue on sellasta että sade kiertää, joten sademäärät jäävät vähäisiksi muutenkin.
Mietin olisko 5mm seulottu sorakerros (55-10cm) johon aavistus multaa joukkoon, maanpinnalla hieman tiiviimpi ja estäisi haihtumista, mutta ei estäisi kasveja kasvamasta.
Toisaalla on ihan nurmikkoa vastaavassa rinteessä ja kasvaa kohtuudella, mutta maa onkin siellä ihan silkkaa savea ja soraa ja siltti. ns joutumaata. Ruoho jopa itää siinä ilman kastelua. Täällä maanpintaan on kertynyt kerros sora/hiekkaa ja savi/ siltti (hiesu) huuhtoutunut pois.
Kumminkin. Mitähän autiomaa kasvia tuohon istuttaisi? Minulla on keinot aikalailla loppu. Laittaisin vaikka maksaruohoa, mutta maanpinta muuttu pölyksi, ei siinä pintajuurinen maksaruohokaan taida pärjätä. Alkaa usko menemään koko paikkaan.
Ei tuossa oikein vuimäntykään pärjää. Neulaset 'palavat'
Kommentoi:*
Onpas tosiaan haastava kohde! Pintamaa kuivuu nopeasti kaltevuuden, auringon ja tuulen vaikutuksesta, joten sadevesien ohjaaminen ja savimaan (ja muun eloperäisen aineksen, kuten kompostimullan) lisääminen pohjamaahan ovat hyviä keinoja.
Tärkeintä olisi siis pienilmaston parantaminen lisävarjostuksen ja tuulensuojaistutusten avulla (lehtipuista tulee myös humusta maan parannukseen!), kasvualustan lisääminen/parantaminen (savi ja kompostimulta) sekä syväjuuristen kasvien valinta. Istutuksen jälkeisenä vuotena on kuitenkin aina huolehdittava kastelusta; reilusti vettä kerralla, jotta juuret hakeutuvat syvälle maahan. Myös katetta kannattaa käyttää istutusten ympärillä, sillä se hidastaa kosteuden haihtumista. Kasvualustat kannattaa myös kattaa hiekalla, sepelillä, kuorikkeella tai koristekatteella.
Kuivaan ja paahteiseen paikkaan voit suunnitella kivikkopuutarhan - tai muotoilla muurikivien/pöllien avulla syvempiä kasvupaikkoja. Helppohoitoisia kohopenkkejä ja korotettuja kasvualustoja syntyy myös turveharkoista ja luonnonkivistä tai puusta. Paahteisen ja kuivan alueen plussapuoliin luettakoon se, että maa ei kärsi talvimärkyydestä - ja lämpenee keväällä nopeasti. Voit istuttaa sinne pieniä sipulikukkia kuten lumikelloa (Galanthus), kevättähtiä (Scilla luciliae) ja idänsinililjaa (Scilla siberica) aloittamaan varhain kasvukautta. Myös erilaiset, kuivan paikan heinäkasvit kannattaa huomioida.
Kasveista voit lukea lisää tietoa Puutarha.netin Kasvikortistosta!
Paahdetta kestäviä lehtipuita: Rauduskoivu (Betula pendula), Helmiorapihlaja (Crataegus x mord. ’Toba’), Ruusuorapihlaja (Crataegus ’Paul’s Scarlet’), Kultasade (Laburnum alpinum)
Paahdetta kestäviä havupuita: Katajat (uniperus communis, J. horizontalis)
Okakuusi (Picea pungens), Männyt (Pinus).
Pensasvaihtoehtoja: Happomarjat (Berberis), Hernepensaat (Caragana), Ruusukvitteni (Chaenomeles japonica), Orapihlajat (Crataegus), Vihmat (Cytisus decumbens, C. purpureus), Pensashanhikit (Dasiphora fruticosa), Vuohenkuusamat (Diervilla), Pensasväriherne (Genista tinctoria), Tyrni (Hippophae rhamnoides),
Nukkeruusu (Rosa nitida), Juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia ’Plena’), Koivuangervo (Spiraea betulifolia), Idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia), Rinneangervo (Spiraea densiflora).
Perennavaihtoehtoja (keskikokoisia): Kultakärsämö (Achillea filipendulina), Nukkajäkkärät (Anaphalis), Asterit (Aster alpinus, A. amellus), Kellot (Campanula glomerata, C. persicifolia), Pallo-ohdakkeet (Echinops), Piikkiputket (Eryngium), Tyräkit (Euphorbia cyparissias, E. polychroma), Miekkahirvenjuuri (Inula ensifolia), Pikkukurjenmiekka (Iris Pumila-ryhmä),
Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), Tervakot (Lychnis alpina, L. viscaria), Leimurakkaus (Lychnis Arkwrightii-ryhmä), Palavarakkaus (Lychnis chalcedonica), Tarha-alpi (Lysimachia punctata), Unikot (Papaver), Ruusujuuret (Rhodiola), Salviat (Salvia), Maksaruohot – Sedum spectabile, ’Brilliant’, ’Common Red’, ’Herbstfreude’), Tähkätädyke (Veronica spicata).
Matalia perennoja paahteeseen: Pitkäpalot (Arabis), Kellot (Campanula carpatica, portenschlagiana, punctata, rotundifolia), Hopeahärkki (Cerastium tomentosum), Neilikat (Dianthus arenarius, D. deltoides), Nadat (Festuca), Katkerot (Gentiana), Kurjenpolvet (Geranium cinereum, G. sanguineum), Levisiat (Lewisia), Mirrinminttu (Nepeta x faassenii), Rönsyleimu (Phlox stolonifera), Sammalleimu (Phlox subulata), Hanhikit (Potentilla), Kylmänkukat (Pulsatilla), Rikot (Saxifraga arendsii, hostii, paniculata), Maksaruohot (Sedum acre, album, ewersii, kamtschaticum, reflexum, spurium), Mehitähdet (Sempervivum), Nukkapähkämö (Stachys byzantina), Ajuruohot (Thymus).
Muistathan, että kasvit säilyttävät paremmin kosteutta kasvaessaan tiiviinä ryhminä. Myös säännöllinen humuslisäys muhevoittaa vähitellen karuakin maata!
VINKKI: Mitä luonnonkasveja alueen reunamilla menestyy? Voisiko niistä saada suojaistutuksia ja tuulensuojaa?
PS. Kohteesi on sen verran haastava, että voisit pyytää viherrakentamisen asiantuntijaa poikkeamaan. Ota yhteyttä ja pyydä konsultaatiokäyntiä esimerkiksi via Garden Oy:ltä!
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Puutarhaan syntyy uusi kukkapenkki, johon on tarkoitus laittaa pari hortensiaa (Endless summer ja syyshortensia) sekä pioneja etureunaan. Taakse jäisi tilaa jol...
Takapihamme on hoidettua "metsä-puutarhaa" mäntyineen, kanervineen ja muine varpuineen. Paikka on hyvin valoisa, aurinkoinen, melko kuiva. Olen istutt...
Minkä puun istutan kosteaan (vesisuonia) maahan.Pitäisi olla nopeakavuinen, mutta ei liian korkeaksi kasvava (4-6 m)Aurinkoinen ja jokseenkin tuulinen paikka....
hei, kysyosin seuraavaa: kasvihuone odottaa pystytystä mutta hieman pähkäilyä aiheuttaa tuo perustus. ajatuksena on laittaa tiili latt...
Etsin terassille puulaatikkoon sopivaa köynnöstä. Paikka on aurinkoinen. Köynnös nousisi säleikköön väliaidaksi (kork. 180cm)...
Tulin aikoinani istuttaneeksi Brabant-tuijia pihan aurinkoisimpaan nurkkaan. Ne ovat nyt kookkaita ja hyvinvoivia, mutta olisivat pärjänneet varjossakin...
Asun vyöhykkeellä Ia saaristossa. Voiko koristekirsikan accolade ja kanzan istuttaa hiekkaiseen etelänpuoleiseen rinteeseen, joka on aurinkoinen koko p...
Miten lähelle toisiaan voi pensasmustikan ja kirsikkapuun istuttaa? Minulla on kalliolla sopiva aurinkoinen kohta, johon ajattelin laittaa 4-5 pensasmustikkaa ja sii...
Pyytäisin neuvoja kukkaniityn perustamiseen.Olemme raivanneet reilun 10 x 10 metrin alueen, jossa nyt vain savimaata.Paikka on Turun ulkosaaristoss...
Istutin keväällä 2013 mökilleni Karkkilan Vaskijärvelle kaksi kuusaman tainta ulkorakennuksen seinälle. Erittäin lämmin ja aurinko...
Hei, naapurin tontti on noin metrin korkeammalla kuin omamme. Raja on pengerretty jyrkäksi rinteeksi joka on mursketta. Haluaisin rajalle joitain kasveja my&...
Mitä matalaa aikaisin viheriöivää perennaa istuttaisin Syysleimujen (45-60cm) väleihin. Aurinkoinen paikka. Oulusta 100km ete...
Viime vuonna kukki yksi pioni, mutta nyt ei yhtään.Onkohan se syynä, kun olin istuttanut niitten eteen Jaloangervoa? En ole istuttanut pioneja liian...
HeiTonttimme läns-pohjois puolelle rakennetaan uutta taloa ja haluaisin istuttaa pensaita näkösuojaksi. Pensaiden tulisi olla ainakin...
Hei!Tykkään pioneista, mutta ne kukkivat tosi huonosti. Ne on ollut vasta muutaman vuoden,varressa saatta olla vain yksi kukka. Muurahaiset myös tykkä...
Haluaisin tietää, mitkä huonekasvit kestävät olla kesän ulkona auringonpaisteessa. Monet kasvit varmaan viihtyvät ihan ok ulkona, mutta...
Hei!Olen uusimassa pienen rivitalopihan pensasaitaa. Taloyhtiön ja kaupungin kanssa asiat OK.Ajattelin laittaa sekä havua että pensasta ja lehtipensaat max...
Hei!Istutimme viime alkukesästä aidan isotuomipihlajasta,jolloin tein leikkauksen. Ja samoin tänä keväänä leikkasin reilusti. Tarkoitus...
Hei,minulla on n. 50m pitkä ja 3-5 metriä korkea rinne talon edustalla. Kesällä rikkaruohot rehottavat siinä ja nyt olen suunnitellut pä...
Miten pääsen eroon siperianunikosta? Erehdyin heittelemään hajakylvönä rinteeseen ja kaunishan se on kun kukkii mutta sen jälkeen ne is...
Miellä on mökillä jyrkkä rinne, johon on ajettu sepeliä, mutta se ei pysy kaatosateessa vaan siihen muodostuu uomia. Eli siihen pitäisi saad...
HeippaMeillä on keskellä pihaa ihan mukavan kokoinen, jyrkkäreunainen uima/koristelampi jonka reunalle nyt pähkäillään jotain kasvillis...
Miksi keväällä istutetun siivosen puistolehmuksen lehdet ruskistuivat aikaisin? Puulle tehtiin n. 60 cm kanttiinsa oleva kuoppa ja se täytettiin puuta...
pitäisi saada kukkivaa kivikkoon joka on varjossa ja erittäin kuiva...
Hei, onko kellään kokemuksia?Meillä on toisen kesän vanha nurmikko. Takapihan (n.800 m2) nurmikolle on alkanut lisääntyä "ruohopaa...