Edellinen | Pihasuunnittelu aihealue | Seuraava |
Kysymys: Pensaat rakennuksen katolle pääsyn esteeksi rinteessä
Pihasuunnittelu
Kommentoi:*
"Tulevalle kasvupaikalle aurinko pääsee paistamaan iltaa kohden." Mutta paistaakohan se tulevan varastorakennuksen taakse? Kuinka paljon sinne istutettaville kasveille riittää valoa? Mainitset myös, että maasto on kallioista. Saako siihen kuitenkin kunnolliset kasvualustat tuleville taimille? Entä miten vedenohjaus ja salaojitus on ajateltu rakennuksen ympäriltä järjestää? Kallioiselta rinteeltä valuu kuitenkin aina vettä (vaikuttaa niin rakennuksenkin kunnossapysymiseen kuin istutustenkin vesitalouteen). Kasvien valinnassa on aina sovitettava paikan kasvuolosuhteet ja kasvin kasvupaikkatoiveet toisiinsa.
Kasvuolosuhteet rajoittavat vaihtoehtoja, mutta ensimmäisenä mieleemme tuli lännenheisiangervo (Physocarpus opulifolius). Se on nopeakasvuinen, tiheä, leveä ja kolmatta metriä korkeaksi kasvava pensas, joka menestyy melko hankalissakin paikoissa (mm. melko varjoisassa, kuivasta kosteaan). Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis) on todella kaunis ja nopeakasvuinen, puumainen pensas. Jos olette varmoja, että se saa riittävästi valoa taimivaiheessaan, eikä kasvupaikasta tule liian kostea, niin sekin on hyvä vaihtoehto.
Oletteko tutustuneet Puutarha.netin Kasvikortiston käyttöön? Puolivarjon ja varjon, yli 2 metrin pensaita löytyy sieltä 41 kpl, kuivassa kasvupaikassa niistä menestyy 17 eri lajiketta. Voitte melko vapaasti valita näistä mieleisenne kasvin. Useimmat ovat myös melko nopeakasvuisia.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Istutin viime syksynä marjasinikuusamaa, Duet. Pääsisäänkäynnin vieressä sijaitsevat pensaat tekivät lehtiä vain oksien yl...
Punaherukkapensaisiimme ilmestyi jo vuosi sitten lehtiin keltaisia täpliä, lehden alapuolelta vähän ryyni- tai jauhomaisia. Sama keltainen kuorrutus l...
HeiMinulla on puutarhassani monta vanhaa Punaherukkapensasta, joista osan haluaisin korvata Mustaherukkapensailla Ajattelin katkaista pensaat ja sen jälkeen kannonjy...
Hei,rakennamme omakotitaloa ja haluaisimme rehevän tontin jossa puut ja pensaat tarjoavat paitsi kaunista ulkonäköä myös näkösuojaa naa...
Hei, mistä löytäisi luettelon, jossa olisi listattuna pihan kasvit, pensaat ja vihannekset, jotka hyötyvät vuosittaisesta kalkituksesta?Kiitos,...
Kasvukausi alkoi ja korallikanukkapensaat ovatkin lähes pystyynkuolleita. Muutamassa oksassa on lehtiä, muuten oksat ovat paljaat. Voiko pensaille tehd&...
Jouduimme kaatamaan anopin pihalta vaahteran ja karsimaan tammesta oksia. Samalla naapurin takapihan hurja romumäärä tuli oikein näkyviin. Heillä...
Minulla on pihassa 7 kpltta loistojasmikkeita (vyöhyke VI). Pensaat ovat muutaman vuoden vanhoja ja nyt jokaisessa on lehdissä mustia pilkkuja, lehdet ovat hiuk...
Pikkupihassani on kaksi ison omenapuun kokoista punalehtistä pähkinä"pensasta." Lajike Fuscorubra. Miten saisin yli...
Vanhat punaherukkapensaat kärsivät varistetaudista, jota olen torjunut parhaani mukaan vioittuneet lehdet poistamalla ja polttamalla. Nyt kuitenkin n&am...
Hei!Tahtoisin tietää mitkä pensaat/pensasmaiset kasvit sopisivat talon itäseinustalle n. 10 metriä pitkäksi riviksi? Kohdan päälle...
Mitkä pensaat ja puut ovat ns. matalajuurisia ja sopisivat näin parhaiten sokkelin lähelle istutettaviksi? Voiko marjapensaita istuttaa kahden metrin p...
Meillä on pieni rivitalopiha ja ajattelin näkösuojaksi istuttaa joitakin rungollisia pensaita (esim. syreeni, hortensia, purppuraheisiangervo). Nyt ajattel...
Kuinka usein punaherukkapensaat pitää tai kannaattaa uusia. Pihassani on ainakin 40-vuotiaita pensaita, joita leikkaan kyllä säänöllisesti....
HeiMiten pääsen eroon vadelmatoukista,olisiko Neudorffin Sprutzit tähänsopiva,? ja missä vaiheessa pensaat pitää ruiskuttaa?TerveisinSv...
Olen antanut lepän kasvaa marjapensaiden ja perunamaan vieressä isoksi. Pensaat eivät tuota satoa. Luin jostain, että leppä tekee hyvää...
Voiko pallohortensian istuttaa istutuslaatikkoon, jossa multa nousee noin 15 senttiä maan pinnasta? Multaa on kaiken kaikkiaan noin 65 sentin syvyydektä. Altaan...
Hei!Ostin puutarhamyymälästä uuteen pihaamme kiltotuhkapensaan taimia. Nyt luin netistä, ettei syysistutus ole edullista tuhkapensaille. Mit...
Istutin 2,5 vuotta sitten muutaman kanadantuijan näköesteeksi. Pensaat ovat kasvaneet eri pituisiksi ja lyhentäsin ne nyt kaikki saman korkuisiksi. Lyhin...
Terve,1500 neliön tontti koostuu kahdesta osasta, toinen noin 300 neliön pala on liitetty tonttiin myöhemmin. Tästä johtuen "tontit" ha...
HeiTonttimme läns-pohjois puolelle rakennetaan uutta taloa ja haluaisin istuttaa pensaita näkösuojaksi. Pensaiden tulisi olla ainakin...
Muutimme nyt toukokuun lopussa taloon jossa oli pihalla viinimarjapensaita. Pensaissa oli jäljellä edellisvuoden marjatertut nuppineulanpään kokoisina...
Hei!Mikähän olisi paras aika siirtää pensaat ja perennat näin alkusyksyllä?Pitäisikö odottaa että ne ovat lopettaneet kukinta...
Puutarhamme 6 vuotta vanhojen tyrnipensaiden lehdet ovat käpristyneet ja ilmeisesti tästä johtuen pensaat eivät ole tehneet marjoja. Aiemmin täll...