Edellinen | Puutarhan hoitotyöt aihealue | Seuraava |
Kysymys: Haapojen kaulaaminen ja kaataminen
Puutarhan hoitotyöt
Hei
Minulla kasvaa aika tiheä haapa metsikkö tietyllä alueella, josta sen haluan pois.
Olen loppukesästä 2014 kaulannut puut, Eli kuorinut haapojen kuoret noin 50 cm alueelta kustakin puusta ympäri.
Osa puista onkin jo kuolleita.
Nyt elokuussa 2015 (pari päivää sitten), tein vielä sahalla uran kaulauksen kohtaan (vähintään) niille puille, jotka eivät vielä olleet täysin kuolleita.
Milloin kannattaa kaataa 1) nuo jo kuolleet puut ja 2) loput puut?
Haluaisin välttyä juurivesoilta, joita sikiää nytkin nurmikolle koko ajan.
Kommentoi:*
Olet toiminut juuri kuten kuuluu. Haapojen kaulaaminen noin puolen metrin korkeudelta kaatovuotta edeltävänä vuonna auttaa torjumaan juurivesojen kasvamista. Kaulatun puun annetaan rauhassa kuolla ennen sen kaatamista (eli päätät itse, joko ovat täysin kuolleet ja kaatovalmiit).
Puun ja sen juuriston kuolemista voidaan myös tehostaa myöa jonkin glyfosaattiliuoksen (mm. RoundUp) avulla. Tuoreeseen kaulauspintaan - tai vastakaadetun puun kannon pintaan - levitettynä se auttaa tuhoamaan haavan juuriston juurivesoineen päivineen. Tuoreeseen pintaan voi ainetta levittää muutaman kerran päivän aikana, sillä tuore kantokin imee nestettä 2-3 dl. Käsittelyn voi tarpeen vaatiessa myös uusia (huom; tuore leikkauspinta). On myös ns. glyfosaatti-nappeja (Eco-plug), jotka voidaan porata kantoon. Aine vapautuu kannon nestevirtausten mukana juuristoon.
Kiitos vastauksesta.
Löysinkin Metsätieteenlaitoksen sivuilta tällaisen tiedon: "Kaulaaminen ja taskutus tulisi tehdä vähintään 3-4 vuotta ennen hakkuuta."
Eli annan tosiaan kuolla kunnolla ennen kaatoa.
Rounup:ia laitoin kaulaamisen aikoihin viime vuonna tuoreeseen kaulauskohtaan. Täytyy sitten vielä varmistella vaikka rounup:lla, kun kaadon aika koittaa.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Pihassani on kaksi päärynäpuuta joista toiseen on pesiytynyt sieni, luultavimmin rikkikääpä kahteen ryppääseen, suurempi lähe...
Hei, meillä on pihassa valtavasti nurmikkoa, josta yhtä plänttiä, n. 30-40 neliöä, olen haaveillut muuttavani niityk...
Naapurin puolella kasvaa paljon nuoria haapoja. Niiden emo, iso haapapuu, kaadettiin noin vuosi sitten kaulauksen jälkeen. Minun nurmikolleni ilmestyy tietenkin...