Edellinen | Puutarhan hoitotyöt aihealue | Seuraava |
Kysymys: Koristeomenapuun juuren kasvit
Puutarhan hoitotyöt
Kommentoi:*
Periaatteessa omenapuutkin voivat ottaa nokkiinsa "liian syvästä istutuksesta". Juurenniskan pitäisi kuitenkin aina olla maanpinnan tasolla. Muistelet kuitenkin vastaavaa vaivaa olleen puissasi jo aiemmin ja sekin vahvistaisi vain sitä, että (kenties heikosta maasta kärsineet) puut ovat versotaudin vaivaama. Versotauti on yleensä luumun ja kirsikan tauti, mutta voi iskeä myös omenapuihin. Se on voinut iskeytyä muun muassa hoitoleikkausten yhteydessä tai pienestä kuorivauriosta. Versotauti ruskistaa nuoria versoja ja lehtiä - ja koko oksa kuolee varsin nopeasti.
Suosittelemme, että leikkaat kuolleet oksat pois ja poltat ne. Versotaudin torjunta on vaikeaa. Tauti viihtyy, jos itiöiden muodostumisen aikana alkukesällä on viileää ja kosteaa; kuten tänä kesänä.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Mikähän ötökkä syö porkkanantaimen juuren? Jää vain naatti pakoilleen reikään....
Kesämökkimme sijaitsee pienellä saarella 4- ja 5-vyöhykkeiden rajalla. Maaperä on pääasiassa kallioista ja hapanta ja puustona on erity...
Kuinka lähelle taloa voi istuttaa unkarinsyreeniaidan? Meillä on kasvanut raja-aitana sellainen viiden vuoden ajan, ja nyt kasvit ovat hiukan yli kaksim...
Viime kesänä istutetun mansikkamaani kasvit ovat saaneet olla harson alla huhtikuun alusta asti ja ovat nyt komeassa kukassa. Kasvit ovat saaneet tehokkaan lann...
Haluaisin perustaa kasviterraarion. Ostin tyhjän akvaarion,johon kuuluu akvaario,pumppu ja lamppu. Mitä tarvitsen pohjaksi?Onko kastelujärjestelmälle...
Tykkäävätkö em. kasvit kasvaa lähekkäin toisiaan....
Olen jo kahteen kertaan yrittänyt saada anopinjakkaran viihtymään, mutta kummallakin kerralla kasvi kuoli. Pidän sitä kesät eteläparvek...
Hei, mistä löytäisi luettelon, jossa olisi listattuna pihan kasvit, pensaat ja vihannekset, jotka hyötyvät vuosittaisesta kalkituksesta?Kiitos,...
Mikähän kasvi viihtyisi takkahuoneessa,johon kasvit pitää sijoittaa takaseinälle,joka ei ole aivan ikkunan vieressä....
Mitähän kasveja tuollaiselle terassille voisi laittaa? Haluaisin runsaasti vihreitä lehtiä ja kukkia, oikean kukkakeitaan.Viime kesänä yriti...
Hei! Ajattelin hankkia pihani perennapenkin keskelle joko koristeomenapuun tai -kirsikan. Toiveena olisi n. 2 m korkea puu. Mitä erityistä minun tulisi...
Meillä ollut kyseinen toukka, olen viime vuonna kastellut mullan Neudorff torjunta aineella. Kasvit eivät kuitenkaan voi hyvin, multa on paakkuinen rihm...
Mitä matalaa aikaisin viheriöivää perennaa istuttaisin Syysleimujen (45-60cm) väleihin. Aurinkoinen paikka. Oulusta 100km ete...
Tulin aikoinani istuttaneeksi Brabant-tuijia pihan aurinkoisimpaan nurkkaan. Ne ovat nyt kookkaita ja hyvinvoivia, mutta olisivat pärjänneet varjossakin...
Olisiko mitään kesäkukkaa tai perennaa, joka ei kelpaisi peuroille. Mökkisaarellemme on pesiytynyt peurayhdyskunta joka syö k...
Hei, kesällä ostettu flamingkonkukka ja usean vuoden vanha varjoviikuna ovat alkaneet väsähtyä;. Siirsin varjoviikunan taanno...
Minulla on ongelma. Talomme ympärille on luonnonkivistä sementin avulla tehty puolen metrin levyinen reunus. Sementti murenee ja rikkaruohot ja kukantai...
Onko jotkin kasvit/kukat sellaisia, jotka erityisesti "houkuttelevat" kotiloita? Entä jokin mistä eivät niin kovin vä...
Meillä on kallion reunalla ohuehkossa maakerroksessa 20-vuotiaat lamohietakirsikat. Valitettavasti vuosien myötä maanpeittävyys on k&a...
Kyselisin mitkä huonekasvit sopivat allergiselle/haju/homeyliherkälle ihmiselle? Sellaisia kasveja jotka pystyisi kasvattamaan esim.ruukkusorassa/normaali soras...
Kasvihuoneen tomaattikasveissa muodostui hometta, joka pilasi kasveja ja huononsi satoa - osa tomaateistakin pilaantui.Munakoisot kukkivat hyvin ja hedelmiä alkoi mu...
Vapaa-ajan asuntomme sijaitsee tuulisella merenrannalla Närpiössä.Ilmansuunta merelle päin on lounaan ja lännen välillä.Ranta on...
minullla on pensasmustikka ruukussa jonka tilavuus on 20 litraa niin riittääkö sen tilavuus siihen että saan pensasmustikan talvehtimaan lasitetulla p...
Hei!Meillä alkaa pian uuden omakotitalon pihatyöt. Haluaisin etupihallemme pääsisäänkäynnin molemmille puolille kukkapenkit, joihin ole...
Isotähtihyasintti ja tulppaani: Kukkavarret ovat kehittyneet hyvin ja seka nuppu- että jo kukintavaiheessa noin 10 cm nupusta/kukasta alaspäin varsi ik...