Edellinen | Puutarhan hoitotyöt aihealue | Seuraava |
pvm: 4.9.2020 14:24
Kysymys: Maan happamoittaminen rodoille
Puutarhan hoitotyöt
Miten lisätä maan happamuutta alppiruusuille ja hortensioille, joita on jo aikaisemmin istutettu: Istutusvaiheessa niille laitettiin kullekin säkillinen 65L havu ja rodomultaa. Nyt kuitenkin haluaisin n. 15 neliön alueen kokonaan happamaksi, kun haluaisin lisätä siihen uusia alppiruusuja ja syyshortensioita. Vanhin alppiruusuista varsinkin tuntuu kärsivän, eli ei kuki kunnolla ja keväällä jo kiersi lehtensä rullalle ja ruskettui. Uudemmatkin lakkasivat kukkimasta, kun istutusvaiheessa olleet nuput olivat auenneet. Tämä rodo ei kasvanut kesän aikana ollenkaan.
Onko Kekkilän syyslannoite sopivaa myöskin happaman maan kasveille. Varsinaista rodolannoitetta olen käyttänyt niille ohjeitten mukaan kasvukaudella.

Kommentoi:*
Virallinen Vastaus

Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt
/
Maan happamoittaminen rodoille":
Jäsenen Joromuori antama (9.9.2020 23:27) kommentti
Kiitos vastauksesta. Lannoittamatonta turvetta löytyy jo. Olin vaan kuullut ihan outoja tapoja maan happamoittamiseen. Piti lisätä etikkaa veden seassa tai piimää ja sitten jossain kirjoitettiin myös, että sen voisi tehdä ammoniumsulfaatilla. Oi voi.