Edellinen | Puutarhan hoitotyöt aihealue | Seuraava |
Kysymys: Mullan lisääminen syreenin juurelle
Puutarhan hoitotyöt
Kommentoi:*
Vanhalla syreenillä on juuristo levinnyt jo laajalle ja melko syvälle. Emme usko sen häiriintyvän kohtuullisesta maan nostosta, kunhan maa-aines on hyvin läpäisevää - eli hyvin hiekkapitoista.
Suurempi ongelma saattaa tulla vastaan, kun syreenin vahvat juuret jatkossa hakeutunevat uuteen, muhevaan ja ravinteikkaaseen kukkapenkin kasvualustaan ja vievät niin kasvutilan kuin ravinteetkin siihen istutetuilta kasveilta. Periaatteessa kookkaampia taimia (esim. kuunliljoja) ei kannata istuttaa puolta metriä lähemmäs syreeniä. Sen juurelle voi kuitenkin istuttaa huoletta lajeja, jotka tyytyvät niukempaan multatilaan ja vaatimattomiin kasvuolosuhteisiin (mm. suikeroalpi, akankaalit, maksaruohot, talviot).
Ps. Syreenin juurten kasvua kukkapenkkiin voidaan rajoittaa juurimatolla; aseta sitä seinämäksi syreenin ja perennojen väliin.
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
mieltäni askaruttaa, että voiko minkä vain viherkasvin juurelle, mullan päälle laittaa kiviä tai karkeaa hiekkaa? Aaloeille olen laittanut k...
Hei,olen hävittänyt rikkakasvia kyseisellä aineella.1.haravoidaanko rikkakasvi jäämät pois vai hävjääkö ne itsestä&...
Hei meidän pihassa on muutama iso kuusi,niistä tippui kasvuosat kuusten latvoista jostainsyystä nyt keväällä pois,mi...
Mikä on tämä sieni, joka on ilmestynyt omenapuun juurelle ja muuallekin kasvimaan nurmikolle. Onko haitallinen omenapuulle?...
Voinko laittaa vielä nyt syyskuussa lämpökompostorin massan orapihlaja-aidan juurelle? Vai onko liian vahvaa tavaraa näin syksyllä?...
Voiko betonipaljun pesuvesi aiheuttaa joutuessaan lehtipuun (vaahtera) juurelle nurmikon "palamisen" ja puun alaoksien tuhoutumisen?...
Sain kuvan huonekasvista "sivumukuloita", jotka olivat jo nousseet mullan pinnalle ja pursusivat ruukusta yli. Istutanko mukulat kokonaan mullan alle va...
Pikkupihassani on kaksi ison omenapuun kokoista punalehtistä pähkinä"pensasta." Lajike Fuscorubra. Miten saisin yli...
Mullan koostumus tomaatin kasatatukseen....
Miten saa vuohenputken raivattua puutarhasta? Ilmestyi omenapuun juurelle, olisiko linnut tuonut. Ei auta ruonduppi. On koetettu peittää mustallamuovilla. Autto...
Moi !Istutimme pari vuotta sitten tuijia aidanteeksi savipitoiseen rinteeseen. Osa tuijista kuoli ja osa jatkaa kasvuaan. Ollaan hieman ymmällään, että...
TerveTämänvuotisesta unikkopenkistäni (papaver somniferum) jäi iso nippu n. metrin mittaisia kuivuneita varsia.Tahtoisin käyttää varret...
Meillä on pieni rivitalopiha ja ajattelin näkösuojaksi istuttaa joitakin rungollisia pensaita (esim. syreeni, hortensia, purppuraheisiangervo). Nyt ajattel...
Mikä mahtaa orkideoitani vaivata Sama vaiva ollut useammalla, lajista riippumatta Eli lehdet alkavat tummumaan ja lopulta tippuvat limaisena mössönä p...
Hei,ostin juuri köynnöshortensian taimen ja olisin halunnut kysyä, voiko sen istuttaa tammen juurelle sen runkoa pitkin kasvamaan vai viekö tammi kaik...
Mkä vialla, kun retiisit kasvaa pitkää punasta juurta mullan päällä? Kylvin siemenet n. 2 cm syvyyteen. Ensimm&...
Miten saan lisättyä Mooseksen palavaa pensasta? Muutimme keväällä ja takapihalla ksvaa vain yksi taimi, joka kukki hienosti.Varjoliljan taimia on...
Takapihamme on hoidettua "metsä-puutarhaa" mäntyineen, kanervineen ja muine varpuineen. Paikka on hyvin valoisa, aurinkoinen, melko kuiva. Olen istutt...
Olen laittanut pihalle mullan ja kuorikatteen väliin harmaata, maanrakennustöistä ylijäänyttä suodatinkangasta, johon olen istutettujen kasv...
Minun ja ystävätterini useimmat jaloruusut, ja etenkin köynnösruusut kukkivat niukasti alkukesällä vanhoilla oksilla. Sitten alkoivat k...
Meillä ollut kyseinen toukka, olen viime vuonna kastellut mullan Neudorff torjunta aineella. Kasvit eivät kuitenkaan voi hyvin, multa on paakkuinen rihm...
Puutarhassamme on japanintatar. Olen yrittänyt sitä saada häviämään kaivamalla aina uudet kasvavat taimet ylös. Mikään ei tun...
HeiOlen saanut hoitooni vanhan monirunkoisen fiikuksen. Fiikuksessa olevat lehdet ova n. 15 cm pitkät. Kasvi on aika pahan näköinen: oksia sojottaa s...
HeiOstimme kasvihuoneen ja ajattelimme rakentaa sille "kivijalan" painekyllästetystä puusta, joka samalla toimisi kasvatusalustana. Samalla saisimme m...
Hei,olen perustamassa perennapenkkiä kuusen alle. Kuusen alla olevaa neulasmattoa on varmaan syytä kaivaa pois, kuinka syvälti? Kuinka paljon tarvitaan uut...