Edellinen | Puutarhan hoitotyöt aihealue | Seuraava |
pvm: 21.9.2023 16:22
Kysymys: Onkohan tämä paju?
Puutarhan hoitotyöt

Kommentoi:*
Virallinen Vastaus
Joudumme nyt arvuuttelemaan pajuihin kuuluvan raidan (Salix caprea), tuomen (Prunus padus) ja tuomipahlajan (Amelanchier) välillä. Niillä kaikilla on toisiaan muistuttavat lehdet, mutta lähempi tarkastelu, mm. suonitus ja lehden pinnan kuviot ovat erilaiset. Kuvissa lehtien yksityiskohdat eivät valitettavasti näy.
Näistä kolmesta vahvin veikkauksemme on tuomipihlaja. Rungon väritys ja toisen kuvan keskellä melkeinpä puolikkaina näkyvien lehtien asento ja olemus ohjaavat arvausta tähän suuntaan. Tuomipihlaja ei siis ole tuomen eikä pihlajan sukua, vaan aivan oma sukunsa, josta meillä kasvaa muutamia lajeja. Kukinnan aikaan tunnistus on helppoa. Pajussa on keväällä kissat, tuomen kukat muodostavat tiiviin, valkoisista kukista muodostuvan kukkatertun ja tuomipihlajan kukat ovat hieman suuremmat, terälehdiltään pidemmät ja muodostavat löyhemmän tertun. Tuomet ja tuomipihlajat kukkivat toukokuun loppupuolella ainakin eteläisessä Suomessa.
Jos pensas halutaan poistaa, kannattaa se katkaisun sijaan kaivaa juurineen pois, sillä se alkaa muuten kasvattamaan uutta versoa tyveltä.
T. Muhevaisen vastaustiimi

Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt
/
Onkohan tämä paju?":
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Nokkonen ja paju pois
Kaupungin vuokramaalla on yksi viljelypalsta ollut yli kymmenen vuotta viljelemättä. Viime kesänä siinä kasvoi parimetrinen paju, muuten se oli a...

Multakasat nurmikolla
Hei,Nurmikossamme on laajahko alue, jossa nurmikko ei kasva hyvin ja maassa on pieniä multapahkuroita. Aiemmin pihalla oli muutamia isoja multakasoja, jotka oli ilmi...

Mistä saisi tuoksulehtikaktusta?
Onkohan mistään enään mahdollista saada tuoksulehtikaktusta?...

kasvihuoneen kevätsiivous höyrypesurilla?
Onkohan kellään kokemuksia höyrypesurin käytöstä kasvihuoneen puhdistamisessa. Miten kennolevyt kestävät höyryllä puhdis...

Sininatan myrkyllisyys
Onkohan puutarhaani istutettu perenna nimeltä sininata, heinäkasvi myrkyllinen? Ajattelen tässä lähinnä kissoja ja koiria....

Lehtisalaatissa pieniä munia
Asumme rivitalossa ja laitoin parvekelaatikoihin kasvamaan rosmariinia, basilkaa, timjamia, persiljaa ja lehtisalaattia. Tänään huomasin lehtisaalati...

Kartiotuija muuttunut vaaleanvihreäksi
Miksi tuija-aitamme (kartiotuija Brabant) on muuttunut vaaleanvihreäksi? Istutimme tuon väriltään muuttuneen osan viime kesänä ja kastelimme...

Pionit ei kuki
Viime vuonna kukki yksi pioni, mutta nyt ei yhtään.Onkohan se syynä, kun olin istuttanut niitten eteen Jaloangervoa? En ole istuttanut pioneja liian...

Kirjavan kiinanruusun kellastuvat lehdet
Minulla on kiinanruusu, siis 1 1/2 m puu ja kasvi pudottelee kellastuneita lehtiä talvella paljon ja lehdet ovat hyvin vaalean kirjavat - onkohan kyseessä lajio...

Mikä Espanjassa kasvava puu
Minua kiinnostaisi tietää, mitä puita kotikadullamme kasvaa, mutta valitettavasti en saa kuvia siirrettyä tänne... Onkohan sivustoillanne jokin t...

Mikä kasvi kuvassa?
Hei! Vasemmat huonekasvit taitavat olla kultapalmuja, mutta entäs kolmas iso ikkunan edessä? Onkohan edes todellinen kasvi? ...

Alppiruusun käpristyminen
Minkä takia viime kesänä ostamani Marjatan alppiruusu on käpristynyt? asun viitos alueella ja täällä on nyt ollut kovia jopa yli kahden...

Vanhan sitruspuun hoito
Muutin juuri Espanjaan ja pihassani kasvaa vanha (ehkä 30v) iso sitruunapuu jossa tälläkin hetkellä raakileita mutta myös melko kypsiä mutta...

Tuntematon kasvi
Lehtikaalen siementen mukana kaalipenkkiin on kasvanut minulle tuntematon kasvi. Kasvattaa vielä kovasti lehtiä ja alkaa olla 70cm korkea. Maun perustee...

Siperianhernepensas
Hei, päätin leikata pihamme pitkäaikaisen siperianhernepensasaidan alas tänä keväänä. Leikatessani...

Kalla, tummat lehdet, punanen kukka
Ulos ruukkuun ostettu ja siellä kesän viettänyt tummempilehtinen punakukkainen kalla, onkohan myrkyllinen? Menestyisköhän talven yli sisäll&...

kukkaniityn perustaminen
Pyytäisin neuvoja kukkaniityn perustamiseen.Olemme raivanneet reilun 10 x 10 metrin alueen, jossa nyt vain savimaata.Paikka on Turun ulkosaaristoss...

Kehrääjäpunkki kasvihuoneessa
Moi. Kohta taas kasvihuone täynnä ja mulle tullut jo kahtena vuonna kehrääjäpunkki/vihannespunkki. Olen putsannut kaikki hyvin mutta ei se taida...

Päärynäpuu
Hei, istutin keväällä 2020 päärynäpuun pihallemme. Seuraavana keväänä näytti ett...

Vanha japaninmarjakuusi kellastuu
Hei, pihallamme oleva yksittäinen, iso, ehkä n 70v, japaninmarjakuusen latva alkoi kellastumaan n 2 kesää sitten. Nyt sen latvassa on...

Tuholaisen munia!?
Onkohan nämä karviaispistiäisen munia? Lehtiä on syöty karviaisista ja viereisistä punaherukoista. Kuvassa kauniit m...