Vastauspalvelu suljetty toistaiseksi!
Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Puutarhan hoitotyöt aihealue Seuraava
pvm: 13.8.2012 12:30

Kysymys: Pensaiden ja perennojen siirto syksyllä

Puutarhan hoitotyöt

Hei!

Mikähän olisi paras aika siirtää pensaat ja perennat näin alkusyksyllä?
Pitäisikö odottaa että ne ovat lopettaneet kukintansa? (esim. keijuangervo pensas)

Kiittäen!
Kysymyksiä: 6 kpl

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Yleisenä sääntönä on, että keväällä kukkivat siirretään/jaetaan syksyllä ja syksyllä kukkivat puolestaan keväällä. Kukinnan aikana tapahtuva siirto rasittaa kasvia, jonka voimat kuluvat juuri kukintaan. Parasta onkin nyt odottaa, että kasvit talveentuvat eli valmistautuvat talveen keräämällä lehtivihreänsä talteen ja pudottavat lehtiään. Lepotilassa olevan kasvin siirtäminen onnistuu parhaiten ja keväällä uusi kasvukausi käynnistyy uudessa paikassa täysin voimin!

Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt / Pensaiden ja perennojen siirto syksyllä":

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Tulppaani ongelmia
Hei, oliko viime talvi jotenkin erikoisen " rankka" tulppaaneille kun kymmenistä istuttamista vain muutama on noussut, vai onko syynä...
Näkösuojaa savimaahan
HeiTonttimme läns-pohjois puolelle rakennetaan uutta taloa ja haluaisin istuttaa pensaita näkösuojaksi.  Pensaiden tulisi olla ainakin...
Pensaat rakennuksen katolle pääsyn esteeksi rinteessä
Meillä on tarkoituksena rakentaa varastorakennus rinteeseen. Katoksen taakse pitäisi istuttaa katolle pääsyn estämiseksi pensaita. Pensaiden tuli...
Loistojasmikkeissa tauti?
Minulla on pihassa 7 kpltta loistojasmikkeita (vyöhyke VI). Pensaat ovat muutaman vuoden vanhoja ja nyt jokaisessa on lehdissä mustia pilkkuja, lehdet ovat hiuk...
Onko tuijat liian lähellä salaojaa?
Taloni on 1 m päässä naapurin aidasta ja niin on myös heidän autokatoksensa. Tehty yhteisestä sopimuksesta. Sittemmin naapurit istuttivat ri...
Tornionlaaksonruusu
HeiRuusupensaisiin tulee kirvoja keväisin, mikä paras hoito? Ruusut kukkivat, mutta kukinnot kuivuvat eikä niihin tule kiulukoita? Pensaiden leikkaus?Lea...
kivikkoryhmä kannon päälle
tontiltamme kaadettiin iso koivu ajattelimme jos vois antaa kannon olla kivien alla ja se saisi rauhassa lahota ei haluttais ottaa kantojyrsintä lahottaminen kemikaa...
Mikä Espanjassa kasvava puu
Minua kiinnostaisi tietää, mitä puita kotikadullamme kasvaa, mutta valitettavasti en saa kuvia siirrettyä tänne... Onkohan sivustoillanne jokin t...
istuttamatta jääneet kukkasipulit
Hei! Löysin kassillisen syksyllä unohtuneita kukkasipuleita varastokaapista. Ne tuntuvat napakoilta ja niissä on versojen alkuja. Kannattaako  ne istu...
Voiko Madonnaliljat siirtää syksyllä?
Hei!Minulla on hienoja isoja Madonna-liljoja, jotka kukkivat aina heinäkuussa ja ovat lisääntyneet sen verran, että haluaisin siirtää osan n...
Mansikkamaan perustaminen
Olen perustamassa mansikkamaata. Olisiko hyvä tehdä se nyt syksyllä? Maapohjana on paksulti vilerihiekkaa. Riittääkö, että laitan mulla...
Juhannusruusujen alasleikkaus
Hei, pihallani on paljon vanhoja, ränsistyneitä (ehkä 15 v.) uudistusleiikausta odottavia juhannusruusupuskia, osa on leikattu maan tasalle jo edellis...
Leikkaanko, lannoitanko, suojaanko?
Varmistaisin vielä että leikataanko perennat syksyllä vai jätetäänkö ne odottamaan kevättä jolloin penkit muutenkin siistit&#...
Vanha kompostimulta
Minulla on noin kuution kokoinen vanhan lehtikompostorin sisus, joka on ollut yli viisi vuotta täysin käyttämättä ja my&o...
Ruukkuhortensia
Miten saan kukan talvehtimaan?Pitääkö leikata syksyllä vai keväällä?Terv.Soini Mäkinensoini.makinen@gmail.com...
Omenapuun leikkaaminen syksyllä
Mitä tapahtuu kasvulle, jos leikkaa omenapuun syksyllä kylmien säiden aikaan? Vaikuttaako leikkaus seuraavan kevään kasvuun ja satoon.?...
Liljojen istutus
Milloin liljat kannattaisi istuttaa; syksyllä vai vasta keväällä? Haluaisin istuttaa kuningasliljoja....
Amppelimansikka
Laitoin kasvamaan amppelimansikkalajiketta delicia. Voisiko sen syksyllä laittaa maahan vai onko se yksivuotinen?...
Kesäkukkien talvetus
Hei, onnistuuko Lumihiutaleen ja Keijunmekon talvetus n. +12c autotallissa jossa on pienet ikkunat, ja leikkaanko ne jo syksylla vai miten....
Mustikoiden kastelu parvekkeella
Minulla on Aino ja Alvari-pensasmustikkapensaat lasitetulla parvekkeella. Miten niitä tulee kastella syksyllä, talvella ja keväällä?...
Kompostorimassan hyödyntäminen
Voinko laittaa vielä nyt syyskuussa lämpökompostorin massan orapihlaja-aidan juurelle? Vai onko liian vahvaa tavaraa näin syksyllä?...