Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Puutarhan hoitotyöt aihealue Seuraava
pvm: 9.6.2022 19:40

Kysymys: Pihasyreeni kukkii ilman lehtiä

Puutarhan hoitotyöt

Noin 5 vuotta vanha pihasyreeni ei ole tehnyt tänä vuonna yhtään lehtiä, mutta kalju puu meinaa kuitenkin kukkia ihan mukavasti nupuista päätellen. Mitä ihmettä? 

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Lehdettömyys viittaa siihen, että syreeni taistelee hengestään ja yrittää viimeisillä voimillaan kukkia ja tuottaa siemeniä.

Ongelman syytä voi vain arvailla. Se voi olla esimerkiksi juuristovaurio, jonka syreeni on saanut talven aikana. Mahdollisesti jo viime kesän kuivuus on heikentänyt pensasta, jolloin se kohtasi talvenkin heikentyneenä. Toinen syy voisi olla myyrätuhot juuristossa. Tai jos jyrsijät ovat kuorineet oksiston, estyy nestevirtaus latvukseen. 

Hoitajasta johtuvia syitäkin voi olla. Jos kevätruiskutetta on levitetty oksistoon silmujen jo avautuessa, voi sekin olla syynä lehdettömyyteen. Tai jos kevätlannoitetta on annettu liikaa, voi se polttaa juuristoa ja saattaa kasvin ongelmiin.

Olipa syy mikä tahansa, syreeniä voi yrittää auttaa ainoastaan pitämällä sen nestetasapainosta huolta. Maan pitää olla koko juuriston syvyydeltä kosteaa, mutta ei jatkuvasti märkää. Lannoittaa ei saa, sillä kasvi ei pysty ottamaan sitä vastaan ja se voi haitata toipumista. Oksiston lyhentäminen saattaa myös olla avuksi, koska se pienentää lehdistön kasvattamiseen menevää energiaa. Vaikka lehtiä ei nyt ole, kasviin on sisään rakennettu tarve niitä kasvattaa. Jos oksat ovat lyhyet, voi voimia kohdistaa juuriston toipumiseen. Lähiajat näyttävät, toipuuko syreeni vai ei. 

 

pelargoniat
Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt / Pihasyreeni kukkii ilman lehtiä":

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Kirjavan kiinanruusun kellastuvat lehdet
Minulla on kiinanruusu, siis 1 1/2 m puu ja kasvi pudottelee kellastuneita lehtiä talvella paljon ja lehdet ovat hyvin vaalean kirjavat - onkohan kyseessä lajio...
Omenapuu kukkii, vain muutama käppyrä lehti
Mistä mahtaa johtua em. vaiva? Omenapuuni on noin 5 vuotta vanha. Se kukkii täysillä, mutta lehtiä on vain muutama ja nekin reunoilta käppyrä...
Mansikan lehtien leikkaaminen
Viime kesänä istutetun mansikkamaani kasvit ovat saaneet olla harson alla huhtikuun alusta asti ja ovat nyt komeassa kukassa. Kasvit ovat saaneet tehokkaan lann...
Syreenin leikkaaminen
Meidän pihassamme kasvaa suurikokoinen syreeni (ei pihasyreeni). Voiko sitä harventaa tähän aikaan vuodesta? Pitäisi saada kapeampi kasvusto, kun...
Joulukaktuksen hoito kukinnan aikana
Hei! Joulukaktuksen hoito-ohjeita kaipailisin...kukkii pian itäikkunalla....
Kukkien kloonaminen
Onko joku jo kokeillut kloonata Orkideoita; itselleni sattui niin, että kasvi teki kukan sijasta pienen lehden ja istutin sen. nyt se sitten 1,5 vuoden j&aum...
Miksi omenapuu ei tee satoa?
Mikä vikana kun n.10 v vanha omenapuu kukkii muttei tuota omenia? Lajike venäläinen itsepölyttävä Borsovskoje....
Gladioluksen katkeavat lehdet
Mikä katkoo gladioluksen lehtiä?...
MIkä vaivaa araliaa?
Huonearaliani alkaa tiputtaa lehtiä. Mikä mahtaa olla syynä ? Kiitos vastauksesta!...
Bellis perennis syötävä lajike
HeiVoinko syöttää kaunokaisen kukkia (tai lehtiä) salaatin joukossa perheelleni?terv.Tuula Ilander...
Siperianunikosta eroon
Miten pääsen eroon siperianunikosta? Erehdyin heittelemään hajakylvönä rinteeseen ja kaunishan se on kun kukkii mutta sen jälkeen ne is...
Espanjan puistopuu
Enpä le googletteluistani huolimatta löytäny mistään tätä puuta... Kukkii juuri parhaillaan. Mikä...
Omenapuusta lähtee kuori
Meidän n. 25 vuotias omenapuusta on lähtenyt kuorta ja rungosta aivan maan pinnan tasolla näyttää osa rungosta "kulu...
Ruusu lajikket
Mikä on kestävä ruusulajike mökki penkkiin. Saa olla myös korkea kasvuinen ja iso kukkainen.Tällä hetkellä penkissä PIONI kas...
Kukkiva maa-artisokka
Hei, olen kysellyt hyötypuutarhayhdistyksestä ja muualta tuloksetta, mistä saisi sellaista maa-artisokkalajiketta, joka kukkii. Kaupasta ostamani mukulat k...
Kitulias kiinanruusu
Noin vuosi sitten hankkimani kiinanruusu ei ole juuri kasvanut, lehdet ovat pieniä, vihreitä kylläkin, yhden kukan tehnyt tänä kesän...
Missä alppisinikka viihtyisi?
aikoja sitten ostin muistaakseni alppisinikka nimisen taimen sitä en ole saanut kukkimaan vielä koskaan ensin istutin sen aurinkoon sitten muutaman vuoden p...
Mikä huonekasvi (Iltaruusu??)
Hei,Olen saanut siemenet sukulaiseltani ja kasvia on kutsuttu IltaruusuksiKasvatetaan siemenestä, kukka on punainen ja tuoksuu voimakkaasti. Kukkii iltaisin ja tekee...
Juhannusruusun lannoitus
Hei!Muutama vuosi sitten lahjaksi saamani juhannusruusun pieni pieni pensas kukkii nyt ensinmäistä kertaa!!! Kaunis kukka ja hyvän tuoksuinen. Miten ja kui...
Mikä kookas ja kukkiva ruukkukasvi?
Tämä kasvi on noin 1,5 m korkea ja kasvaa kukkaruukussa. Kukkii valtavasti ja kukat tuoksuvat. Onko tietoa mikä kasvi tämä on?...
Senecio cineraria... vaiko Jacobaea maritima?
Hopeavillakko (nk. hopealehti, silverek på svenska) on kasvikortistossa määritelty yksivuotiseksi (Suomessa ulkona juu) ja tarkemmassa selvityksessä k...
Kiinanruusujen lehdet kellastuvat
Minulla on kaksi suurta kiinanruusua, punakukkainen ja keltakukkainen. Leikkasin molemmat helmikuussa. Sen seurauksena kumpikin kasvi virkistyi silmissä ja alkoi kas...
Maustefenkoli & käyttö
Ymmärtääkseni olen kylvänyt kesäkuussa puutarhaani maustefenkolin siemeniä (pakkaus kadonnut). Kasvusto on runsasta, tillin näköis...
Kuivahtanut sitruspuu?
Ostin muutama viikko sitten sitruspuun Plantagenista. Se voi vielä vähnä aikaa sitten hyvin, mutta nyt sen lehdet ovat alkaneet käpristyä ja hede...
Varjohiipan epimedium x rubrum hoito
Hei, Tein perennoille kevät putsausta ja leikkasin samalla varjohiipan lehdet pois, kun olivat aivan rapisevan kuivia. Voiko näin tehdä vai olisiko pi...