Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Puutarhan hoitotyöt aihealue Seuraava
pvm: 22.5.2017 22:49

Kysymys: Pitkien tuijien leikkaaminen lyhyemmäksi

Puutarhan hoitotyöt

Meillä on pihassa tuija-aita, joka kuusi vuotta sitten muuttaessamme tähän oli harva ja melko huonokasvuinen - seassa kasvoi mm. vaahteraa ja muuta joita tuijat sitten "väistelivät". Kaadoimme muut puut pois ja istutimme muutamaan koloon uusia tuijia, ja nyt vanhatkin tuijat ovat nätisti tuuheentuneet. Aita ei silti vielä ole kovin yhtenäisen näköinen sillä osa puista on 1,5m korkeita, osa noin neljän metrin mittaisia. Haluaisin leikata koko aidan parin metrin korkuiseksi, mutta noiden pitkien puiden leikkaaminen arveluttaa - ottavatko nokkiinsa jos niistä leikkaa melkein puolet pois? Olen tutkiskellut tuijien leikkaamista ja ymmärtänyt että ei tähän aikaan vuodesta kannata leikata, elokuussa esim. seuraavan kerran, ja että kannattaa leikata sivujakin jotta säilyttävät ylöspäin suuntautuvan kaartio-mallin. Mutta voinko kerralla leikata noin reippaasti puun kasvusta, ja mitä tuollaista leikkausta tehdessä kannattaisi sitten ottaa huomioon?

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
 Hienoa, että olette saaneet tuija-aitanne piristymään ja pidettyä kiusanhenget kurissa. Tuija kestää tosiaan leikkausta melko hyvin ja uusia silmuja voi esimerkiksi kuusesta poiketen puhjeta puutuneeseenpaankin oksaan. Havukasveja leikataan tosiaan aikaisin keväällä helmikuusta huhtikuuhun tai sitten keskikesällä heinä-elokuussa - tai syksyllä. Jo lähes 4 metristen tuijien lyhentäminen puolet lyhyemmäksi on kuitenkin jo melko radikaali toimenpide ja lopputulos helposti liian leveä (kavennettuna voisi tulla jopa kalju?), joten siinä pitää olla huolellinen ja omata vähän visuaalista silmää.

Lukekaapa aluksi kuusiaidan leikkausohjeet (samat ohjeet pätevät myös tuijalle), katsokaa tämän jälkeen varusteet valmiiksi (saha, voimasakset ja oksasakset) ja menkää sitten tarkastelemaan aidanteen tuijia. Tärkeintä on tarkastella jokaista tuijaa yksilönä ja yksittäisenä työmaana. Tuijat kasvavat esimerkiksi usein monihaaraisena; vahvimman ja korkeimmat rungon poistaminen siististi haarautumiskohdastaan asti voi jo madalloittaa puuta selkeästi sen mallin pahemmin kärsimättä. Tämän jälkeen voit lyhentää jäljelle jääneitä haaroja sopiviksi katsomistasi kohdista; reunoilta kenties vähän alempaa ja keskeltä vähän pidemmäksi jättäen. Eli ensin katsotaan, voisiko poistaa yhden paksun rungon (saha), sitten lyhennetään tarvittaessa jäljelle jääneitä haaroja (voimasakset) ja lopuksi tehdään ohuempien versojen lyhentämistä ja siistimistä (oksasaksilla). Pyri säilyttämään ylöspäin kapeneva malli ja jättämään versoja poistokohtien peitoksi.

Tuija-aitaa (varsinkin kanadantuijaa) kannattaa siistiä vuosittain, vaikka haluaisikin sen antaa kasvaa vapaasti. Leikkaaminen saa aina kasvun tuuheammaksi!

helianthemum
Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt / Pitkien tuijien leikkaaminen lyhyemmäksi":
Puutarha.net Vastaajat

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Tuijien istutus ja hoito
Moi !Istutimme pari vuotta sitten tuijia aidanteeksi savipitoiseen rinteeseen. Osa tuijista kuoli ja osa jatkaa kasvuaan. Ollaan hieman ymmällään, että...
Tuija-aita kokonaan vaihtoon vai ihmepelastus
Muutimme viime vuonna alkusyksystä omakotitaloon ja pihaa on kiitettävästi pari tuhatta neliötä. Edelliset asukkaat ovat tode...
Onko tuijat liian lähellä salaojaa?
Taloni on 1 m päässä naapurin aidasta ja niin on myös heidän autokatoksensa. Tehty yhteisestä sopimuksesta. Sittemmin naapurit istuttivat ri...
Vahingoittaako kevätleikkaus pikkutalvion kukintaa?
Hei!Milloin pikkutalvio leikataan?Talvio leviää niin runsaasti, että sitä on pakko leikata pois välillä. Niin se pysyy tuuheana ja siistin&#...
Vanhan kuusiaidan kaventaminen
Hei,Saimme kaupungilta kirjeen, että kuusiaitamme on liian leveä. Se oli pitkään leikkaamatta entisen asukkaan aikaan. Nyt olemme kahtena vuotena leik...
Tuija-aidan istutus aurinkoiselle paikalle
Olemme istuttaneet uuden omakotitalon pihaan Tuija-aidan ja tuntuu että olemme ihan hukassa kuinka paljon noita pitäisi kastella. Nyt on vielä...
Tuijien ruskettuneet latvat
Istutin 2 vuotta sitten brabant tuijista aidan. Pohjatyöt hyvin tehtynä ammattimiehen avustuksella. Hyvin lähti kasvamaan ja on kahtena kesänä ka...
Tuija-aidan istutus korotettuun paikkaan
Hei! Suunnittelen rajan tuntumaan korotettua, n40 cm korkeaa erillismuuria, johon istuttaisin n. 2m korkean tuija-aidan. Suunnitelmissa saada jo "heti valmis" n...