Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Puutarhan hoitotyöt aihealue Seuraava
pvm: 6.11.2012 11:29

Kysymys: Tammen leikkaus

Puutarhan hoitotyöt

Voiko tammen oksia leikata vielä marraskuussa?

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Tammen leikkaustarve on yleensä vähäinen ja parasta olisi antaa sen kasvaa vapaasti luontaiseen muotoonsa. Jos kuitenkin leikkaukselle on syystä tai toisesta tarvetta, niin suosittelen sen jättämistä alkukevääseen. Mikäli kyseessä on kuollut tai vahingoittunut oksa, niin sen voit toki poistaa hetikin. Mieti tarkoin poistettavat oksat, ettei puun luontainen muoto kärsi. Leikkaa ohjeiden mukaan, siististi ja mahdollisimman pienen leikkausjäljen jättäen; näin puu pystyy parhaiten kasvattamaan haavapinnan umpeen. Vältä myös liian voimakasta leikkaamista, ettei puu korvaa poistettuja oksia kasvamalla "saunavihdan" näköiseksi.

Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt / Tammen leikkaus":

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Omenapuiden leikkaus
Hei!Olen kuullut erilaisista leikkausajankohdista, riippuen siitä mikä on leikkauksen tarkoitus.Mitkä ovat mielestänne oikeat ajat seuraaviin tarkoitu...
Lumimarjapensaan hoito
Hei !Tiedustelisin millaista hoitoa lumimarjapensas tarvitsee, lannoitus/ leikkaus?...
Omenapuun leikkaaminen syksyllä
Mitä tapahtuu kasvulle, jos leikkaa omenapuun syksyllä kylmien säiden aikaan? Vaikuttaako leikkaus seuraavan kevään kasvuun ja satoon.?...
Tryffeleiden sienirihmasto.
 Onko suomesta saatavilla tryffelin sienirihmastolla ympättyjä tammen tai pähkinän taimia?   Ja onko valinnan varaa rihmastoissa?  Mitk...
Paikka köynnöshortensialle?
Hei,ostin juuri köynnöshortensian taimen ja olisin halunnut kysyä, voiko sen istuttaa tammen juurelle sen runkoa pitkin kasvamaan vai viekö tammi kaik...
Tammen alaoksien leikkaaminen
Nurmikon leikkuu on ikävää kuvan noin kymmenvuotisen tammen isojen leveiden alaoksien johdosta. Voiko alimmat oksat leikata pois kuvassa n&...
tammen sijoitus rakennukseen nähden
Kuinka lähelle rivitaloa tammen voi sijoittaa, jottei juuret vahingoita rakennuksen perustusta?Naapurilla on tammi, joka on ainakin 10 metrinen ja n. 1,5 metriä...
Miten leikata alppiruusua, kun runko on haljennut?
Puistoalppiruusuni on kasvanut noin 7 vuotta hienosti paikallaan ja olen joutunut sitä jopa aika ajoin muotoilemaan talvileikkauksilla. Pensas on kukkinut upeasti jo...
Orapihlaja-aidan kuntouttaminen
Muutimme taloon, jonka pihaa reunustaa vanha noin 2 m korkea orapihlaja-aita, ikä ei ole tiedossamme. Ei liene vuosiin huollettu. Oksisto on aika harvaa erityis...
Tornionlaaksonruusu
HeiRuusupensaisiin tulee kirvoja keväisin, mikä paras hoito? Ruusut kukkivat, mutta kukinnot kuivuvat eikä niihin tule kiulukoita? Pensaiden leikkaus?Lea...
Omenapuun leikkaus
Ostin 3 v sitten omenapuun ja toisen 2 v sitten. Myyjä käski leikata puun syksyllä ja pakottaa osan oksista kasvamaan alaspäin. Puut eivät ole vi...
Tammen taimet
Tontillamme on tammen taimia jotka haluaisimme ottaa talteen ennen maatöiden alkua. Ajatuksena olisi yhden taimen istututtaminen talon valmistuttua. Kuinka suur...
Aprikoosi
Vuonna 2012 ostamani Aprikoosipuun rungon vahingoiduttua, sen juurelta lähti 4 runkovartta kasvamaan, jotka nyt kaikki yli 2 metrisiä. En ole varsinaise...
Pitääkö omenapuun leikkaaminen ajoittaa sään mukaan?
Minulla on useita yli 50 vuotta vanhoja omenapuita. Puissa on paljon vanhoja vesiversoja, jotka ovat juurestaan n. 2-3 cm. paksuja. Olen tekemässä em. pystyss&#...
kiinanlaikkuköynnöksen syys huolto
hei,  minulla on tänä keväänä istutteja kiinanlaikkuköynnöksen taimia. Ovat kasvaneet hyvin kes...
Aronian alasleikkaaminen
Terve! Leikkasin 4-5 vuotta vanhan pensasaita-aronian alas 10-20 cm mittaan. Aitaa ei ole hoidettu koko aikana, kasvu on ollut osassa kohtaa runsasta ja osassa kitua....
Unelmatädykkeen uudelleen kukinta
Hei! Unelmatädykkeen kukinta loppui. Onko mitään millä saisi uudelleen kukkimaan? Kukkavanojen leikkaus? Kiitos paljon!!...