Edellinen | Puutarhan hoitotyöt aihealue | Seuraava |
Kysymys: Tuija-aidan kastelu salaojaputken avulla
Puutarhan hoitotyöt
Kommentoi:*
Tee riittävän syvä kaivanto ja aseta salaojaputkisto sen pohjalle. Syvyys hieman riippuu siitä, kuinka pitkään ja miten paljon putkea pitkin on vettä tarkoitus antaa; onko ajatuksissa satunnainen kastelu kunnan vedellä taimien nuoruusvuosien ajan - vai ohjaatko putkeen esimerkiksi sadevedet tms. ihan pysyvästi. Jos tarkoitus on ohjata säännöllisesti vettä kasvupaikkaan, niin putki voi olla hieman syvemmällä - ja putki kannattaa myös suojata juurimatolla umpeenkasvun estämiseksi. Jos vettä tulee putkea pitkin runsaasti, niin sen ympärille voi laittaa vaikka salaojasoraa ja kasvualustaa vasta tämän kerroksen päälle. Mikäli kasteluapua on tarkoitus antaa vain väliaikaisesti niin putken voi laittaa jonkinverran juuripaakkua syvemmälle; istutuskuopan pohjalle.

Hei, ehdin jo istuttaa aidan. Laitoin putken melko pintaan, olisiko noin 5 cm juuripaakun yläreunan alapuolelle paakun viereen. Tarkoitus on lähinnä kastella nyt ensimmäisenä vuonna ja sit keväällä vähän sulatella. Laitoin vähän hiekkaa putken alle ja käärin yläosat ja sivut suodatinkankaaseen. Jätin narun putken sisään, jotta voin vetää sulassapitokaapelin putken sisään. Kaivanto on noin reipas 50 cm syvä ja leveyttä saman verran. Mullan alla tulee kerros turvepitoista maata ja sen alla on silttinen hiekka. Tuli asetettua tällä tavalla. En tiiä toimiiko sitten?
Aidanteelle tehty istutuskuoppa olisi toki saanut olla hieman isompi ja kasteluputki syvemmällä, mutta se jatkohoito eniten vaikuttaa. Kasvualusta vaikuttaa melko kevyeltä ja läpäisevältä; toivottavasti sekoitit kasvualustaan reilusti laadukasta multaa? Kastele nyt tämän kasvukauden ajan siis kerralla reilusti, jotta vesi painuu varmasti alaspäin (eivätkä taimet kasvata juuriaan vain siihen sivuilleen) - sekä säännöllisesti. Tuijien juurelle kannattaa levittää myös haketta tms. kosteutta pidättämään. Keväällä kannattaa varjostaa, jos tuijat vähänkin aurinkoisemmassa paikassa.
Laadukasta multaa tuli koko yhtenäinen oja täyteen. Kuinka usein kannattaa kastella. Laitan kerralla ja paljon, mut kuinka usein? Millon on liian kosteat olosuhteet?
Kastelun tarve riippuu ilmoista, maan läpäisevyydestä sekä kerralla annettavasta vesimäärästä. Mutta kokeilemalla sen varmistat; pinta saa ainakin välillä hieman kuivahtaa. Emme usko liikakastelun vaaraa olevan, ellet sitten ihan tiiviiseen savimaahan "ojakaukaloa" kaivanut?
Kommentoi:*
Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa
Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:
Menestyykö tuija-aita ison kuusen vieressä ja jos ei menesty, niin kuinka kaukana isosta kuusesta aita menestyisi? Onko olemassa jotain konstia, joilla...
Moi kyseessä on vähän toistakyt vuotta vanha tuija aita joka on ollut hyvin voiva ja tuuhea viime kesään asti jolloin siit&am...
Hei!ostin daalioiden juurakoita (ed.pääsi talvisäilössä paleltumaan,hups!),laitoin ne multaan,aika nopeasti alkoivat nousta mullasta,mutta lehdet...
Hei! Istutimme 3-4- vuotta sitten pihallemme tuija-aidan. Taimet olivat tuolloin n.100cm. Taimet lähtivät hyvin kasvamaan kunnes viime syksynä...
Hei! Suunnittelen rajan tuntumaan korotettua, n40 cm korkeaa erillismuuria, johon istuttaisin n. 2m korkean tuija-aidan. Suunnitelmissa saada jo "heti valmis" n...
Hei, meillä on iso riesa citykaneista, jotka tuhoavat kaiken! Kanit ovat taas talven aikana syöneet viime vuonna istuttamani tuija-aidan sekä alimmat oksa...
Olisi tarve saada suojaisuutta pihalle viheraidalla. Tuija-aita on mielessä, mutta kallioinen maaperä askarruttaa. Tekisimme mullalla t&aum...
Meillä on pihassa tuija-aita, joka kuusi vuotta sitten muuttaessamme tähän oli harva ja melko huonokasvuinen - seassa kasvoi mm. vaahteraa ja m...
Olemme istuttaneet uuden omakotitalon pihaan Tuija-aidan ja tuntuu että olemme ihan hukassa kuinka paljon noita pitäisi kastella. Nyt on vielä...
Rivitalon pihallani tuija on kasvanut luhtitalon korkuiseksi.Sen rungosta on alkanut kasvaa uusi rungollinen tuija.Voinko kaataa suuremman rungon ja antaa uuden kasvun ja...
Tuija- puut ovat kärsineet keväästä eli jääneet suojamatta.Nyt ne ovat ositain ruskeita. kuinka pitäisi toimia,leikata?...
Hei, Olemme aikeissa vaihtaa noin 10-15 metriä Pihlaja-angervo aitaa Tuija aidaksi. Olemme vasta viime keväänä muuttaneet omakotita...
Kesämökkimme sijaitsee pienellä saarella 4- ja 5-vyöhykkeiden rajalla. Maaperä on pääasiassa kallioista ja hapanta ja puustona on erity...
Parvekkeeni suuntana on itä mutta murheena tosiaan tuo tuuli; talo korkealla kalliolla joten tuulee joskus kovastikin, parvekkeen reunan on vaaleaa lasia; muutin vas...
Voiko mäntyä kasvattaa itse ruukussa parvekkeella Biolan kukkamullassa? (lasitettu parveke) ja lähteekö mänty kasvamaan taime...
Pihaamme on istutettu noin 25 vuotta sitten Kanadan tuija, joka oli jo istutettaessa iso. Toissa kesänä huomasin ilmeisesti liian myöhä...
Hei!Haluaisin tietää onko kysymyksessä kukkien liiallinen kastelu vai liin vähäinen kun lehdet kellastuvat ja toisessa tapauksessa taas kuivuvat?...
Pihallani kasvoi 4 kartio Tuija katajaa vuosi sitten yksi kataja alkoi ruskistua keväällä se oli kuollut. 3 jäljellä olevaa katajaa ovat my...
Hei!Olen uusimassa pienen rivitalopihan pensasaitaa. Taloyhtiön ja kaupungin kanssa asiat OK.Ajattelin laittaa sekä havua että pensasta ja lehtipensaat max...
Hei!Meillä alkaa pian uuden omakotitalon pihatyöt. Haluaisin etupihallemme pääsisäänkäynnin molemmille puolille kukkapenkit, joihin ole...
Miksi tuija-aitamme (kartiotuija Brabant) on muuttunut vaaleanvihreäksi? Istutimme tuon väriltään muuttuneen osan viime kesänä ja kastelimme...
Millainen Tuija voisi menestyä aurinkoisella pihalla.Nykyisiä istutuksia on esim. Tuomia,Syreeneitä ja useita monivuotisia kukkia.Paikkakunta o...
Naapurin ja meidän tontin välissä on Tuija-aita joka nyt on parikymmentä vuotta vanha. Korkrus noin 6m. Lajikkeesta ei ole tietoo. Ait...
Taloni on 1 m päässä naapurin aidasta ja niin on myös heidän autokatoksensa. Tehty yhteisestä sopimuksesta. Sittemmin naapurit istuttivat ri...
mulla on 7-8 vuotta vanha tuija aita jonka olen kasvattanut 160-220 cm korkeaksi ostaessani taimet (80-100 cm) niin mulle sanottiin että älä leikkaa...