Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Puutarhan hoitotyöt aihealue Seuraava
pvm: 31.3.2019 16:54

Kysymys: Vanhan omenapuun leikkaaminen

Puutarhan hoitotyöt

Hei!

Talonyhtiömme pihassa on vanha omenapuu, mahdollisesti talon rakentamisen ajalta asti (-54). Sitä ei ole leikattu varmaankaan hetkeen, en tiedä, milloin viimeksi. Luin useampien sivujen ohjeita vanhan omenapuun leikkamisesta ja sain kuvan, että harvennusleikkaukset pitää jakaa nyt useamman vuoden ajalle, jotta kerralla ei tule otettua liikaa ja puu innostu tekemään pelkkiä vesiversoja. Toisaalta kuivat oksat neuvotaan ottamaan pois, samoin kuin pystysuoraan kasvavat vesiversot ja toisiaan hankaavat oksat. Onko jotain vinkkejä, paljonko nyt tänä vuonna uskaltaa leikata, mikä on ”liikaa”? Jos pystysuorat versot ovat kasvaneet jo monta vuotta, voiko ne ottaa kaikki kerralla vai muutaman per vuosi? Ja muutama per oksa vai muutama per koko puu? Voiko kaikki selkeästi kuivat/kuolleet oksat leikata kerralla?




Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Kaikki selkeästi kuivat ja kuolleet oksat saa poistaa milloin vain. Muiden oksien poistamiseksi on vaikea antaa tiukkaa ohjetta, sillä jokainen leikattava puu on yksilö. Suosittelisimme katsomaan puuta aluksi kokonaisuutena; auttaisiko jonkin isomman oksanhaaran poistaminen puuta tulemaan paremman muotoiseksi? Vai onko ongelmana enemmänkin ne pystykasvuiset ja sisäänpäin kasvavat oksat? Leikkaamisen olisi tosiaan hyvä jakaa useammalle vuodelle. Puusta riippuu sahaatteko tänä keväänä pois 1-3 vahvempaa, yli ranteen paksuista oksaa ja poistatte kuivia oksia - vai aloitatteko avaamalla latvusta poistamalla pystykasvuiset/sisäänpäin kasvavat/hankaavat oksat. Myös liian pitkiksi kasvaneita, piiskamaisia vuosikasvuja kannattaa lyhentää (kannustaa haarautumaan ja tuottamaan myös kukkaversoja). Kuvista päätellen edessänne on iso, mutta tarpeellinen urakka!

Tässä vielä artikkelimme omenapuun leikkaamisesta.

helianthemum
Arvostele vastaus kysymykseen "Puutarhan hoitotyöt / Vanhan omenapuun leikkaaminen":
Puutarha.net Vastaajat

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Omenapuun leikkaus
Ostin 3 v sitten omenapuun ja toisen 2 v sitten. Myyjä käski leikata puun syksyllä ja pakottaa osan oksista kasvamaan alaspäin. Puut eivät ole vi...
Mikä sieni nurmikolla?
Mikä on tämä sieni, joka on ilmestynyt omenapuun juurelle ja muuallekin kasvimaan nurmikolle. Onko haitallinen omenapuulle?...
Omenapuun leikkaus
Milloin 60 v. omenapuun oksia voisi karsia? Onnistuisiko huhtikuussa?...
Omenapuun leikkaaminen syksyllä
Mitä tapahtuu kasvulle, jos leikkaa omenapuun syksyllä kylmien säiden aikaan? Vaikuttaako leikkaus seuraavan kevään kasvuun ja satoon.?...
pihan muutostyöt
Ensiksi,kiitos kaikista vastauksista jota olen saanut - on ollut apua hienoa että on tälläinen. Teen muutostöitä oleskelupuutarhassa; nurmikon ja...
Vuohenputken torjunta miten onnistuu
Miten saa vuohenputken raivattua puutarhasta? Ilmestyi omenapuun juurelle, olisiko linnut tuonut. Ei auta ruonduppi. On koetettu peittää mustallamuovilla. Autto...
Varjostavan ISON punapähkinäpensaan lyhentäminen
Pikkupihassani on kaksi ison omenapuun kokoista punalehtistä pähkinä"pensasta." Lajike Fuscorubra.  Miten saisin yli...
(Perhe)omenapuu lajiketta, joka menestyisi Rovaniemellä
Hei,Haluaisin saada tietää menestyykö jokin mielellään perheomenapuulajike Rovaniemen korkeudella asti. Mikäli tällaista perheomen...
rusakko syönyt omenapuun rungon kuorta
Hei,Kävipä niin, että rusakko oli käynyt pihallamme maistamassa ainoan suojaamatta jääneen omenapuun rungon kuorta. Kyseessä...
Vahingoittaako kevätleikkaus pikkutalvion kukintaa?
Hei!Milloin pikkutalvio leikataan?Talvio leviää niin runsaasti, että sitä on pakko leikata pois välillä. Niin se pysyy tuuheana ja siistin&#...
Vanhan kuusiaidan kaventaminen
Hei,Saimme kaupungilta kirjeen, että kuusiaitamme on liian leveä. Se oli pitkään leikkaamatta entisen asukkaan aikaan. Nyt olemme kahtena vuotena leik...
Omenapuun kuoren lohkeamisen tauti
Omenapuu kuoli kuoren lohkeamisen taudin seurauksena.    Kysymys: Voiko samalle samalle paikalle istuttaa uuden omenapuun vai onko paikka myrkyttynyt?...
miten pelastan myyrän syömän omenapuun?
Hei, myyrä söi 5-vuotiaan omenapuun alhaalta noin 10 cm korkeudelle ympäri rungon. Huomasin vahingon vuoden vaihteessa ja suojasin puun lisävahingoilt...
Omenapuun siirto
Saimme 2 vuotta sitten omenapuun taimen lahjaksi kaupungilta lapsellemme. Istutimme sen pihalle ja hengissä se on vieläkin. Nyt kuitenkin olemme myyneet ta...
Pitkien tuijien leikkaaminen lyhyemmäksi
Meillä on pihassa tuija-aita, joka kuusi vuotta sitten muuttaessamme tähän oli harva ja melko huonokasvuinen - seassa kasvoi mm. vaahteraa ja m...
Miksi nurmikko ei kasva?
Ei kasva nurmikko ei muuten kuin tasaisesti siellä täällä...pari vuotta yrittänyt. Paikka oli ennen sammalta.   -Sammal on poistettu ja maa...