Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Taimet aihealue Seuraava
pvm: 16.8.2016 16:35

Kysymys: Mika pensas/puu

Taimet

Hei!

Meidän rivitalomme etupihalle on ilmestynyt itsestään tällainen pensas (ainakin viekä), ei ole leppä, lehtien sivelystä ei jää hajua käsiin, emme ole tunnistaneet. Jalava, metsäpähkinä, näitä mm. esitetty, saisimmeko oikean nimen ja kannattaako antaa kasvaa?




Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Kuvien perusteella olemme kuitenkin vakuuttuneet että kyseessä on nimenomaan harmaaleppä (Alnus incana); niin lehdet ja niiden kasvutavat, silmut ja versot tukevat tunnistusta. Kevättalvella lepän siemenet leviävät tuulen ja veden mukana yllättäville kasvupaikoille, valtaavat pioneerikasveina avopaikat ja kasvaa mielellään pensasmaisena. Lehtien tuoksuun/tuoksuttomuuteen emme ota kantaa. Toki hirvet ja muut nisäkkäät jättävät lepän lehdet yleensä syömättä niiden sisältämien, katkeraa makua aiheuttavien alkaloidien takia. Myös lepän puuaines on tuoksultaan tunnistettava.

On päätettävissänne haluatteko antaa kasvin jatkaa kasvuaan ja näyttää lisämerkkejä tunnistamisen tueksi. Leppä esimerkiksi pudottaa lehtensä vihreinä ja sen juurimukuloissa elävä sienibakteeri on selkeästi havaittavissa. Kukinta varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Nopeakasvuinen.

Hyvät kuvat nuorista lepänlehdistä näet mm. täältä.

helianthemum
Arvostele vastaus kysymykseen "Taimet / Mika pensas/puu":
Puutarha.net Vastaajat

Kommentoi:*


Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Puun tunnistaminen
Haluaisin tietää, mikä pensas/puu on on kuvissa?https://www.dropbox.com/sh/dwt0pbwrs4jgfzh/AADnoj35kZ5U5OtZ8fowj1c6a?dl=0...
Vettä imevä puu/ pensas kostealle pihalle
Hei,Mikä olisi suhteellisen helppohoitoinen ja paljon vettä imevä kasvi/ puu/pensas puolivarjoiselle pihalle/ märähkölle maalle? Vuorimä...
Mikä pensas tähän soveltuu
Ostimme -70 luvulla ostetun talon, jonka puutarha vaatii ison työn.Nyt on kohteena kadun puoli joka on pohjoiseen ja  katu kulkee noin 2, 5 metrin pää...
Sorvarinpensaan hoito
Hei,yritin tehdä kysymyksen jo kesällä, mutta, koska se ei mahtunut sillä erää vastattavaksi päädyin leikkaamaan puu/pensasta (maa...
Mikä pensas?
Hei,osaatteko sanoa mikä on kuvassa näkyvä pensas. Se kasvaa Kotkan Mussalossa ja on noin 1,5 metriä korkea.kiitokset vastauksesta etukäteenT. Si...
Osaisitteko sanoa mikä pensas tämä on?
Hei!Osaisitteko sano mikä pensas kuvissa on? Ostettiin tontti ja rajalla kasvaa tuollaisia, niin olisi kiva tietää mitä ne oikein on. Kaikki kuvat sam...
Rajapensas
Mikä laji kestää aurauslumet? Esimerkiksi tänä talvena kinokset ovat korkeat. Tilaa kadun ja rakennuksen välissä on 6m, josta 4m on ton...
Juurimätä vai lakastumistauti vai mikä?
Punaisesta viinimarjasta kuolee joka kesä yksi oksa. Lehdet tulevat ja marjatkin, mutta ennenkuin marjat ovat kypsät kuivuvat lehdet ja marjat. Olen ain...
Syreenin tuholaiset
Hei !Mikä mahtaa olla meidän rungollisessa syreenissä oleva elukka, jota oli viimekesänä  ja tosi paljon.  Elukka oli va...
Mikä puu
Mikä puu?aika mitättömän näköiset punertavat kukat ja nyt noin 5mm isot marjat (ei tyrni sillä tunnen sen), puu on reilut 5 metriä...
Puun tunnistus - ja kirvojen torjunta
Pihallemme on kasvanut puu jonka tunnistus on meidän tiedoilla hakusessa, tunnistaisiko joku puun oheisen skannatun lehden avulla.Kirvat popsivat puun alkua joka kes...
Tuoksuvatukan myrkyllisyys kotieläimille
Hei!Suunnittelen pensasaitaa pihan ympärille. Vaatimuksena pensaalle on, että se on nopeakasvuinen ja täysin turvallinen (myrkytön) kotieläimille...
Miten leikata alppiruusua, kun runko on haljennut?
Puistoalppiruusuni on kasvanut noin 7 vuotta hienosti paikallaan ja olen joutunut sitä jopa aika ajoin muotoilemaan talvileikkauksilla. Pensas on kukkinut upeasti jo...
Riittääkö 1 pensasmustikka
Talon piha- ja salaojaremontti vei toisen satoisista mustikkapensaistani. Tuottaako jäljellejäänyt enää mustikoita kun ei ole...
Rusakon aiheuttamat vahingot
Tänä kesänä rusakko on vieraillut pihallamme ahkeraan. Se on järsinyt nuoresta Pilvikirsikasta alimmat oksat ja muutaman sentin matkalta run...
keijunruusun ruoste
Keijunruusuni lähtivät hyvin kasvuun viime vuonna ja näyttivät tänä kesänä tosi hyviltä ensi alkuun.Sitten iski ruoste ja kai...
lumipallopensas
Kesällä, kyseisen pensaan parhaaseen kukinta-aikaan , on kukkapallojen sisus täynnä mustaa ötökkää...
Mikä on tämä aita/pensaskasvi?
Italiassa kasvaa kaunis ikivihreä pensas, jonka kukat (viisi terälehteä) näyttävät "Tähtijasmiinil...
Syreeniaidan tauti
Vuosikymmeniä hyvin menestynyt syreeniaita on alkanut voimaan pahoin. Aluksi välistä näytti kuolevan vain yksi pensas, mutta t&aum...
Mikä vaivaa kuusiaitaamme
Vuosia sitten huomasin, että kuusiaidan alaosassa oli kolme runkoa, jotka pysyivät samanlaisina aivan kuin homeisina pitkään. Pensas e...
mikä pensas
Naapurilla kasvaa tämä ihanasti kukkiva n 2 m korkea ja leveä pensas. Hän ei muista nähneensä siinä marjoja...
Mikä pensasruusu
Mikähän pensasruusulaji on sellainen jossa on tummanvihreät hopeansävyiset lehdet ja jonka kukat ovat yksinkertaiset aniliininpunaiset...
Juhannusruusun lannoitus
Hei!Muutama vuosi sitten lahjaksi saamani juhannusruusun pieni pieni pensas kukkii nyt ensinmäistä kertaa!!! Kaunis kukka ja hyvän tuoksuinen. Miten ja kui...
Koristepensaiden leikkaus
Hei, voiko ruusu ym.. pihan koristepensaita  leikata alas raivaus sahalla, vai onko parempi käyttää perinteisiä pensas saksia. ...
Pensaiden ja perennojen siirto syksyllä
Hei!Mikähän olisi paras aika siirtää pensaat ja perennat näin alkusyksyllä?Pitäisikö odottaa että ne ovat lopettaneet kukinta...