• Etusivu
  • Kasvillisuus

Mämmivohvelit ja tyrnillä maustettua juustokakkua

Rakentajan toimitus
Päivitetty 24.03.2021
20213_69446.jpg

Meillä kaikilla on lupa herkutella, varsinkin pääsiäisenä. Monen pääsiäispöytään kuuluvat muun muassa mämmi, suklaa eri muodoissa, lammas- ja karitsaruuat, raikkaat kevään sitrusherkut ja maukkaat rahkapullat. Ole tänä vuonna rohkea ja kokeile jotakin aivan uutta. Nappaa tästä ohje esimerkiksi mämmivohveleihin, tyrni-valkosuklaajuustokakkuun tai pienellä lisämausteella varustettuun pashakakkuun.

Mämmivohvelit

Kokonaisvalmistumisaika: 30 min (sis. valmistelun 10 min), ohjeella tulee noin 6 kpl

Vohveleista pitävät kaikki, mutta pääsiäisen aikaan vohvelit taittuvat myös juhlaviksi mämmivohveleiksi. Ruokahävikin vähentämiseksi, mämmivohvelit ovat oiva tapa "hävittää" tähdemämmit.Pääsiäisen aikaan mämmivohvelien kanssa sopivat aurinkoiset hedelmäiset hillot, aprikoosi tai appelsiini sekä rahka, lisäksi hedelmäpalat raikastavat kokonaisuutta.

Mitä tarvitset?

Mämmi-vohvelitaikina
2 dl mämmiä (200 g) (kokeiltu Kymppi-mämmillä)
3 munaa
1 dl kermaa tai maitoa
1 dl sitruunavichyä
2 dlMyllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
50 g voisulaa

Paistamiseen
voita tai margariinia

Lisäksi
hedelmäisiä hilloja, esimerkiksi aprikoosi tai appelsiini
sitrus- tai kermarahkaa, kermavaahtoa tai vaniljajäätelöä
hedelmäpaloja, esimerkiksi aprikoosi tai appelsiini

20213_69444.jpg

Valmistusohje:

  1. Lisää mämmin joukkoon kaikki muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota vähintään 10 minuuttia.
  2. Sivele rasvaa sudilla vohvelipannun paistopinnoille. Annostele taikinaa riittävästi pannulle niin, että sitä on paksulti kauttaaltaan. Paista vohvelipannulla miedohkolla lämmöllä riittävän pitkään, jotta saat paksuja ja rapeita vohveleita.
  3. Tarjoile kuumina tai jäähtyneinä lisukkeiden kanssa.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Maistuisiko...

Tyrni-valkosuklaajuustokakku

Kokonaisvalmistumisaika: 5 h 25 min (sis. valmistelun 25 min),1 juustokakku, n. 23 cm halkaisija (irtopohjavuoka)

Tämä juustokakku on tehty ilman liivatetta, koska melko runsas määrä valkosuklaata kovettaa täytteen, kun sen säilyttää kylmässä. Tyrni tasapainottaa mainiosti makeaa valkosuklaata, joten tällä ohjeella saat suussasulavan pehmeän juustokakun helposti.
Muista tarjota tämä juustokakku kylmänä, jolloin rakenne on kestävä.Mikäli tuoretta tyrniä ei ole saatavilla, voit käyttää kakkuun pakastetyrniä (esim. Pirkka) tai pelkästään tyrnihilloa ja kuivattua tyrnirouhetta.

Mitä tarvitset?

Pohjaa ja reunoja varten leivo tyrni-valkosuklaakaurakeksejä (n. 30 kpl)
1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikinaa (380 g)
4 rkl tyrnirouhetta tai kuivattua tyrniä
n. 6 palaa valkosuklaata raastettuna

Keksikakun pohja
200 g tyrnikaurakeksejä (n. 20 kpl)
100 g voita sulatettuna

Väliin
100 g tyrnihilloa
2-3 dl tyrnimarjoja

Täyte
250 g valkoista leivontasuklaata
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
400 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyt)
100 g tyrnihilloa

Koristeluun
1 dl tuoreita tyrnimarjoja
tyrni-valkosuklaa kauramurskaa
(kuivattua tyrnirouhetta)

20213_69445.jpg

Valmistusohje:

  1. Sulata kauramurotaikina. Sekoita käsillä vaivaten joukkoon rouhittua tuoretta tai kuivattua tyrniä ja rouhittua valkosuklaata. Leivo taikina pyöreäksi tangoksi, (laita hetkeksi kylmään) ja leikkaa tangosta ohuita viipalepikkuleipiä uunipellille. Voit muotoilla niitä vielä käsin tai painella haarukalla. Voit ripotella pikkuleipien päälle vielä valkosuklaarouhetta. Laita pikkuleivät väljästi leivinpaperille uunipellille. Paista200-asteisen uunin keskitasolla 6–8 minuuttia.
  2. Murskaa jäähtyneet pikkuleipäkeksit ja sekoita n. 2/3 keksimurusta sulatettuun voihin.
  3. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele keksi-voiseos vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita pohja kylmään täytteen valmistuksen ajaksi.
  4. Paloittele valkosuklaa mikroaaltouunin kestävään astiaan. Sulata suklaata varovaisesti mikrossa, n. 30 sekuntia kerrallaan, sekoita välillä, kun suklaa alkaa sulaa. Sulata suklaa juuri ja juuri sulavaksi.
  5. Vaahdota kerma ja vispaa voimakkaasti joukkoon tuorejuusto. Kaada nauhana joukkoon sulatettu, vähän jäähtynyt suklaa koko ajan vatkaten. Sekoita 100 g tyrnihilloa juustoseokseen.
  6. Ota murupohja viileästä. Levitä pohjan päälle 100 g tyrnihilloa ja kerros tyrnimarjoja. Jos käytät pakastetyrnimarjoja, sulata ne ja valuta niistä ylimääräinen mehu talteen (voit valmistaa siitä raikasta janojuomaa). Nostele valkosuklaa-tuorejuustotäyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä kylmässä ainakin 4 tuntia tai seuraavaan päivään.
  7. Irrota kakkuvuoasta varovasti reunus. Siirrä kakku tarjoiluvadille kakkuvuoan pohjan ja leivinpaperin avulla. Koristele kakku tyrnimarjakeolla, ripottele ympärille kaurakeksimurskaa ja halutessasi kuivattua tyrnirouhetta. Säilytä kakkua viileässä.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Vai maistuisiko...

Pashakakku

Kokonaisvalmistumisaika: 3 h 45 min (sis. valmistelun 45 min), ohjeella tulee noin noin 12 palaa, vuoan halkaisija n. 25cm

Tämän pashan ystävän pääsiäiskakun voi tehdä ajoissa jääkaappiin hyytymään pyhien vieraille. Mangomehulla tai -soseella saat houkuttelevan keltaisen kakun päällisen.

Mitä tarvitset?

Keksikakkupohja
1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikinaa (380 g)

Täyte
5 liivatelehteä
½ dl sitruunamehua
2 tlk sitruunarahkaa (á 200 g)
100 g appelsiinimarmeladia
1 dl rusinoita
1 dl mantelirouhetta
2 ½ dl vispikermaa
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl jauhettua inkivääriä

Kostutus
mangotuoremehua

Pinnalle
3 dl mangotuoremehua
1 ½ dl hyytelösokeria

20213_69443.jpg

Valmistusohje:

  1. Painele sulanut taikina irtoreunaisen torttuvuoan pohjalle. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 10-15 minuuttia, varo paistamasta liikaa. Anna jäähtyä.

  2. Liuota liivatteita kylmässä vedessä 10 minuuttia. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi esim. mikrossa. Puristele liivatteet pois liotusvedestään ja sulata sitruunamehuun.

  3. Lisää seokseen rahka, marmeladi sekä rusinat ja mantelirouhe. Vatkaa kerma vaahdoksi eri kulhossa sokereiden ja inkiväärin kanssa. Yhdistä joukkoon varovasti rahkaseos.

  4. Kostuta torttupohja mangomehulla ja kaada kermahyytelö vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa.

  5. Valmista mangohyytelö kakun pinnalle. Kiehauta mangomehu ja sulata siihen hyytelösokeri. Anna jäähtyä hetken. Nostele kauniin keltainen mangoliemi kakun pinnalle tasaiseksi ohueksi kerrokseksi.

  6. Anna kakun hyytyä peitettynä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mieluiten yön yli.

Resepti:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy

Tutustu myös muihin resepteihin, herkkuja riittää!

Ja ei kun herkuttelemaan....

20218_71980.jpg
https://reseptiklubi.myllynparas.fi/?utm_source=puutarha.net&utm_medium=content&utm_campaign=partnership
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Astiataimet.jpg
Kasvuunlähdön varmistaminen
Puutarhamyymälät ja taimitarhat antavat yleensä kasvuunlähtötakuun. Mikäli ostettu taimi ei huolellisista istutus- ja hoitotoimista huolimatta herää kasvamaan, niin moni liike antaa kuittia ja kasvia (paakkuineen) vastaan uuden taimen.
20236_82287.jpg
Juhannusruusu (Rosa Pimpinellifolia)
Juhannuksen aikoihin valkoisenaan kukkiva juhannusruusu on useimmille jo lapsuuden kotipihasta tuttu, piikkinen ja juurivesoistaan leviävä ruusupensas. Sen kukat ja tuoksu miellyttävät useimpien silmiä ja nenää.
201912_61701.jpg
Saako kohta enää ampua raketteja?
Kansalaisaloite ilotulitteiden kieltämisestä on saanut päätöksensä talousvaliokunnassa ja käsittely on päättynyt. Lakialoitteella pyrittiin saamaan kaikki taivaalle ammuttavat raketit vain ammattilaisten käyttöön.Esityksessä ehdotettiin muutettavaksi lakia vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta siten, että luokan F2 ja F3 ilotulitteiden kuluttajakäyttö kiellettäisiin.
Piha-alueella saa ja pitää leikkiä
Valtakunnallinen Leikkipäivä muistuttaa ilon merkityksestä arjessa
Leikkipäivä muistuttaa, että ilo ja yhdessäolo ovat tärkeitä kaikenikäisille – myös maailman epävarmuuden keskellä. Vuonna 2025 vietetään kymmenettä Valtakunnallista Leikkipäivää, jonka teemana on ilo. Päivä kutsuu mukaan leikin pyörteisiin niin lapset, nuoret, aikuiset kuin ikäihmisetkin – sillä leikki kuuluu kaikille.
20101_19785.jpg
Kylvöastioissa on valinnanvaraa
Taimikasvatukseen on tarjolla runsaasti erilaisia valmiita kylvölaatikoita ja -ruukkuja. Osa on muovisia, osa valmistettu maatuvasta turpeesta. Toki taimikasvatus onnistuu tavallisessa muoviastiassa tai styroxlaatikossakin. Astian kanneksi on hyvä laittaa kelmua tai joku läpinäkyvä levy. Kanteen tiivistyvä vesi poistetaan aika ajoin. Astian voi myös laittaa muovipussiin, joka suljetaan ja johon tehdään ilmareikiä. Kannellisessa altakasteluruukustossa saadaan kosteusolot pysymään kaikkein tasaisimpana. Tasainen kosteus onkin erittäin tärkeää, koska kuivahtaneet pikkutaimet eivät yleensä selviä.Jotkut siemenet itävät pimeässä (esim. kurpitsa), joten kylvöksen peitoksi voi laittaa vaikka sanomalehden. Nyrkkisääntönä on, että siementen päälle tulee vain siemenen koon verran multaa, hiekkaa, tai perliittiä. Pieniä siemeniä ei aina peitetä ollenkaan.
201911_61426.jpg
Satokauden päätös ja talvikuun juhla
Joulukuu oli alkujaan "talvikuu". Suomessa kaikki muut kuukaudet ovatkin säilyttäneet vanhan, omakielisen asunsa, paitsi joulu, joka juontaa muinaisskandinaavisesta sanasta jól eli ruotsiksi jul. Nimenmuutos tapahtui 1600‒1700-luvulla, jolloin joulu ohitti kekrin vuoden tärkeimpänä juhlana.Joulu on ollut ilon, valon ja läheisten muistamisen juhla, jonka tavat ovat tuoneet terveyttä, elinvoimaa ja hyvinvointia koko vuodelle.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton