• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kirvat kiusana? Vaihtoehtoiset torjunta-aineet

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.04.2022
20203_63319.jpg

Kirvojen karkottamiseen on monta tapaa, oletko sinä löytänyt hyvän keinon?

Nokkosvesi

Luonnonmukaisesti puutarhaansa viljelevät käyttävät nokkosvettä kirvojen, kärpästen ja punkkien torjuntaan, sekä hieman vahvempana käytteenä myös kasvien lannoittamiseen.

Tuholaisten torjuntaan käytettävää nokkosvettä saadaan liottamalla nokkosia vuorokauden ajan vedessä. Hyvä suhde on esimerkiksi 1 kg tuoreita nokkosia ja 10 litraa vettä. Anna liota, poista nokkoset ja käytä sellaisenaan joko sumuttamalla tai kastelemalla.

Lannoittamiseen käytettävän nokkosuutteen annetaan seistä pidempään, muutamasta vuorokaudesta kahteen viikkoon. Käytteen ravinnepitoisuutta voidaan täydentää lisäämällä muutama kanankakkarae veteen. Liuosta käytetään lannoittamiseen laimennettuna.

Mäntysuopaliuos

Mäntysuopaliuoksella voidaan torjua pehmeäihoisia tuholaisia, kuten kirvoja, sen sijaan kovakuoriaisiin se ei tehoa. Saippualiuoksen teho perustuu sen tuholaisen ihohuokosia tukkivaan vaikutukseen.

Mäntysuopaveden (2 %) valmistamiseen voidaan käyttää seuraavaa ohjetta:
Nestemäistä mäntysuopaa kaadetaan kymmenen litran ämpärin pohjalle 2 dl ja päälle kaadetaan ämpäri täyteen lämmintä vettä. Tällä liuoksella ruiskutetaan kasveja – erityisen huolellisesti lehtien alapinnat, joissa tuholaiset lymyilevät. Torjuntakäsittely joudutaan yleensä uusimaan 2–3 kertaa, sillä saippualiuos ei tehoa kirvojen muniin vaan vasta niistä kuoriutuviin toukkiin.

Hoitotyöt
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

202212_45234.jpg
Miltä puutarhasi näyttää talvella?
Kylmenevät ilmat ja lyhenevät päivät sekä tuuli, sade ja lumi ajavat ahkerimmatkin kotipuutarhurit talven tullen sisätiloihin. Kuluneen puutarhakauden muistot ja mielikuvat ovat vielä tuoreena muistissa, joten niitä kannattaa nyt hyödyntää. Talvi on hyvää aikaa suunnitella omaa puutarhaa ja miettiä tulevan kasvukauden projekteja ja hankintoja.Puutarha.netistä löytyy tietoa pihan suunnittelusta, rakentamisesta ja eri vaihtoehdoista sekä tietenkin kasveista. Talven hiljaisina hetkinä kannattaa hyödyntää esimerkiksi Keskustelupalstaa,josta löytyy mukavaa luettavaa ja samanhenkistä seuraa miltei vuorokaudenajasta riippumatta.
20226_78818.jpg
Amppelikukkia moneen makuun
Amppelikukkia voit siirrellä tarpeen mukaan paikasta toiseen, nostaa hallaöiksi sisälle ja niillä voit tuoda kukkaloistoa sinne, minne muita kasveja ei voi laittaa. Amppelikukilla saat kesäistä hehkua myös ylemmäs, katseen korkeudelle – ne näkyvät myös pitemmälle.
20232_80857.jpg
Kuusi ekovinkkiä syyspuutarhaan
Päivien lyhenemisestä kasvit tietävät talven lähestyvän. Ennen talven pakkasten tulemista on osa syystöistä tehtävä, mutta niissä kiirehtiminen voi olla kohtalokasta; etenkin lämpimänä syksynä. Kun vuosi on ollut lämmin ja kuiva, se on muuttanut monen kasvin kasvurytmiä.
20216_71363.jpg
Mitä on bokashointi?
Japanin kielestä lainattu sana "bokashi" tarkoittaa fermentoitunutta orgaanista jätettä. Fermentointi taas tarkoittaa puolestaan hapettomassa tilassa tapahtuvaa maitohappokäymistä. Maitohappokäymisessä hyödynnetään maitohappobakteereita, hiivoja, entsyymisieniä ja muita pieneliöitä.Ilmatiiviissä bokashiastiassa biojäte fermentoidaan sekoittamalla biojätteen joukkoon EM-mikrobiseosta (effective micro-organism) eli bokashirouhetta. Bokashirouhe sisältää juuri edellä mainitut ja maaperälle hyväksi havaitut bakteerit, hiivat ja pieneliöt. Rouhe kehitettiin Japanissa 1970-luvulla kehitetty seos.
202212_80402.jpg
Kuinka paljon on niukasti? Huonekasvien kastelu
Jokaisen huonekasvin hoito-ohjeessa tulisi ilmoittaa kasvin vedentarve. Kasteluohjeissa puhutaankin runsaasta, kohtuullisesta ja niukasta kastelusta. Millaista vesimäärää ne sitten tarkoittavat?
20202_62802.jpg
Pihasta omannäköinen puutarha
Miten saisi toiveista totta ja pihasta puutarhan? Mistä pitäisi aloittaa? Kasvit ovat toki tärkeässä osassa, mutta tarvitaan näkemystä pihan eri toimintojen yhdistelyyn ja sijoitteluun aina sisääntulosta oleskeluun, leikkiin, pysäköintiin tai pyykinkuivatukseenkin. Ammattilainen suunnittelee pihan eri elementit yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton