• Etusivu
  • Kasvillisuus

Porkkanan kasvatus

Rakentajan toimitus
Päivitetty 01.09.2023
20239_82985.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Porkkana (Daucus carota subsp. sativus)

on meillä yleisesti viljelty terveellinen vihannes. Porkkanan oranssi väri tulee karotenoideista, erityisesti beetakaroteenista, joka muuttuu elimistössä A-vitamiiniksi. Lisäksi porkkana sisältää esimerkiksi K- ja C-vitamiinia, B-ryhmän vitamiineihin kuuluvaa foolihappoa, kaliumia, magnesiumia ja seleeniä sekä kuitua. Siinä on myös runsaasti sokeria (4,5 %).

Kasvualusta ja kylvö

Porkkana menestyy hyvin kevyillä hiekkapitoisilla multamailla, joiden pH on 6–7. Se kylvetään ulos mahdollisimman aikaisin keväällä maan ollessa vielä kosteaa, 0,5–2 cm syvyyteen ja harvaan kylvöön. Pienessä puutarhassa kylvä tavalliseen puutarhapenkkiin 4–5 riviin. Voit käyttää myös helppokäyttöistä kylvönauhaa, jolloin vältyt harventamiselta.

Liota siemeniä yön yli. Taimettumisaika (siemenet nousevat oraalle) on 10–20 päivää. Harvenna 5 sentin välein, kun taimet ovat 2–4 cm korkeita eli kun niissä on kolme lehteä. Vie harvennetut taimet pois, sillä niiden haju houkuttelee tuholaisia. Kasvuharson käyttö vähentää tuholaisia. Lannoita runsaalla kompostilannoituksella.

Porkkanat sopivat myös erinomaisesti syyskylvöihin. Siemenet kylvetään loka–marraskuussa juuri ennen hallan tuloa. Siemenet talvehtivat maassa ja alkavat itämään heti kevään lämmössä. Siemenien kylvöajankohdan kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei niitä vain kylvä liian aikaisin. Liian aikaisin kylvetyt siemenet ehtivät itämään ennen lumen tuloa ja talvi voi vahingoittaa taimia. Kylvörivit kannattaa merkitä, jotta muistaa keväällä, mihin porkkanat tuli kylvettyä.

Porkkanalajikkeen valintaan vaikuttaa haluttu varastointiaika. Heti syötäviksi sopivat varhais- ja kesäporkkanat. Jos porkkanat haluaa varastoida talven yli, kannattaa valita pidemmän kasvuajan vaativia syys- ja talviporkkanoita. Miniporkkanat sopivat hyvin ruukkukasvatukseen. Makuerot eri lajikkeiden välillä ovat melko pieniä.

Porkkana- ja sipulirivit. (Kuva: Adobe Stock)
Porkkana- ja sipulirivit. (Kuva: Adobe Stock)

Porkkanamaan hoito

  • Haraus on tärkeimpiä kasvunaikaisia hoitotoimenpiteitä. Se estää rikkaruohojen kasvun ja kuohkeuttaa maata.
  • Multaa porkkanat esimerkiksi harauksen yhteydessä, etteivät kannat viherry. Kasvuaika 75 päivää.

VINKKI:

Porkkanat kasvattavat kokoaan vauhdilla loppukesästä, joten poimi makupaloja harventamalla kasvustoa – nosta loput vasta pakkasten tullessa.

Porkkanoiden säilytys

Sadon säilytys 0–1 asteessa kosteassa hiekassa, turpeessa tai koivunlehdissä. Säilytyspaikan ilmankosteus saa olla korkea (98 %). Varastointiaika 8 kuukautta.

Porkkana on herkkä etyleenille, joten se on pidettävä erillään omenoista, tomaateista ja banaaneista eli etyleeniä tuottavista vihanneksista ja hedelmistä. Muutoin maku kitkeröityy. Porkkana itsekin voi tuottaa etyleeniä, jos se pakataan liian tiiviisti ja pidetään lämpimässä. Etyleeni aiheuttaa porkkanoihin kitkerää makua.

Menikö joku pieleen viime vuonna porkkanan viljelyssä?

Tässä yleisimmät ongelmat ja miten niitä voisi torjua:

Tuliko porkkanoista lyhyitä ja pyöreäjuurisia, haaroittuneita tai mutkaisia?
Porkkana tarvitsee kasvaakseen syvän kuohkean mullan. Liian matalaan muokatussa maassa tulee juuren kasvaessa tiivis maakerros vastaan ja kasvu tyrehtyy. Haaroittunutta porkkanaa kasvaa kivisessä maassa. Kasvaessaan juuri törmää kiveen ja alkaa haaroittua. Haaroittumisen syynä voi olla myös, rikkakasveja kitkettäessä, haraaminen liian läheltä juurta, jolloin juuri vioittuu.

Haaroittunutta, paljon pientä juurta kasvattavaa porkkanaa kasvaa myös porkkanakempin vioituksen seurauksena. Kempin vioitus näkyy porkkanan lehdissä kitukasvuisuutena, sykeröisinä, joskus lilahtavankin värisinä lehtinä. Erityisen suuri riski saada kemppi porkkanamaalleen on silloin, kun kemppiä on esiintynyt edellisenä vuotena ja kasvimaan lähellä kasvaa esimerkiksi kuusiaita, sillä kempin on huomattu talvehtivan kuusen oksilla.

Porkkanoiden halkeilu aiheutuu joko boorin puutteesta, jota voi ehkäistä lannoittamalla kasvimaan booria sisältävällä lannoitteella. Toinen halkeilua aiheuttava seikka on äkilliset kosteusvaihtelut porkkanamaassa. Pitkän kuivan jakson jälkeen porkkanat saavat sataessa tai kasteltaessa vettä ja porkkanan ottaessa juurellaan vettä, paine juuressa äkillisesti kasvaa ja porkkanaa halkeaa.

Porkkanan taudit ja tuholaiset

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20157_43990.jpg
Salaattibaarista pöytään
Kauppojen salaattitiskit ovat kirjavanaan lajikkeita, mutta......ne eivät vedä vertoja salaattibaarille, joka sijaitsee omalla pihalla tai parvekkeella!Artikkeli julkaistu aikaisemmin Kodin kuvalehti 1 puutarhassa -erikoisjulkaisussa 2014Kuvat Hanna Marttinen ja KekkiläSalaatit ovat aloittelevan keittiöpuutarhurin parhaita kavereita. Sato on lähes varma ja sitä saa koko kesän. Oman pihan viljelylaatikosta tai parvekkeelta saat aitoa lähiruokaa. Salaattia kannattaa syödä paljon, kun sato on parhaimmillaan. Korkeaksi kasvaneen tai kukintaa aloittelevan salaatin maku huononee.Tutustu eri salaatityyppeihin!
20217_71529.jpg
Kahdeksan kysymystä kastelusta: asiantuntija vastaa
Hellettä tai viileää, puutarha tarvitsee vettä kukoistaakseen.Tutkijayliopettaja Outi Tahvonen Hämeen ammattikorkeakoulusta vastaa usein kysyttyihin kastelukysymyksiin. Tahvonen työskentelee HAMK Bio -tutkimusyksikössä. Hän on väitellyt tohtoriksi hulevesistä.
20185_53229.jpg
Kirsikkapuut
Suomessa menestyvät kirsikkapuut ovat pääasiassa hapankirsikoita (Prunus cerasus). Nimestään huolimatta hedelmät ovat kypsinä hyvinkin makeita. Herkkulajikkeiden marjat nautitaan sellaisenaan – talouslajikkeiden kirpeämmät hedelmät käytetään ensisijaisesti säilöntään.Kesäkuussa kukkivat hapankirsikat kasvavat 5–8 m korkeiksi. Pensaskirsikat jäävät luontaisesti mataliksi, noin 150–200 cm korkeiksi.Myynnissä on muutama makeakirsikkakin (Prunus avium). Ne ovat suuri- ja tummamarjaisia sekä melko hapottomia. Niillä on suuremmat, alaspäin riippuvat lehdet. Makeakirsikoiden kukinta ja syysväri ovat paremmat kuin hapankirsikoilla.
20078_5987.jpg
Mustatorvisieni
Sekametsissä piileskelevä sieniTätä helposti tunnistettavaa sientä löytyy yleisesti koko Suomesta, mutta pohjoisessa niitä on harvemmassa. Vaikka heinäkuussakin saattaa näitä sieniä löytää, niin etenkin elo-syyskuu on torvisienten aikaa. Toki löytöjä voi tehdä lokakuussakin. Yleensä, kun yhden on bongannut, muut löytyvät helposti. Tarkkuutta etsimisessä tarvitaan, sillä mustatorvisieni on sen verran taitava piiloutumaan.Sekametsät ovat varmimpia löytöpaikkoja. Metsän on kuitenkin oltava kostea ja rehevä. Sieni on paikkauskollinen, joten vuosi toisensa jälkeen voi hyvin suunnata askeleensa samoille apajille!
20236_82287.jpg
Juhannusruusu (Rosa Pimpinellifolia)
Juhannuksen aikoihin valkoisenaan kukkiva juhannusruusu on useimmille jo lapsuuden kotipihasta tuttu, piikkinen ja juurivesoistaan leviävä ruusupensas. Sen kukat ja tuoksu miellyttävät useimpien silmiä ja nenää.
20224_77680.jpg
Pääsiäinen kukkii keltaisena
Keltaiset kukat, pajunkissat ja pääsiäisruoho kuuluvat perinteisesti pääsiäiseen. Ulkona ovenpielessä hehkuvat tetenarsissit ja sisällä kukkivat ruukkukasvit. Lisää iloista pääsiäistunnelmaa kotiin saat värjäämällä luonnonväreillä syötäviä pääsiäismunia ja koristelemalla sulatetuilla vahaliiduilla persoonallisia kynttilöitä. Katso ohjeet hauskoihin pääsiäisaskarteluihin!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton