• Etusivu
  • Kasvillisuus

Paina kuvioita kankaaseen juuresten avulla

Tiina Painokallio
Päivitetty 20.11.2024
202311_36905.jpg

Kauniit verhot syntyvät painamalla esimerkiksi keittiöön (Kuva: Biolan)

Voit painaa kuvioita kangasväreillä hedelmiä ja juureksia apuna käyttäen esimerkiksi yksivärisiin essuihin, patalappuihin, T-paitoihin, tyynyliinoihin, verhoihin, leivinliinoihin, kangaskasseihin tai kuusenalusmattoihin. Voit tehdä myös kortteja tai uniikkia lahjapaperia painamalla kuvioita ruskeaan käärepaperiin.

Mitä työhön tarvitaan?

Painamista varten tarvitset ainakin seuraavat tarvikkeet:

  • Kangasvärejä
  • Pensseli tai pari (isompi maalin levittämiseen ja pienempi viimeistelyyn)
  • Kangasta tai paperia
  • Sakset
  • Talouspaperia

Painotyön viimeistelyssä myös kangastussit voivat olla tarpeen. Etenkin tekstin kirjoittamisessa lopputulos on yleensä siistinpää kuin sudilla tehden.

<p data-block-key="iu4gi">(Kuva: Biolan)</p>
(Kuva: Biolan)

Paina omenan avulla

  1. Leikkaa omena puoliksi ja imeytä siitä liika kosteus talouspaperiin.
  2. Laita maalia hiukan lautaselle, kasta esimerkiksi pieni maalaustela maaliin ja pyyhi ylimääräinen maali telasta lautasen reunaan.
  3. Levitä maali omenanpuolikkaalle ja aseta omena varovasti maalattu pinta alaspäin kankaalle.
  4. Paina tiukasti, jotta kuvio siirtyy kankaalle ja keinuta omenaa kevyesti, jotta maali tarttuisi koko alueelle, mutta varo sotkemasta kuviota.

Näin voit tehdä kankaaseen uusia kuvioita mielesi mukaan, muista vain lisätä maalia omenaan. Anna maalin lopuksi kuivua perusteellisesti ja silitä sen jälkeen kangas nurjalta puolelta, jotta maali kiinnittyy siihen (noudata maalin valmistajan ohjeita).

Voit kokeilla painamista myös parsakaalilla, kukkakaalilla, porkkanalla.

Paina perunan avulla

  1. Valitse suuri peruna. Pese se, leikkaa peruna kahteen osaan ja painele leikkauspinnat kuiviksi talouspaperilla.
  2. Piirrä lyijykynällä painettavan kuvion ääriviivat, voit tehdä erilaiset kuviot kumpaankin puoliskoon. Voit käyttää apuna myös piparkakkumuotteja. Yksinkertaiset muodot ovat parhaimpia: sydän, tähti, tassunjäljet jne.
  3. Veistä piirtämäsi kuvio varovasti puukolla perunan pintaan kohokuvioksi. Leikkaa ääriviivojen ulkopuolelta ja perunan laidoilta siten, että kuvio jää koholle.
  4. Taputa peruna jälleen kuivaksi ja sivele siihen hiukan kangasväriä. Paina perunapinta varovasti kankaaseen, jottei väriä tartu kuvion ulkopuolelle.
  5. Anna kuivua kunnolla ja silitä kangas nurjalta puolelta.
Kasvillisuus
ideat
ohjeet
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

202310_73221.jpg
Kransseja luonnonmateriaaleista
Kuulutko heihin, jotka haluavat kieputtaa erilaiset luonnonmateriaalit kranssiksi omaan ulko-oveen tai lahjoittaa luomuksensa sukulaisille ja ystäville joulun alla? Talvikauden klassikko on vihreä havukranssi, mutta mikään ei estä täydentämästä sitä myös muilla materiaaleilla. Laita mukaan vaikka varpuja, erilaisia oksia, käpyjä tai sammalta.
202311_73229.jpg
Jouluasetelmat ikkunoiden väliin
Asuuko teillä pieniä vikkeläsormisia lapsosia tai kaikista koristeista kiinnostuneita lemmikkejä? Jos vastasit kyllä, tiedät varmasti tunteen, kun olet asetellut pöydälle kauniisti jouluasetelmaa ja käännettyäsi selän tontut porhaltavat pitkin lattioita, kävyt on pureskeltu rikki, pumpulista luodut lumet ovat pitkin sohvaa ja lapsi luulee saaneensa niistä hattaraa. Ja mitkä koristenauhat, oliko niitäkin asetelmassa? Entäpä jos siirtäisitkin asetelman ikkunan väliin, pienten sormien ja hampaiden ulottumattomiin?
Sytykesipsit ja takkatuli.jpg
Sytykesipsit: hyötylahja retkeilijälle ja puulämmittäjälle
Sytykesipsit ovat oiva pikkulahja päiväkodin aikuisille, opettajille, retkeilijäystäville tai vaikka mökkisaunan lämmittäjälle. Sipsit toimivat kuin tutuksi tulleet sytykeruusut ja niiden valmistus on nopeaa ja helppoa.
savustettu kala puutarjottimella ympärillä valkosipulia ja yrttejä
Savustusuunin avulla ihanat savukalat omasta takaa
Tämä savustusuuni valmistuu kätevästi neljästä piipun hohkakivielementistä. Savustusuunissa on helppo savustaa vaikkapa vasta saatu kalasaaliis. Käytettävä kala ei kuitenkaan saa olla märkä, koska silloin se ei varsinaisesti savustu.Savustusuunissa käytetään polttoaineena tavallisia grillihiiliä, koska briketeillä kuumuus nousee helposti liian suureksi ja kypsymisenhallinta tulee vaikeaksi. Hohkakivinen hormielementti kestää ulkona ja ainoa vakava rasite onkin kostuminen ja jäätyminen, joten uuni on järkevää pitää talvisin peitettynä.
Talitiainen istuu pensaan oksalla talvisessa maisemassa.
Tee se itse -Lintuhuvila eli jalallinen lintulauta
Aina ei ole mahdollista ripustaa ruokinta-automaattia tai lintulautaa pihapuun oksaan. Tässä Tee Se Itse -artikkelissa tarjoilemme ratkaisun pulmaan: laadimme ohjeet lintuhuvilan eli omalla jalalla varustetun lintulaudan rakentamiseen.Nikkaroinnissa tarvittavat materiaalit voit löytää vaikka talon rakentamisesta ja remontoinnista jääneistä hukkapaloista!
202011_60888.jpg
Tee Se Itse-koriste appelsiineista
Usein jouluisissa asetelmissa näkee kuivattuja appelsiinikiekkoja. Appelsiinikiekkojen kaunis ja syvän oranssi väri sekä herkkä, lähes lasimainen keskusta ovat pirteä väriläiskä joulun kattauksissa, asetelmissa ja vaikka ovikransseissa.Tiesitkö, että voit tehdä näitä myös itse?Puutarha.netin toimitus päätti testata, mitenkä nuo appelsiinikoristeet oikein syntyvät. Mitään suoranaista kohta kohdalta seurattavaa ohjetta ei ollut, ainoastaan päälinjat: ohuet siivut sekä noin 50 – 70 asteen lämpötila.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton