• Etusivu
  • Hoitotyöt

Jätteettömämmän joulun ABC

Tiina Painokallio
Päivitetty 05.11.2024
202311_74084.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Jätehuollon lajitteluasemalle tuodaan etenkin joulun ja uudenvuoden molemmin puolin usein vielä täysin käyttökelpoista tavaraa; huonekaluja, leluja, vaatteita, kodintekstiiliä ja niin edelleen. Lue vinkkilista jätteettömämpään jouluun.

Älä tuota turhaa jätettä

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tiedotteessa kerrotaan, että lajitteluasemille tuodaan tähän aikaan vuodesta ihan liikaa vielä käyttökelpoista tavaraa. Puujätekasassa makaa surullisen näköisenä ehjiä tuoleja ja pöytiä, joiden ääreen voisi kerääntyä nauttimaan jouluateriaa. Metallinkeräykseen hylätyt aterimet pystyisivät kauhomaan suuhun vielä lukemattoman määrän laatikoita, ja sähkölaiteromuun tuotu kunnossa oleva jalkalamppu valaisisi mielellään sohvannurkkaan kirjaa lukemaan käpertynyttä. Maailma on täynnä käyttökelpoista tavaraa, jota ihmiset kantavat jätteeksi pois uuden tieltä. Ethän tee niin.

Ennen kuin ostat, harkitse, tarvitsetko todella uutta. Voisiko tarvitsemasi tuotteen lainata ostamisen sijaan?

Mieti, onko täysin välttämätöntä vaihtaa toimiva tuote uuteen esimerkiksi värin tai muotivillityksen vuoksi. Jos jokin asia on tällä hetkellä muodissa, se on kiertotalous.

Käytä tavarat loppuun asti ja lajittele ne niiden tullessa käyttökelvottomiksi. Ainoastaan lajittelemalla materiaalit pysyvät kierrossa: rikkinäisistä sähkölaitteista valmistetaan uusia sähkölaitteita, lasipakkaukset ja metallit kiertävät uusiksi pakkauksiksi ja poistotekstiilistä valmistuu kierrätyskuitua uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Jos et tiedä minne tavara lajitellaan, kysy neuvoa oman kuntasi jätehuoltoyhtiöstä.

<p data-block-key="ypl1n">Pitääkö joululahjaksi aina ostaa uutta? (Kuva: Adobe Stock)</p>
Pitääkö joululahjaksi aina ostaa uutta? (Kuva: Adobe Stock)

Jos ehjä tavara tuntuu turhalta, etkä enää todella tarvitse sitä

<p data-block-key="ti4pd">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

1. Lahjoita tarvitseville, myy eteenpäin

Käyttökelpoinen tavara ei ole jätettä. Älä tuo sitä lajitteluasemalle tai lajittele jäteastiaan, vaan anna eteenpäin tarvitsevalle.

Ehjiä huonekaluja, astioita ja valaisimia voi lahjoittaa esimerkiksi sosiaalisen median annetaan-ryhmissä tai nettikirpputorilla. Tavara- ja vaatelahjoituksia ottavat vastaan useat hyväntekeväisyysjärjestöt ja kierrätyskeskukset. Usein lahjoituksia ottavat vastaan myös oman alueen seurakunnat, joilta voi tiedustella lahjoitustarpeita.

Voit myös myydä käyttökelpoiset tavarat live- tai nettikirpputoreilla tai tiedustella kiinnostusta tavaroidesi ostamiseen läheisestä ostaa ja myy -liikkeestä.

2. Huolla, korjaa ja korjauta tavaroitasi

Jätteen syntyä voi ehkäistä huoltamalla hankintojaan.

Hyvänä esimerkkinä ovat kengät ja vaatteet, joita hoitamalla niiden ikä pitenee. Vinkkejä erilaisten kenkien huoltoon löytyy muun muassa Marttojen sivuilta. Näppärä parsii puhkikuluneet villasukat ja -paidat sekä ompelee tai paikkaa vaatteisiin tulleet reiät.

Kaupungit ovat täynnä käsityön ammattilaisia, jotka huoltavat ja korjaavat käden käänteessä vaatteet, kengät sekä laukut ja herättävät henkiin parhaat päivänsä nähneet huonekalut. Googleta alueesi suutarit, räätälit ja entisöijät ja anna tavaroillesi uusi mahdollisuus ja pitkä ikä.

<p data-block-key="b07oi">Huolla huonekaluja ja pidennä niiden käyttöikää samalla. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Huolla huonekaluja ja pidennä niiden käyttöikää samalla. (Kuva: Adobe Stock)
<p data-block-key="64a3r">Tee ruokaa vain sen verran kuin tarvitset. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Tee ruokaa vain sen verran kuin tarvitset. (Kuva: Adobe Stock)

3. Hanki ruokaa vain sen verran, kuin syöt

Saa Syödä! -sivuston mukaan koko maailmassa noin 30 prosenttia kaikesta tuotetusta ruoasta päätyy hävikkiin, ja Suomessa kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta haaskataan koko elintarvikeketjussa peräti 10–15 prosenttia eli noin 360 miljoonaa kiloa. Tämä tarkoittaa noin 8 000 täysperävaunullista rekkaa ruokajätettä!

Istu hetkeksi alas ja laske jouluruoan menekki tarkasti. Mieti myös, mikä kelpaa juhlavieraille.

Jos lapset eivät syö laatikoita, tee lihapullia. Hanki juhlapöytään lemppareita, joiden menekki on taattu. Älä mene nälkäisenä kauppaan tai hamstraa pahan päivän varalle. Tätä nykyä täydennystä voi hankkia avoinna olevista kaupoista myös kesken juhlapyhien.

Jos ruokahävikkiä syntyy, hyödynnä tähteet joulun ja uudenvuoden välipäivinä pitsaan, piirakoihin ja keittoihin. Reseptejä ovat koostaneet esimerkiksi Martat.

4. Hyödynnä olemassa olevaa

Kääräise pakettiin itsellesi tarpeeton esine tai tavara, jota tiedät toisen arvostavan.

5. Älä osta uutta vaan second handia

Jos tarvitset uutta, selaa ensimmäisenä läpi some- ja nettikirpputorit, käy kirpputoreilla ja vieraile second hand -liikkeissä.

Vaatteita, vintagea ja kodintekstiiliä voi hankkia pienellä kilohinnalla esimerkiksi LSJH:n poistotekstiilimyymälästä. Myymälässä on kaupan asiakkaiden poistotekstiilinkeräykseen tuomia tekstiilejä, jotka ovat vielä täysin käyttökelpoisia ja jotka ammattilajittelijat ovat lajitelleet pois materiaalikierrätykseen menevän poistotekstiilin joukosta.

Muistathan sinä kiikuttaa käyttökelpoiset tekstiilit hyväntekeväisyysjärjestöjen keräyksiin poistotekstiilinkeräyksen sijasta!

<p data-block-key="u4urm">Vintage vaate on aina muodikas. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Vintage vaate on aina muodikas. (Kuva: Adobe Stock)

6. Anna aineeton lahja

Jälkikasvu kannattaa totuttaa pienestä pitäen arvostamaan yksinkertaisia asioita ja olemaan kiitollinen vähästäkin.

Arvostamaan yhteisiä hetkiä tavaroiden sijaan. Antaudu leikkiin lasten kanssa, lue heille kirjaa, telmi pulkkamäessä. Tee perheen kesken yhteinen joulunäytelmä ja valmista lasten kanssa välipäivinä pitsaa ylijääneistä jouluherkuista. Pysähdy ja ole läsnä.

Anna hieronta hartiansa jumiin saaneelle etätyöläiselle. Luo lumet isovanhempien tai naapurin pihasta. Tilaa vanhemmille kotisiivous, tai auta heitä itse jouluvalmisteluissa. Kutsu ystävä jouluglögille.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta voit ostaa esimerkiksi puuroa koko kylälle, ystävän yksinäiselle, apua katastrofin uhreille tai jouluiloa syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle.

7. Osta kestäviä ja pitkäikäisiä tuotteita – mutta älä niitäkään liikaa

Älä hurahda tähdenlennon lailla kuoleviin villityksiin, äläkä kääri joululahjapakettiin turhaa krääsää vain siksi, että on kiva nähdä perheenjäsenten avaavan kassikaupalla lahjapaketteja.

Nykyisten kulutustottumusten vuoksi ihmiskunta käytti uusiutuvat luonnonvaransa tänä vuonna jo 28. heinäkuuta.

Kestävistä ja pitkäikäisistä tuotteista puhuttaessa tekstiilit ovat hyvä esimerkki, sillä yli 40 prosenttia tekstiiliteollisuuden kasvihuonepäästöistä olisi ratkaistavissa pelkästään vaatteiden pidempiaikaisella käytöllä. Tekstiili- ja muotiteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala, joka tuottaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä.

Entäs ne jätteet?

Muista lukea kattava lista siitä, mihin kaikki joulunajan jäte tulee sijoittaa, muun muassa kuolleet kukat, glögitölkit, alumiinivuoat tai tähtisädetikut:

Joulunajan jäte

Lähde: Lounais-Suomen Jätehuolto, tiedote 3.12.2021

Hoitotyöt
keittiö
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202110_72959.jpg
Näin teet keittiöstä käytännöllisemmän
Käytännöllisen keittiön peruspilareita ovat riittävä työskentely- ja säilytystila, optimaalisesti sijoitetut paikat vesipisteelle, tärkeimmille kodinkoneille, pistorasioille ja valaistukselle sekä oikein valitut materiaalit, jotka on helppo pitää puhtaina. Kun varaat kunnolla aikaa keittiön toiminallisuuden suunnitteluun, säästät aikaa myöhemmin.
20206_65268.jpg
Uusilla vetimillä päivität keittiön ilmeen helposti ja edullisesti
Vetimet ovat pieni yksityiskohta keittiökalusteissa, mutta niillä on yllättävänkin suuri vaikutus keittiön tyyliin ja käytännöllisyyteen. Uutta keittiötä suunniteltaessa erilaisiin vedinvaihtoehtoihin kannattaa siis tutustua huolella. Vetimien vaihtaminen on myös edullinen keino päivittää vanhan keittiön ilmettä ilman suurta remonttia.
kaksi utuisen lämpimän beigeä keittiökuvaa ja taustalla suomalainen järvimaisema
Murretut värit ja matta pinnat: Keittiöiden uudet suosikit 2025
Vuosi 2025 tuo keittiöihin uusia ja mielenkiintoisia suuntauksia, jotka yhdistävät tyylikkyyden ja toiminnallisuuden. Vuonna 2025 keittiötrendeissä korostuvat murretut värit, matta pinnat, maanläheinen sisustus ja älykkäät mekanismit. Annamme nyt käytännöllisiä vinkkejä ja ideoita, jotka auttavat sinua uuden keittiösi suunnittelussa tai nykyisen keittiösi päivittämisessä.
200710_7001.jpg
Hyvän salaatin salaisuudet
Tuoreet, laadukkaat salaatinlehdet ovat perusta niin oheissalaatiksi liha- tai kala-aterialle kuin kokonaiseen ateriasalaattiinkin lounaalle, päivälliseksi tai välipalaksi. Kasvihuoneissa salaatit tuotetaan ja pakataan hygieenisesti, joten salaatit lähtevät kasvihuoneilta täysin puhtaina. Jos kuitenkin haluaa huuhtaista kasvihuonesalaattien lehtiä, se on tehtävä varovasti. Kovakourainen pesu ja linkous vahingoittavat ruukkusalaattien herkkiä lehtiä.Kätevä tapa paloitella ruukkusalaattien lehdet on repiä ne suupaloiksi kevyesti puhtain käsin. Terävä veitsi leikkuulautaa vasten käytettynä sopii esimerkiksi amerikansalaatille. Kohtele salaatteja hellävaraisesti. Lisää kastike lehtien lomaan kahdella haarukalla kevyesti nostellen vasta juuri ennen tarjoilua. Öljykastikkeen voi myös pirskotella tai suihkuttaa salaattiin. Kannattaa välttää litistämästä keveitä ja ohuita salaatinlehtiä painavien ainesten alle.
20136_35296.jpg
Viherlannoituksella maata parantamaan
Jotta maa muuttuisi ilmavaksi ja ravinteikkaaksi, siihen tulisi lisätä syksyllä paljon orgaanisia aineksia. Maatunut lanta ja komposti ovat hyviä vaihtoehtoja, mutta erinomainen vaihtoehto on parantaa maata kasvattamalla siinä maan rakennetta ja koostumusta parantavia kasveja!Vihanta- ja maanparannuskasvit jättävät maahan runsaasti eloperäistä jätettä, kuohkeuttavat kasvualustaa ja jopa lannoittavat. Hyvä maanparannuskasvi pystyy myös kilpailemaan rikkakasveja vastaan taimettumalla nopeasti ja kasvamalla niin tiheäksi, ettei rikoille jää elintilaa.Monilla maanparannuskasveilla on vahva ja voimakas juuristo, joka pystyy tunkeutumaan tiiviiseenkin alustaan. Apiloiden, herneiden ja papujen juuristossa elävät nystyräbakteerit keräävät ilmasta typpeä. Maahan muokattaessa ravinteet vapautuvat muidenkin kasvien käyttöön!Maanparannuskasvia kannattaa viljellä 3–5 vuoden välein samalla lohkolla. Pienessä puutarhassa, jossa ei ehkä ole tilaa vuorottelulle, voi kokeilla sekaviljelyä; esimerkiksi veriapilaa kaalien riviväleissä. Kasvusto muokataan maan pintakerrokseen myöhään syksyllä tai varhain keväällä.
20235_81624.jpg
Mikä aitakasvi sopii perennoiden lähelle? Asiantuntija vastaa
Haluaisin pihallemme muotoonleikattavan pensasaidan, jonka eteen voisi perustaa perennapenkin. Onko olemassa sellaista aitakasvia, joka olisi sen verran syväjuurinen ettei häiritsisi perennoiden kasvua? Tarkoituksena olisi istuttaa kookkaita aurinkoisen paikan perennoja kuten punatähkää, sinipiikkiputkea ja talvetettuja dahlioita, ei siis pelkkiä maanpeiteperennoja.Paikka, johon aita tulisi, on aurinkoinen ja melko kuiva ja paahteinen, mutta kasvualustaa on yli 50 cm ja se on muokattavissa. Toiveena on, että pensasaidasta saisi 1,5–2 m korkean ja se olisi joku muu kuin orapihlaja. Piha on vyöhykkeellä 1b.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton