Katupuut osana kaupunkikuvaa

Lajin valinnassa on otettava huomioon mm. puun keskimääräinen elinikä, oksien katkeiluherkkyys ja ränsistyvyys, tuulen, tiesuolan ja ilmansaasteiden kesto, rungon arkuus kolhuille ja lahoherkkyys.

Puistolehmuksen ominaisuudet katupuuna ovat ylivoimaiset: se kestää kaupunkisaasteita ja tuulta melko hyvin, sietää maantäyttöä, pyrkii itse korjaamaan kolhujaan ja kestää hyvin hoito-leikkauksia. Lehmuskirvojen erittämä tahmea mesikaste kyllä rajoittaa sen käyttöä pysäköintialueilla.

Paljon käytetään myös tammia, vaahteroita, pihlajia ja jalavia. Koivu taas lahoaa melko helposti ja vaatii runsaasti tilaa. Havut ovat katupuina hankalia, koska puulta vaaditaan liikenteen takia oksista vapaata runkoa jopa neljän metrin korkeudelle.

Hevoskastanja on kaunis mutta etenkin nuorena kovin arka pakkasille, ja sen kuori vioittuu helposti. Lisäksi isot piikkikuoriset hedelmät voivat haitata liikennettä.

Taimimateriaalin on oltava ensiluokkaista, jotta se kestää erilaiset stressitekijät mahdollisimman hyvin. Puun on oltava elinvoimainen, rehevä, tanakka, rungon suora ja vahvarakenteinen ja oksien pitää kasvaa tasaisesti eri puolilla runkoa. Pakkasvaurioita, rungonmyötäisiä leikkaushaavoja, alle 30 asteen oksakulmia (lukuun ottamatta pylväsmäisiä muotoja) ja oksatihentymiä ei saa olla. Taimen rungon on oltava keskellä juuripaakkua. Juuripaakun pitää olla tiukka ja puhdas monivuotisista rikkaruohoista, juuriston hyvin haaroittunut ja sen halkaisijan vähintään neljä kertaa rungon ympärysmitan suuruinen. Hyviä perusohjeita, jotka pätevät pihapuidenkin hankinnassa.

Eniten katupuuta rasittavat mekaaniset vauriot, esimerkiksi lumen auraamisen yhteydessä syntyvät rungon ja juuriston kolhut. Pinnan kattaminen ja rungon suojaaminen auttavat tähän ja luovat lisäksi esteettisyyttä ja viimeistellyn silauksen.

Kasvualustan laatu pitää olla oikea (tilavuuspaino n. 1200 kg/m3 eli savea n. 20 %, hiesua n. 15 %, hietaa n. 45 %, hiekkaa n. 15 % ja soraa n. 5 %, lisäksi orgaanisen aineksen osuus n. 8 paino-%), jotta juuristoalue ei tiivisty ja aiheuta hapenpuutetta, ja kasvualustan koon pitää olla tarpeeksi suuri (istutuskuopan koko vähintään 140 x 140 cm ja syvyys 80 cm, kasvualustan koko pienillä puilla 6 m3, isoilla lajeilla 15-20 m3).

Puiden vedentarve on suuri. Lisäksi rakennuksista, autoista ja kiveyksistä takaisin heijastuva lämpösäteily muuttaa puuta ympäröivää pienilmastoa merkittävästi. Vesi- ja ravinnetalouden järjestäminen on melko vaativaa, ja usein päädytäänkin erilaisiin juuristo- ja altakastelujärjestelmiin.

Puun etäisyyden rakennuksista on oltava vähintään 6 m. Keski- ja välikaistoilla reunakivilinjan ja puun rungon etäisyyden on oltava vähintään 1,5 m. Kunnallistekniikan maan alaiset putkiston ja johdot asettavat oman haasteensa sijoittelulle. Lisäksi juuriston putkistoihin on estettävä.

Edelleen näkee valitettavan paljon liian syvään istutettuja puita. Etenkään lehtipuun istutusta ei saa tehdä liian syvään. Se heikentää taimen juurtumista ja kasvua. Myöhempi painuminen täytyy huomioida jo tässä vaiheessa. Puun juuriston pitää olla valmennettu sopeutumaan siirtoon. Kastelu on tärkeää heti istutuksen jälkeen. Samassa yhteydessä hoidetaan puun tukeminen.

Puiden kuntoa tarkkaillaan säännöllisesti silmämääräisesti, ja epäselvissä tapauksissa käytetään ulkopuolista asiantuntijaa (esim. arboristia), joka laatii tarkemman kuntoarvion. Katupuita leikataan kasvun ohjaamiseksi eli runkokorkeutta nostetaan ja huonoja oksakulmia poistetaan. Tarvittaessa tehdään myös latvuksen kevennysleikkauksia. Joskus rakennetaan myös vaijeritukia sitomaan isoja oksia toisiinsa tai runkoon.

Katupuu ei ole aivan halpa investointi. Ja koska katupuun keskimääräinen elinikä on n. 70 vuotta, sitä kannattaa hoitaa ja suojella koko tuon odotettavissa olevan iän ajan. Hintaan pitää laskea taimistolla kasvatus (10 - 15 vuotta), istutuspaikan valmistus, juuristoalueen suojaritilä ja rungonsuoja, istutustyö ja istutuksen jälkeinen hoito. Esimerkiksi Lahden keskustassa uuden katupuun hinnaksi tulee 1000 - 2000 euroa riippuen istutuspaikasta ja -olosuhteista. Katupuille määritellään ns. uusimisarvo vakuutusyhtiöiden kanssa.

Hämeenpuisto esiintyy ensimmäisen kerran arkkitehti C. L. Engelin vuonna 1830 laatimassa asemakaavassa. Hämeenpuiston alkuperäinen nimi oli Esplanadi. Vuonna 1865 Tampereella syttyi suuri tulipalo, jossa kotinsa menetti noin 10 % kaupungin asukkaista, ja uutta hävitystä ehkäisemään Esplanadi levennettiin 60 metriseksi vuonna 1868. Ensimmäiset puut istutettiin vuosina 1875-1879 välille Hämeenkatu – Satamakatu.

Viimeisimmät osat puistosta valmistuivat vasta 1900-luvun alussa. 1290 metriä pitkä puisto rajautuu pohjoispäässä Näsinpuistoon ja etelässä Eteläpuistoon. Esplanadi nimettiin Hämeenpuistoksi vuonna 1933. Vuonna 1956 puille suoritettiin nuorennusleikkauksia, ja 1960-luvulla jouduttiin osa puista kaatamaan.

Hämeenpuistolle tehtiin peruskorjaussuunnitelma vuosina 1993 - 1994 ja samalla kartoitettiin puuston kunto. Puita oli 393 kpl, joista lehmuksia oli 234 kpl ja vaahteroita 159 kpl. Hämeenpuiston pohjoispään puusto uusittiin v. 1995. Vuonna 1997 kunnostettiin laaja alue vapaudenpatsaan ympäristössä (puut uusittiin myös osittain). Työt jatkuivat edelleen vuosina 2002 – 2005. Osa uusittavista puista oli jo erittäin huonokuntoisia. Siitä huolimatta projektia vastustettiin joidenkin kaupunkilaisten toimesta, etenkin Aamulehden yleisönosastolla. "

", harmittelee Tampereen kaupungin Suunnittelupalveluiden suunnittelija

.

Vuonna 2006 uusittiin Hämeenpuiston kolme eteläisintä lohkoa. Samalla uusittiin myös koko puiston osuudelta puistovalaistus ja roska-astiat. Tulevaisuudessa joudutaan vielä uusimaan vanhoja huonokuntoisia puita Hämeenpuiston pohjoisilta lohkoilta.

Hämeenpuisto-artikkelin lähde:
Matti Nikoskelainen, suunnittelija
Tampereen kaupunki, Suunnittelupalvelut