• Etusivu
  • Kasvillisuus

Huonekasvit heräävät kevääseen – muista hoito

Tiina Painokallio
Päivitetty 16.02.2025
20232_14928.jpg

Kevät tuo mukanaan huonekasvien hoitotarpeet. (Kuva: Shutterstock)

Huonekasvit ovat tärkeä sisustuselementti ja niillä voidaan korostaa persoonallista tyyliä ja kodin tunnelmaa. Kasvitrendit vaihtuvat samalla tavalla kuin muukin muoti. Suurin osa silti toivoo kasvilta helppohoitoisuutta, tosiharrastajat taas hakevat haasteita ja erikoisuuksia.

Osaatko kastella kasveja oikein?

Eri huonekasveilla on erilainen vedentarve. Yleensä kasvit, joilla on suuret ja ohuet lehdet, tarvitsevat enemmän vettä kuin pieni- ja paksulehtiset sekä vahapintaiset kasvit. Sisemmällä huoneessa tai pohjoisikkunalla kasvavat kasvit kuluttavat vähemmän vettä kuin aurinkoisella ikkunalla olevat kasvit.

Kuivilta alueilta kotoisin olevat huonekasvit sopivat huonomuistiselle kastelijalle, sillä ne sietävät hyvin kuivuutta ja palautuvat pienen nuutumisen jälkeenkin. Kaikki mehikasvit, kaktukset ja palmut pärjäävät vähällä kastelulla. Kuivassa viihtyvät kasvit istutetaan kotona kaktusmultaan ja lasittamattomaan saviruukkuun. Näin kasvualusta kuivuu nopeammin kastelun jälkeen, eivätkä herkänkään lajin juuret kärsi märkyydestä.

Kasvit vaikuttavat huoneilmaan

Monet kasvit parantavat huoneilmaa sitomalla pölyä, itiöitä ja kemikaaleja. Ilman epäpuhtauksia poistavat tehokkaasti esimerkiksi viirivehka, jukkapalmu, limoviikuna, rönsylilja ja kultaköynnös. Etenkin talviaikaan liian kuiva huoneilma ärsyttää monien limakalvoja. Ohutlehtiset kasvit kostuttavat tehokkaasti huoneilmaa ja parantavat siten hengitysilman laatua.

Allergiaperheissä parhaita ovat sellaiset kasvit, joista pöly on helppo poistaa. Isolehtisten kasvien puhdistus onnistuu pyyhkimällä, pienempilehtiset voidaan suihkuttaa lämpimällä vedellä. Vesi suunnataan lehtiin, niin ettei multa liety. Nukkalehtisten kasvien puhdistus on hankalampaa ja ne keräävätkin helposti pölyä.

Joskus mullan pinnalla saattaa kasvaa homeita tai rihmastoa. Kun mullan pinta katetaan parin sentin kerroksella kevytsoraa, vältytään mullasta mahdollisesti huoneilmaan vapautuvilta itiöiltä.

<p data-block-key="hal77">Huonekasvien keväthuolto kutsuu. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Huonekasvien keväthuolto kutsuu. (Kuva: Adobe Stock)

Kevät on oikea hetki mullanvaihdolle

Ostettaessa huonekasvit ovat melko pienissä ruukuissa, joiden kastelu on hankalaa. Uudet viherkasvit kannattaakin heti istuttaa suurempaan ruukkuun. Vanhojen huonekasvien mullat vaihdetaan keväällä. Ensimmäisten uusien lehtien ja pienten versojen ilmaantuminen on merkki, että kasvi on aloittanut kasvun talvilevon jälkeen ja tarvitsee uutta multaa ja ravinteita.

Uusi kukkamulta valitaan käyttötarkoituksen mukaan. Hyvä kukkamulta on väriltään tummaa ja siinä on runsaasti hidasliukoisia ravinteita, jotka vapautuvat kasvien käyttöön vähitellen. Kun multa on valmistettu kompostoimalla, siihen muodostuu käytön aikana oikeanlainen mururakenne, joka parantaa juuriston hyvinvointia ja takaa mullan säilymisen ilmavana. Mullan kestävä rakenne on tärkeää etenkin suurten viherkasvien hoidossa, koska niiden multaa ei vaihdeta vuosittain. Luonnonmukainen, kompostoimalla valmistettu yleiskukkamulta on esimerkiksi Musta Multa, jonka mururakenne säilyy vuosia.

Tasaista kastelua vaativat kasvit, kuten saniaiset, nukkumaijat ja peikonlehdet, voi istuttaa kastelun helpottamiseksi altakasteluruukkuun. Altakasteluruukkuihin on oma erikoismultansa, joka takaa veden tasaisen jakautumisen säiliöstä kasvin juuristoalueelle. Kaktukset ja muut liiasta kosteudesta kärsivät huonekasvit istutetaan kaktusmultaan. Hyvä kaktusmulta sisältää murskattua kevytsoraa ja hiekkaa parantamaan kasvualustan ilmavuutta ja veden liikkuvuutta. Kaktusmulta ei varastoi vettä yhtä tehokkaasti kuin muut kukkamullat, joten se kuivahtaa riittävän nopeasti kastelun jälkeen.

<p data-block-key="m7xyd">Kevät saa huonekasvit loistamaan. Oikea hoito takaa upean kukinnan. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Kevät saa huonekasvit loistamaan. Oikea hoito takaa upean kukinnan. (Kuva: Adobe Stock)

Ravinteet takaavat kukoistuksen

Huonekasvit ovat talvilevossa pimeimmän ajan vuotta. Silloin lannoituksen sijaan kasveille annetaan virkistävää merileväuutetta, joka tasapainottaa kasvien ravinteidenottoa ja lisää niiden elinvoimaisuutta. Mutta uuden kasvun alkaessa helmikuulla on aika aloittaa lannoitus. Lannoitukseen voidaan käyttää mullan sekaan laitettavia pitkävaikutteisia kukkaravinteita, kuten esimerkiksi Biolan Kanankakkaa tai Luonnonravinnepuikkoja. Niistä ravinteet vapautuvat pikkuhiljaa kasvien käyttöön ja kasteluun voidaan käyttää pelkkää vettä. Vaihtoehtoisesti huonekasvien lannoitukseen sopii veteen laimennettava ravinneneste, jota annetaan kaikilla kastelukerroilla.

Jo mullanvaihdon yhteydessä kukkaruukkuun voidaan lisätä hidasliukoisia ravinteita. Ne eivät häiritse kasvin juurtumista. Jos käytetään kasteluveteen sekoitettavia nestemäisiä ravinteita, aloitetaan lannoitus vasta kasvien juurruttua, noin kuukauden kuluttua mullanvaihdosta.

Kasvillisuus
sisustus
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20143_38557.jpg
Ohutlevykiinnitykset
Särmä suomalainen seinätulppa GRIPPER™ sopii kaikkiin rakentamisen, remontoinnin ja sisustamisen yleisimpiin seinäkiinnityksiin. GRIPPER™ toimii kaikissa seinämateriaaleissa ja -rakenteissa. Lo-Vis – mikrokaulus pitää tulpan optimaalisessa asennussyvyydessä pysyen itse piilossa ruuvin alla. DuPont™ Hytrel® -materiaalinsa ansiosta GRIPPER™ kestää pitkäaikaista kuormitusta, iskuja, kulumista, kosteutta, kemikaaleja, lämpötilan vaihteluja ja varastointia tavallisia tulppia paremmin.
20235_81972.jpg
Miten juolavehnä hävitetään? Asiantuntija vastaa
Pihassani on noin viiden neliön alue, jossa ei kasva muuta kuin juolavehnää. Paikka on mielestäni hapan eli siinä kasvaa vähän varpua. Haluaisin joskus tehdä alueelle niin sanotuille happamille kasveille kukkamaan ja voisin jopa istuttaa siihen varpuja metsästä. Mutta kun se on juolavehnää täynnä! Aloitin äsken urakan ja kaivoin lapiolla kaksi kottikärrykuormaa juolavehnätupaksia pois.Onko mahdollista hävittää juolavehnä, jos katan alueen nyt koko kesäksi esimerkiksi mustalla mansikkamuovilla ja annan olla syksyyn asti? Tappaako tämä myös juurakot? Mitä sen jälkeen pitää tehdä? Onko juurakot silloin helpommin kaivettavissa ylös? Olisiko vielä hyvä käsitellä ennen tai jälkeen roundupillla?Koska mahdollisesti voisi tehdä siihen kukka/kasvipaikan?
202311_79767.jpg
Tähtianis tuo ruokaan uudenlaista makua
Rusotähtianis (Illicium verum), tunnetummin tähtianis, on monelle tuttu jouluinen mauste. Tähtianiksen maku on pippurinen ja lakritsainen. Se on tavallista anista voimakkaampi. Se on lähtöisin Kiinasta ja Pohjois-Vietnamista.
20222_76845.jpg
Kurkistus kevääseen ‒ istuta ihanat pikkusipulit
Vaikka saammekin vielä nauttia ihanista, syksyisistä aurinkopäivistä, niin on aika suunnata katse jo kevättä kohti. Pitkän talven jälkeen pälvipaikoista pilkistelevät, ensimmäisten sipulikukkien vihreät versot ilahduttavat varmasti.
20228_79316.jpg
Luumupuun muumiotaudin hoito? Asiantuntija vastaa
Mistä johtuu ja miten voi estää luumupuun muumiotautia? Ohessa kuva muumiotaudin näköisistä luumuista. Koska ja millä aineella torjutaan luumuihin pesiytyvät madot?
Puutarha.net Kasvikortistosta löytyy yli 1 400 kasvikorttia
Niksit kauniiseen ja helppoon puutarhaan
Vaikka omaisimmekin viherpeukalon ja nauttisimme puutarhanhoidosta, niin usein pihan hoitoon käytettävissä oleva aika on rajallinen. Olisi siis mukavaa, jos puutarhamme pysyisi suhteellisen vähällä vaivalla aina hyvinvoivana ja rehevän runsaana.Miten se onnistuu?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton