• Etusivu
  • Kasvillisuus

Tiesithän, että sipuli sopii moneen eri ruokaan? Katso sipulin monet käyttötavat

Tiina Painokallio
Päivitetty 22.01.2025
side-view-of-different-onions-in-basket-with-salt-2024-10-18-05-41-28-utc

Sipuli on usein olennainen osa ruokaa.

Olipa mielessä keitto tai pataruoka, vokki tai uuniruoka, ruokaisa salaatti tai pastaruoka, aina kokkaus alkaa sipulin pilkkomisesta. Ilman sipulia on vaikea selvitä keittiöpuuhissa. Tammikuussa eletään yleensä blinikautta. Raaka, huolellisesti terävällä veitsellä hienonnettu sipuli on herkkua blinin päällä yhdessä smetanan, mädin ja pippurin kanssa. Samaan tapaan sipulisilppu sopii myös hernekeiton päälle.

Alkuvuoteen ajoittuu myös appelsiinisesonki. Isoista, makeista sipuleista saa appelsiiniviipaleille loistoparin, kun asettelee nämä limittäin lautaselle, valuttaa päälle hunajaa ja rouhaisee pippuria myllystä. Samaan tapaan sipuli kuuluu kreikkalaiseen salaattiin tai tomaattiviipaleiden lomaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että varsinkin talvikautena sipuli on salaattia varten parasta marinoida. Punasipuli saa öljy-viinietikkakastikkeessa kauniin vaaleanpunaisen värin, ja sipulin maku muuttuu säyseäksi.

Kypsennä sipuli taiten

Useimpiin ruokiin sipuli kuullotetaan eli ns. freesataan niin, että sipuli muuttuu läpikuultavaksi, mutta se ei ruskistu. Liian kuumassa sipuli kärventyy ja maku saa ikävän karvaan sävyn. Sen sijaan kuullotettuna sipuli on raukeaa, maultaan leppynyttä. Pihvin tai maksaleikkeen päälle sipulia kannattaa kuullottaa iso keko ja halutessaan vielä makeuttaa tilkalla hunajaa tai ripauksella sokeria.
Monen herkkua ovat öljyssä friteeratut sipulirenkaat. Sipulirenkaita voi uppopaistaa öljyssä joko sellaisinaan tai taikinaan kastettuina.

Valtakunnallista sipulin teemaviikkoa vietetään viikolla 4.

<p data-block-key="ajoeo">Kuullotettuna sipuli on raukeaa, maultaan leppynyttä.</p>
Kuullotettuna sipuli on raukeaa, maultaan leppynyttä.

Nappaa talteen herkulliset ohjeet

Sipulikeitto parhaimmillaan

Raaka-ainelista:
8 melko isoa sipulia (800 g)
2 pulleaa valkosipulinkynttä
50 g voita (tai puolet rypsiöljyä)
1 tl kuivattua timjamia (tai 2 tähtianista)
2 rkl vehnäjauhoja
1 ¼ l sienilientä, lihalientä tai osaksi molempia
3 dl valkoviiniä tai olutta
2 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
mustapippuria myllystä
4 tuoretta timjamin tai persiljan oksaa
(tilkka konjakkia)
Lisäksi
4–6 täysjyväpaahto- tai maalaisleipää
2 rkl voita tai rypsiöljyä
120 g gruyèrejuustoa

Itse reseptin löydät tämän linkin takaa

Karamellisoitu sipuligalette

Raaka-ainelista:
Pohjataikina
1 pkt (400 g) valmista pakastettua ruis-perunataikinaa
Sipulitäytteen alle
150 g ranskankermaa
1 dl juustoraastetta
½ dl hienonnettua timjamia
Täyte
4 (noin 350 g) keltasipulia
3 (noin 350 g) punasipulia
2 pulleaa valkosipulinkynttä
2–3 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2–3 rkl voita
1 rkl (tummaa) sokeria tai hunajaa
1 rkl balsamietikkaa
suolaa ja mustapippuria (myllystä)

Itse reseptin löydät tämän linkin takaa

Purjo-perunasosekeitto, Crème Vichyssoise

Raaka-ainelista:

400 g purjoa (ilman vihreää lehtiosaa, noin 2 kpl)
400 g perunoita (soseutuva lajike, noin 4 kpl)
1 pienehkö keltasipuli
50 g voita (tai voita ja rypsiöljyä)
1 tl kuivattua timjamia (2 rkl tuoretta)
1/2–3/4 tl suolaa
1/2–3/4 tl (myllystä)
1 l kana- tai kasvislientä (vettä + liemivalmistetta)
1 ½ dl (kevyt)maitoa
1 ½ dl (ruoka)kermaa
1–2 rkl sitruunanmehua
Pinnalle maitovaahtoa (rasvattomasta maidosta)
ruohosipulia

Itse reseptin löydät tämän linkin takaa

20221_75512.jpg

Lähde: Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry tiedote 18.1.2022

Kasvillisuus
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202310_83203.jpg
Myrkylliset sienet
Pääsääntö on, että poimitaan vain ne sienet, jotka tunnetaan. Sääntöön on yksi poikkeus: myrkkysieniä ei poimita, vaan jätetään ne metsään. Esimerkiksi kavalakärpässienen pienikin palanen syötynä saattaa tappaa.
20209_66575.jpg
7 tärkeää asiaa puutarhan syyshuollosta
Miten lisätä syyskukkien kukintaa, nurmikon hyvinvointia ja jopa ensi vuoden kukintaa sekä sadon määrää? Lue vinkit puutarhaan syyshuoltoon.
Puutarhasuunnittelu
Pihasta omannäköinen puutarha
Mietitkö, miten saisit toiveista totta ja pihasta puutarhan, jossa viihdyt ja jossa voit puuhata juuri sitä mitä haluat siellä puuhata? Sinun ei tarvitse jäädä pohdintojesi kanssa yksin. Pihasuunnittelun ammattilainen on kumppanisi, joka suunnittelee pihan eri elementit yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.
20226_65618.jpg
Marjapensaiden taudit ja tuholaiset kuriin
Herukoilla ja karviaisilla esiintyy useita eri virus-, bakteeri- ja sienitauteja. Niiden tunnistaminen on olennaista oikean torjuntakeinon valitsemiseksi.
202211_80242.jpg
Kasvikortistoa kannattaa hyödyntää
Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.
Joulukoristeet
Kierrätä ja lajittele oikein joulunakin
Jouluna totutusti tulee enemmän roskaa ja jätettä. Osan tästä pystyisi jo alun alkaen välttämään mutta muodostuneesta jätteestä voit askarrella uutta tai kierrättää uusiokäyttöön kuten kinkkurasvan. Kaikkea mitä et pysty käyttämään uudelleen, muista hävittää ne asianmukaisesti.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton