• Etusivu
  • Hoitotyöt

Nyt on oikea aika säilöä musta- ja punaherukoita joko pakastimeen tai hilloiksi ja mehuiksi

Mehun keittäminen herukoista on helppoa

Rakentajan toimitus
Päivitetty 14.02.2024
Mustaherukka ämpärissä

Mehun keittäminen on yllättävän helppoa ja sitä voi valmistaa myös pakastetuista marjoista pitkin vuotta. Lisäksi smoothiet, marjasalaatit ja muut jälkiruoat ovat oivia käyttötapoja herukoille.

Pakastimesta kannattaa pikaisesti syödä yksi hylly tyhjäksi, jos sinne ei muuten saa mahtumaan juuri kypsyneitä herukoita. Herukat pakastetaan rasioissa sokerin kera tai ilman. Kovakuorisina marjoina herukat voi hyvin pakastaa myös tukevissa pakastuspusseissa.

Perinteisesti herukoista on keitetty mehua, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta varastoida kymmenittäin mehupulloja. Isojen marjamäärien keittäminen voi muutenkin tuntua vaivalloiselta. Kun pakastaa marjoja, niistä voi keittää mehua pitkin vuotta aina tarpeen tullen, sanoo kotitalousopettaja Pirjo Toikkanen.

Mehun valmistamiseen ei tarvita välttämättä niin sanottua mehumaijaa, tavallinen kattila riittää. Ja kun varaa kaikki tarvikkeet valmiiksi, on mehun keittäminen helpompaa kuin luulisikaan.

Kattilaan laitetaan pari litraa marjoja ja puoli litraa vettä, ja niitä keitetään noin 20 minuuttia. Sen jälkeen mehu siivilöidään harsokankaan läpi ja siihen lisätään sokeria maun mukaan. Sitten mehu kuumennetaan uudelleen kiehumispisteeseen ja pullotetaan.
20206_65631.jpg

Isompien mehumäärien valmistaminen käy helpoimmin kolmiosaisella höyrymehustimella. Marjat ja sokeri laitetaan kattilan ylimpään osaan, ja kun alimmaisessa osassa keitetään vettä, marjoista irtoava mehu kertyy keskiosaan, josta se valutetaan suoraan pulloihin.

Herukat sisältävät flavonoideja

Herukoiden terveellisyys ei ole pelkkä uskomus, sillä marjat sisältävät tutkitusti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä kuitua. Sen sijaan niissä ei ole rasvaa, eikä niistä saa turhia kilokaloreita. Erityisen terveellisiä marjat ovat sisältämiensä polyfenolisten yhdisteiden vuoksi.

Polyfenolisilla yhdisteillä, tutummin flavonoideilla on elimistöä suojaavaa ja mikrobitoimintaa ehkäisevää vaikutusta. Tehokkaimman hyödyn näistä luonnon hyvää tekevistä aineista saa, kun syö marjoja joka päivä parin desin verran, muistuttaa Toikkanen.

Nykysuositusten mukaan tavoitteena olisi syödä kaikkiaan puoli kilo kasviksia päivässä.

Vadelmaa, mansikkaa tai jogurttia herukan kaveriksi

Mustaherukkamehu helpottaa flunssaista oloa, punaherukkamehu taas on mitä parhainta janojuomaa. Makuvaihtelua saa lisäämällä herukoiden sekaan muita marjoja.

Mustaherukan kanssa sopii vadelma ja punaherukan makua pehmentää mansikka. Samat yhdistelmät käyvät mehujen lisäksi hilloihin.

Monikäyttöinen herukka maistuu jäätelön tai puuron päällä, käy kiisseleihin, rahkajälkiruokiin ja vispipuuroihin, mutta myös jäädykkeisiin ja marjasalaatteihin. Smoothie-juomissa herukan makua pehmennetään maitovalmisteilla.

Ihanan pirteän alun saa päivälleen, kun surauttaa sauvasekoittimella juoman, johon tulee pari desiä marjoja, saman verran vaikkapa vaniljajogurttia, iso lusikallinen kauralesettä ja vielä muutama mintunlehti, Pirjo Toikkanen vinkkaa.
20206_65630.jpg
Ohje

Ohje

  • Herukat voi pakastaa sekä rasioissa että pakastuspusseissa.
  • Myös pakastetuista herukoista voi keittää mehua.
  • Mehua voi keittää myös tavallisella kattilalla
  • Herukat sisältävät tutkitusti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä kuitua ja elimistöä suojaavia flavonoideja.

Teksti: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto
Kuvat: Pixabay

Hoitotyöt
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202211_80242.jpg
Kasvikortistoa kannattaa hyödyntää
Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.
Omenapuun leikkaus kannattaa miettiä tarkoin
Miten omenapuita tulisi leikata? Asiantuntija vastaa
Monia mietityttää varsinkin kevään tullen, miten niitä oman pihan puita leikataan. Omenapuut tuottavat ongelmia, miten niitä leikataan haavoittamatta niitä ja miten sadosta saa parhaimman. Asiantuntija Marita Wallin PIHA.SI-yrityksestä vastaa mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Katso video.
20227_64914.jpg
Istuta taimet oikein
Taimien istuttaminen ei ole mitään salatiedettä, vaan jokainen kotipuutarhuri voi tarjota taimelleen mahdollisimman hyvän alun. Tässä artikkelissa vastataan 10 yleisimpään, taimien istuttamista koskevaan kysymykseen.
20236_59611.jpg
Tyrni on luonnon pioneerikasvi
Alkuperäiseen kasvillisuuteemme kuuluva tyrni (Hippophae rhamnoides) on todellinen monikäyttöpensas. Sitä istutetaan niin terveellisten marjojen kuin hopeisen lehdistön ja maansitomiskyvynkin takia. Lisäksi kasvi menestyy karussakin maassa, eikä se kaipaa jatkuvaa leikkaamista.Kotimaiset tyrnilajikkeet menestyvät Pohjois-Suomessa asti ja ne ovat terveitä. Pensaat kasvavat 2–5 metriä korkeiksi, mutta niiden kasvutapa, tiheys ja piikkisyys vaihtelevat lajikkeen mukaan.
20218_71995.jpg
Mistä johtuu puna- ja mustaherukoiden sienitaudit?
Mistä johtuu puna- ja mustaherukoiden sienitaudit näin kuumana kesänä? Voisiko syynä olla puuhakekäytävät pensaiden välillä (ei ole pensaiden alla)? Voiko mustia marjoja syödä, kun lehdissä on ruostetta? Marjat näyttävät olevan ok. Punaisissa marjoissa viat näkyvät.
Pihan suunnittelu käynnissä, piirustukset pöydällä
Istutussuunnitelma rakennuslupahakemukseen
Seuraamme nelihenkisen porilaisperheen omakotitalon rakennusprojektia, keskittyen pihasuunnittelun ja viherrakentamisen näkövinkkeleihin. Nyt omakotitalon rakennushankkeessa on edetty rakennuslupahakemus-vaiheeseen. Yhtenä liitteenä lupahakemukseen vaaditaan tontin käyttö- ja istutussuunnitelma, jonka tekemisessä pihasuunnittelija voi auttaa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton