• Etusivu
  • Hoitotyöt

Puiden syyshoito

Tiina Painokallio
Päivitetty 19.09.2024
20239_83147.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Syksyllä puutarha saatetaan mahdollisimman hyvään talvikuntoon, jotta se jaksaa jälleen kukoistaa seuraavana vuonna. Muiden kasvien ohella myös puut tarvitsevat huomiota talven kynnyksellä.

Puiden istutuskausi jatkuu syyskuun puoleen väliin. Taimien rungot suojataan istutuksen jälkeen vahingoiden välttämiseksi. Taimena runkoon tullut vaurio vaikuttaa koko puun elämänkaareen. Kastelua suoritetaan tarpeen mukaan. Ilma on syksyllä kosteaa, joten vähempi kastelu riittää. Puut leikataanpääsääntöisesti keväällä, mutta koivu, leppä, vaahtera ja jalopähkinäleikataan syksyllä.

Puiden lannoitus

Lannoitustarvekatsotaan puun iän, puulajin ja koon mukaan. Esimerkiksi hevoskastanja hyötyy lannoittamisesta. Jos puuta on syytä lannoittaa, niin siihen käytetään PK-lannosta 50–60 g/m². Lannoitteen määrän voi laskea myös rungon halkaisijasta. Mittaa rungon halkaisija metrin korkeudelta. Jos halkaisija on alle 15 cm, niin lannoitetta laitetaan 100 g jokaista puun halkaisijan senttimetriä kohti – jos taas halkaisija on yli 15 cm, niin lannoitteen määrä on 200 g jokaista halkaisijan senttimetriä kohti.

VINKKI: Myös puhdas puutuhka käy lannoittamiseen!

<p data-block-key="go47h">Puutuhka sopii lannoitteeksi. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Puutuhka sopii lannoitteeksi. (Kuva: Adobe Stock)

Kalkitus

Lehtipuutkaipaavat kalkitusta vuosittain. Kalkitus poistaa maan happamuuden ja toimii ravinteena. Parhaiten kalkituksen tarpeen tarpeellisuuden saa tietoon teettämällä Viljavuustutkimuksen. Kalkitus voidaan tehdä pinta- tai pistekalkituksena. Pintakalkitus annetaan matalajuurisille puille, kuten kuusi, jolloin kalkitus ulottuu parinkymmenen sentin syvyydelle. Pistekalkitus annetaan lietteenä syväjuurisille puille, kuten mänty. Kalkin määrä on 10 kg/a/vuosi ja joka kolmas vuosi 30 kg/a. Puhtaalla puutuhkalla on samoja ominaisuuksia kuin kalkilla.

Puiden leikkaus

Havupuutleikataan marraskuusta maaliskuuhun (2 m:n välisenä aikana), havupuiden ollessa lepotilassa. Kanadantuijaleikataan kesäkuussa tai elo-syyskuussa. Lämpötilan on oltava yli +5 °C leikkausta tehtäessä.

Jos puu on jostain syystä vaurioitunut (esim. myrskyvaurio), on korjausleikkaus tehtävä heti. Leikkaamalla puuta hoitaen yritetään auttaa puuta kasvattamaan voimakas ja kestävä uusi latvus. Leikkaus suoritetaan seuraavasti: poistetaan oksat niin, että tynkiä ei jää ja leikkaus suoritetaan tyven kuorirengasta pitkin. Haavan pitäisi olla mahdollisimman pieni. Pieni haava parantuu nopeasti. Kuivat oksat leikataan terveeseen puuhun asti. Haavapinnat olisi hyvä hoitaa haavanhoitoaineella ja varsinkin sitten, kun haavan halkaisija on yli 2,5 cm tai pinta-alaltaan yli 10 cm².

Talvenarat ja menestymisvyöhykkeensä äärirajoilla oleva puu suojataantalvea vastaan.

<p data-block-key="5ogqo">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Hedelmäpuun syyshoito

Nuoret hedelmäpuut suojataan pienisilmäisillä verkoilla tai rungonsuojilla.

Kirsikatsekä luumupuutleikataan syksyllä. Latvasta leikataan kilpalatva pois ja päälatvaa typistetään kolmanneksen verran. Oksat leikataan noin 1 cm alaspäin osoittavan silmun yläpuolelta. Latvuksesta muodostuu näin ilmava. Myös toisiaan hankaavat oksat sekä ne oksat, joissa on terävä oksakulma, poistetaan kokonaan.

VINKKI:
Teräväkulmaiset oksat voidaan kasvukauden aikana yrittää taivuttamalla saada vaakatasoon.

Omenapuistapoistetaan muumiotautiset omenat roskiin tai ne poltetaan. Muumiotautia voi yrittää torjua pitämällä latvus ilmavana sekä haravoimalla puun alusen puhtaaksi. Sairastuneet omenat poistetaan ja tuhotaan heti.

Hedelmäpuut viihtyvät hieman happamassa maassa. Ylläpitokalkitus on 3–5 vuoden välein joko kalkilla tai tuhkalla 5-10 kg/a. Syyslannoituksena puutarhan PK-lannosta lannoitevalmistajan ohjeiden mukaan.

<p data-block-key="8i0h6">Muumiotautiset omenat poistetaan omenapuista ja hävitetään. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Muumiotautiset omenat poistetaan omenapuista ja hävitetään. (Kuva: Adobe Stock)
Ohje

Ohje

Kaipaatko lisää tietoa kasveista?

Puutarha.netin Kasvikortistossa on tietoa ja kuvia jo yli 1400 Suomessa menestyvästä kasvilajista ja -lajikkeesta. Monipuolisien hakukeinojen avulla löydät niin puutarhaasi kuin kotiisikin sopivat kasvit. Tutustu Kasvikortistoon.

Vinkkejä ja kokemusta kasviasioista löytyy myös Puutarha.netin Keskustelupalstalta. Sieltä löytyy niin juttuseuraa kuin asiaakin – miltei aiheesta kuin aiheesta!

Hoitotyöt
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

202310_79683.jpg
Suojaa kasvit jäniksiltä ja rusakoilta
Jänikset ja rusakot käyvät mielellään hakemassa itselleen pientä naposteltavaa omenapuun oksista sekä puun kuoresta, etenkin talviseen aikaan, kun ruoka on vähissä. Siitä alkaakin jännitysnäytelmä, selviääkö puu näistä hämärään aikaan tapahtuvista salaisista ruokailuhetkistä. Miten pihan puut ja pensaat kannattaisi suojata, jotta keväällä ei tarvitsisi jännittää niiden selviytymistä?
20206_65068.jpg
Avomaavihannesten tuotanto ja sadonkorjuu turvattava
PUUTARHALIITTO RY TIEDOTTAA: KAUSITYÖNTEKIJÖIDEN OSAAMINEN, SITOUTUMINEN JA JAKSAMINEN RATKAISEVAT ONNISTUMISEN!
20209_66798.jpg
Puut ovat pihapiirin ydin
Puut tekevät puutarhan, antavat puutarhalle muodon ja liittävät puutarhan ympäröivään maisemaan. Puutarhaan puut valitaan kasvupaikkavaatimustensa, kokonsa, muotonsa, värityksensä sekä käyttötarkoituksensa mukaan.
20204_63978.jpg
Suunnitellaan vappua ja valmistellaan kesää
Varhaiset sipulikukat ja sinivuokot puskevat kukkaa ja ilahduttavat hehkullaan vielä muuten uneliaassa puutarhassa. Varhaisesta startistaan huolimatta kevät hidastelee, sillä kuten niin usein, kylmät jaksot ja lämpötilojen erot päivien ja öiden välillä hillitsevät kevään edistymistä.
202310_83203.jpg
Myrkylliset sienet
Pääsääntö on, että poimitaan vain ne sienet, jotka tunnetaan. Sääntöön on yksi poikkeus: myrkkysieniä ei poimita, vaan jätetään ne metsään. Esimerkiksi kavalakärpässienen pienikin palanen syötynä saattaa tappaa.
201912_61701.jpg
Saako kohta enää ampua raketteja?
Kansalaisaloite ilotulitteiden kieltämisestä on saanut päätöksensä talousvaliokunnassa ja käsittely on päättynyt. Lakialoitteella pyrittiin saamaan kaikki taivaalle ammuttavat raketit vain ammattilaisten käyttöön.Esityksessä ehdotettiin muutettavaksi lakia vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta siten, että luokan F2 ja F3 ilotulitteiden kuluttajakäyttö kiellettäisiin.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton