Kierrätä ja lajittele jouluna
(Kuva: Envato)
Jouluna totutusti tulee enemmän roskaa ja jätettä. Osan tästä pystyisi jo alun alkaen välttämään mutta muodostuneesta jätteestä voit askarrella uutta tai kierrättää uusiokäyttöön kuten kinkkurasvan. Kaikkea mitä et pysty käyttämään uudelleen, muista hävittää ne asianmukaisesti.
Joulukoristeet
Ennen kuin heität vanhoja joulupalloja pois vain sen takia että kaikki sattuvat olemaan erivärisiä kokeile päällystää niiden pinta, vaikka liimaamalla pintaan paperimassaa tai paperin suikaleita. Tämän jälkeen voit spray-maalata pallot haluamasi värisiksi. Suuren suosion viimeaikoina on saavuttanut myös koristeiden dippaaminen maaliin.
Joulupallot, kimallenauhat ja muovikoristeet kaikki kuuluvat sekajätteeseen. Rikkoutuneita jouluvaloja et voi korjata itse, joten ainoa järkevä osoite niille on SER-piste. Led-valot ovat herkkiä rikkoutumaan, joten varovaisella käsittelyllä jatkat niiden ikää huomattavasti.
Lahjapaperit ja nauhat
Lahjapapereita ja nauhoja voi toki käyttää uudelleen seuraavana vuonna, varsinkin jos löytyy hyvä paikka varastoida niitä koko vuoden ajan. Toisaalta ohutta paperia tuskin saa repeämättä purettua. Muutama idea kuitenkin löytyisi:
- taittele origamitähtiä koristeeksi
- käytä decoupage töihin
- materiaaliksi skräppäykseen
Ekologisempia paketointivaihtoehtoja ovat sanomalehti, tapetti, kankaan palat, ruskea voimapaperi ja yleensäkin sellaiset paperit joissa ei ole käytetty foliota tai painovärejä. Roskiin heitettävät lahjapaperit kuuluvat sekajätteeseen samoin kaikki lahjanauhat.
Kynttilän jämät ja tuikkukupit
Kynttilänjämäistä saa tehtyä esimerkiksi sytykeruusuja. Jos kynttilänpätkiä löytyy paljon voi ne sulattaa kaikki yhdessä ja valaa uusi iso kynttilä.
Tuikkukupeista saat tehtyä litistämällä hopeisia lehtiä ja naulan avulla saat tehtyä reiän toiseen päähän. Liitä yhteen ketjuksi metallilangalla ja käytä seuraavan vuoden joulukranssissa tai joulukuusen koristeena.
Tuikkujen metalliset kupit voit laittaa metallinkierrätykseen ja vanhat kynttilät laitetaan sekajätteeseen.
Joulukortit
Vanhat joulukortit voi aina käyttää seuraavana vuonna jouluaskarteluihin. Joulukorteista löytyy varmasti pieniä yksityiskohtia lyhtyihin rakennettaviin jouluasetelmiin tai tonttuoviin. Voit myös kysyä paikallisilta kouluilta tai kerhoilta onko heillä tarvetta kerätä tarvikkeita ensivuoden jouluaskarteluja varten.
Joulukortit kuuluvat kartonkikeräykseen tai sekajätteeseen.
Ruoan valmistuksesta tuleva materiaali
Ruoanlaitosta joulunalla tulee paljon erilaista pakkaus- ja suojamateriaalia. Käytetyt foliot kuuluvat metallijätteen sekaan. Jos folion pala sattuu olemaan puhdas tai järkevästi puhdistettavissa, voi sen rutistella palloksi ja koristella vaikka lahjanauhoilla ja käyttää jouluasetelmassa.
Uudelleen käytettäväksi sopimattomat tuorekelmut ovat poltettavaa jätettä, ja leivinpaperit taas voit laittaa joko biojätteeseen tai poltettaviin.
Info
VINKKI! Jos tulee mieleesi tehdä jouluisia muffineja jälkiruoaksi, löytyy markkinoilta myös syötäviä muffinivuokia.
Kinkkurasva
Kaikkihan sen tietävät jo, ettei kinkkurasvaa saa kaataa viemäriin. Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä antaa vinkit kinkkurasvan hävittämiseen:
- Jäähdytä kinkkurasva sopivassa astiassa esimerkiksi tyhjässä maitopurkissa, ja siirrä sitten jäähtynyt rasva biojäteastiaan.
- Tee kinkkurasvasta maittava kastike joulupöydän kunkun kaveriksi.
...Muista, että komposti rakastaa kinkkurasvaa.
Vuonna 2023 järjestettiin viimeisen kerran Kinkkutempaus, jota ei valitettavasti vuonna 2024 ole. Kinkkutempaus ehdittiin järjestää peräti kahdeksan kertaa.
Joulukuusi eläimille
Joulukuusessa saattaa olla loppiaisena sen verran eloa, että oksat voi käyttää pihalla kukkapenkin suojaamiseen tai ulkoruukun asetelmaan. Tai tuota iloa hevosille ja vie kuusi tallille. Hevoset nakertelevat kuusen mielellään niin että vain runko jää jäljelle. Kuusenoksat kelpaavat myös lampaille ja peuroille. Muutoin voit hakettaa rungon puutarhan katteeksi tai käyttää polttopuuna.
Kaupungeissa monissa taloyhtiöissä voi olla mahdollisuus jättää joulukuusi jäteastioiden viereen, josta ne kuljetetaan jätteiden mukana pois. Jäteasemat ottavat vastaan kuusia, monissa tapauksissa jopa maksutta.