• Etusivu
  • Hoitotyöt

Jänikset ja rusakot talvella puutarhassa

Tiina Painokallio
Päivitetty 19.06.2025
202310_79683.jpg

Jänikset ja rusakot voivat aiheuttaa huomattavaa vahinkoa puutarhassa erityisesti talvella, kun ruokaa on niukasti tarjolla. (Kuva: Adobe Stock)

Jänikset ja rusakot käyvät mielellään hakemassa itselleen pientä naposteltavaa omenapuun oksista sekä puun kuoresta, etenkin talviseen aikaan, kun ruoka on vähissä. Siitä alkaakin jännitysnäytelmä, selviääkö puu näistä hämärään aikaan tapahtuvista salaisista ruokailuhetkistä. Miten pihan puut ja pensaat kannattaisi suojata, jotta keväällä ei tarvitsisi jännittää niiden selviytymistä?

Vinkkejä puiden ja pensaiden suojaukseen

Puut ja pensaat on melko helppoa suojata jäniksiltä, koska ne iskevät kasvien maanpäällisiin osiin. Nuoret taimet ja muun muassa hedelmäpuut, terijoensalavat, pylväshaavat ja orapihlaja-aidan tyviosat suojataan kanaverkolla, tiheäsilmäisellä muoviverkolla tai erikseen myytävillä runkosuojilla.

Rungot on hyvä suojata kohtuullisen korkealle lumikinosten vuoksi. Riippuvaoksaisten puiden ympäriltä lumipeitettä kannattaa madaltaa tallomalla tai lapioimalla lunta pois. Verkko kieputetaan reilun puolen metrin etäisyydelle puun rungosta.

Runkojen ympärille voi myös sitoa tuomen, mustaherukan tai kuusen oksia, jotka tuoksullaan sekoittavat jäniksen hajuaistia. Joskus on menestyksellisesti käytetty pieniin verkkopusseihin pakattuja hiuksia, joita on ensin säilytetty huoneenlämmössä vuorokausi.

Kahvinporotrungon ympärillä on myös varma konsti häätää jänikset ja jopa rusakot. Kahvinporojen vieras ja eksoottinen aromi häätää tunkeilijat, jopa myyrät. Mutta muista, ettei kahvinporokarkoite toimi lumen alta.

Runkojen suojaamiseen talvelta ja tuholaisilta voi käyttää myös lampaanvillaa.

<p data-block-key="32ax4">Puiden ja pensaiden suojaaminen verkolla tai muilla keinoilla auttaa estämään eläinten aiheuttamia vaurioita talven aikana. (Kuva: Adobe Stock)</p>
Puiden ja pensaiden suojaaminen verkolla tai muilla keinoilla auttaa estämään eläinten aiheuttamia vaurioita talven aikana. (Kuva: Adobe Stock)
Hoitotyöt
hyötykasvit
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20234_81445.jpg
Mikä on paras ajankohta puiden ja pensaiden taimien istutukselle?
Kevään kurkkiessa nurkan takaa alkaa puutarha taas heräilemään. Raskaan talven jälkeen se saattaa tarvita hieman apua päästäkseen taas loistoonsa. Kun kevään lumi ja routa sulavat, voidaan istutukset aloittaa. Vaikka kevään istutuskausi jatkuu juhannuksen tienoille asti, aikaa ei ole hukattavaksi. Jotkut taimilajit kannattaa istuttaa jo hyvissä ajoin.
20236_59611.jpg
Tyrni on luonnon pioneerikasvi
Alkuperäiseen kasvillisuuteemme kuuluva tyrni (Hippophae rhamnoides) on todellinen monikäyttöpensas. Sitä istutetaan niin terveellisten marjojen kuin hopeisen lehdistön ja maansitomiskyvynkin takia. Lisäksi kasvi menestyy karussakin maassa, eikä se kaipaa jatkuvaa leikkaamista.Kotimaiset tyrnilajikkeet menestyvät Pohjois-Suomessa asti ja ne ovat terveitä. Pensaat kasvavat 2–5 metriä korkeiksi, mutta niiden kasvutapa, tiheys ja piikkisyys vaihtelevat lajikkeen mukaan.
20235_59081.jpg
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Omenapuun valintaan kannattaa käyttää hetki aikaa löytääkseen omaan puutarhaan sopivan lajikkeen. Omenoiden maku, puun kasvupaikka, sadon ajankohta ja moni muu tekijä vaikuttavat oikean puun valintaan.
Eteerisiä öljyjä
Kasvien tehoaineet kevään mörköjä vastaan
Valokuvissa kevät näyttää aina kauniilta ja lämpimältä - varastojen perältä kaivetaan kesämekot, polkupyörä ja poljetaan piknikille puistoon, jossa kukat kukkivat jo täydessä loistossaan. Meille suomalaisille kevät ei ole kuitenkaan aina ihan tätä. Välillä on lunta ja välillä taas ei. No, siinä välissä on vettä. Ja loskaa. Toki ne kukat ja muut kasvit sieltä alkavat aikanaan kurkkimaan, ja linnut palaavat lopulta hermolomiltaan. Harmittavan usein tämä kaikki menee kuitenkin melkoisen lähelle kesää, jolloin suurin osa keväästä on monelle melkoisen harmaata ja ilotonta. Tutkitusti suomalaiset ovatkin keväisin onnettomimmillaan.
20237_82628.jpg
Miten isotuomipihlaja tulisi leikata? Asiantuntija vastaa
Pihassamme on isotuomipihlaja-aita, joka on päässyt kasvamaan noin 4 metriseksi. Aita ei ole enää alhaalta tuuhea eikä toimi näkösuojana naapurin kanssa kuten sen olisi tarkoitus. Onko sitä mahdollista hoitaa kyseisestä lähtötilanteesta niin, että se pidettäisiin jatkossa noin 2 metrin korkeudessa ja se tuuheutuisi alhaalta asti, mutta sitä ei leikattaisi koskaan täysin alas vaan se säilyisi näköesteenä?
20236_78253.jpg
Varo punkkeja, niitä on jo paljon
Kesän saapuessa myös punkit lähtevät liikkeelle ja voivat tarttua metsissä ja heinikoissa kulkijoihin. Leudot talvet, kosteat ja pitkät syksyt edesauttavat punkkien lisääntymistä ja levittäytymistä.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton