• Etusivu
  • Hoitotyöt

Kuusiaita on ympärivuotinen näkösuoja

Tiina Painokallio
Päivitetty 20.09.2024
202311_18788.jpg

Hyvin hoidettu kuusiaita on kaunis ja rauhoittava viherrakenne. (Kuva: Puutarha.net)

Kuusiaidasta on monia etuja, jotka tekevät siitä suositun valinnan etenkin pihojen ja tonttien rajaamiseen. Kuusi eristää hyvin ääntä ja sitoo pölyä ja muita ilman epäpuhtauksia. Kuusiaita on pitkäikäinen ja helppohoitoinen, sille riittää yksi leikkaus vuodessa. Kuusen aitataimia on hyvä istuttaa syksyllä.

Kuusiaidan istuttaminen

Kuusen aitataimia voidaan istuttaa melkein koko kasvukauden ajan, joskin toukokuu ja elokuu ovat kosteusolojen suhteen parhaat ajankohdat. Myös syksyllä ennen talven tuloa siirto ja istutus onnistuvat.

Kasvualustaksi kaivetaan yhtenäinen, vähintään 50 cm syvä ja leveä oja. Se täytetään hieman hapahkolla, hyvin kosteutta pidättävällä mullalla. Taimien istutusväli on 35 cm eli 3 kpl metrille. Taimet istutetaan hieman (1 cm) aiempaa syvempään. Varsinkin istutusvuonna tulee myös huolehtia riittävästä kastelusta: anna kerralla runsaasti, jotta juuret hakeutuvat syvälle.

Kuusien lähellä ei saa olla varjostavia pensaita tai puita. Varjossa kuuset varistavat neulasiaan, eikä uusia kasva tilalle. Kuusiaidan hoidossa pitää myös muistaa heinän ja rikkakasvien torjunta. Pienet kuusen taimet häviävät kilpailussa heinäkasveja vastaan. Torjuntaa voi helpottaa käyttämällä kuorikatetta.

Kuusiaitaa on perinteisesti leikattu kevättalvella, suojasäällä, ennen uuden kasvun alkua. Aita kannattaa leikata ylöspäin kapenevaksi, jolloin se kerää talvella vähemmän lumikuormaa. Kuusentaimien latvat katkaistaan vasta, kun taimet ovat kasvaneet halutun korkuisiksi. Latvojen leikkaaminen hidastaa lopullisen korkeuden saavuttamista.

Kuusiaita maisemassa

Havuaitaa voi mukauttaa maastoon eri tavoin. Jos maasto on epätasainen, aita yleensä kasvatetaan tasaiseksi yläosastaan, rauhoittamaan näkymää. Rinteessä aita voi mukailla maastoa, jolloin se on tasaisen korkea joka kohdastaan ja korostaa rinnevaikutelmaa. Jos rinnevaikutelmaa halutaan häivyttää, voidaan aita leikata "vatupassiin", jolloin aita on toisesta päästään huomattavasti korkeampi. Tällöinkin pitää muistaa, että sitä pitää ylettyä leikkaamaan.

Kuusiaita on erinomainen valinta niin äänenvaimennukseen kuin ilmanlaadun parantamiseen. Sen tiheä rakenne toimii luonnollisena esteenä melulle, erityisesti vilkkaiden teiden tai muiden melulähteiden läheisyydessä. Lisäksi kuusiaita sitoo pölyä ja muita ilman epäpuhtauksia, tehden siitä hyödyllisen valinnan kaupunkialueilla tai lähellä liikennettä. Kuusiaita voi myös toimia hyvänä tuulensuojana. Hyvän näkö-, tuuli- ja pölysuojan antaa 150–200 cm korkea aita.

Kuusiaidan hoito

Säännöllisellä leikkaamisella kuusiaidasta saadaan tuuhea, tasapainoinen ja lumikuormia kestävä silmänilo. Kuusiaidan vuosittainen leikkaus on tärkeä vaihe suorittaa sen tiheän ja tasapainoisen kasvun ylläpitämiseksi. Kuusiaitaa voi leikata myös loppukesästä, jos sen kasvusto on päässyt leviämään liikaa, mutta yleinen suositus on, että kuusiaitaa leikattaisiin kevättalvella. Ylös kapeneva muoto on kuusiaidassa ihanteellinen, sillä se muun muassa vähentää oksistoa helposti vaurioittavan lumikuorman painoa.

Kuusiaita on pitkäikäinen, ja hyvin hoidettuna se voi pysyä vehreänä ja kauniina useita vuosikymmeniä. Vaikka alkuinvestointi voi tuntua suurelta, kuusiaita on pitkällä aikavälillä kestävä ja huoltovapaa ratkaisu. Tärkeintä on kuitenkin huolellinen istutus ja säännöllinen hoito, erityisesti ensimmäisinä vuosina, jolloin taimi on vielä herkkä ympäristön vaikutuksille.

Kuusiaita tarjoaa suojaa monille pienille eläimille ja hyönteisille. Linnuille se voi toimia pesimäpaikkana ja suojana talven kylmyydeltä. Samalla se auttaa ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta, sillä havuaitojen lähellä viihtyvät monet eri lajit.

Hoitotyöt
kasvit
pihasuunnittelu
aidat
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Muhevainen sadettimet
Viihtyisä piha vaatii suunnittelua ja hyvää hoitoa
Tänä päivänä taloyhtiön yhteisiä piha-alueita halutaan käyttää ja niillä halutaan myös viihtyä. Pihoilla onkin iso rooli asukkaiden yhteisöllisyyden rakentamisessa ja toiveet yhteisten alueiden käytettävyyteen ovat kasvussa.
Tulppaaniniitty
Valmista puutarha seuraavaan vuoteen kukkasipuleilla
Kun kesää ja kaunista syksyä on vielä jäljellä, eivät ajatukset aina ulotu talven yli seuraavaan kevääseen. Talven yli kannattaa silti jo kurkistella, sillä keväällä kukkivat sipulit istutetaan syksyllä. Kun pitkän talven jälkeen ensimmäinen leskenlehti, talventähti tai lumikello osuu silmiin, ilahduttavat ne kokoaan isommin. Työntyessään varhain maasta, osa jopa lumenkin läpi, tuovat ne viestin keväästä ja kiirehtivät sen edistymistä. Siksi helposti unohdetaan, että sipulikukista voi nauttia ihan koko kasvukauden ajan. Kukkasipuleiden ihanuus johtuukin niiden monimuotoisuudesta ja soveltuvuudesta erilaisiin tarkoituksiin.
20215_70407.jpg
Viihtyisä yhteis­piha houkuttelee asukkaat ulos
Yhteispiha on parhaimmillaan asukkaiden olohuoneen jatke. Pihan merkitys kasvaa erityisesti kerrostaloissa, joissa parvekkeita ei ole tai ne ovat pienet sekä pientaloyhtiöissä, joissa asukaspihat ovat pienet. Kotona työskentelyn lisääntyminen asettaa uusia toiveita käyttää piha-alueita oleskeluun, harrastuksiin ja rentoutumiseen.
20235_81653.jpg
Kaupunkipihat kukoistamaan, vaikka pienellä budjetilla
Taloyhtiöiden pihojen suunnittelussa pätevät samat lainalaisuudet kuin pientalojen pihoillakin. Ollakseen rehevä ja moninainen, tarvitaan kerroksellista ja eri kokoista kasvillisuutta. Kaupunkipihat voivat olla keitaita, joissa elonkirjoa suositaan ja jossa viihtyvät niin ihmiset kuin muutkin eliöt hyönteisistä lintuihin ja maaperän bakteereihin.
Pikkujasmike puska valkoisine kukkineen
Tämä aidanne kukkii keväästä syksyyn
Jokainen kaipaa puutarhaansa helppohoitoista kauneutta ja upeaa kukintaa - ja joskus tilaa on käytettävissä ja peitettävissä enemmänkin. Silloin ei kannata tuhlata aikaansa yksittäisiin kasveihin tahi pieniin lajeihin, vaan suunnitella suosilla suurta ja näyttävää; mikäs sen parempaa!
20231_80547.jpg
Ajankohtaista vuoden 2007 alussa
Tulppaani on talviajan suosituin leikkokukka. Ensimmäiset punaiset ja valkoiset tulppaanit tulivat jo joulun aikaan myyntiin, mutta päätuotantokausi ajoittuu tammi-helmikuulle. Suomalaiset ostavat tulppaaneja vuodessa noin 73 miljoonaa kappaletta. Syynä suosioon ovat muun muassa pirteät ja näyttävät värit, tyylikkyys sekä edullisuus. Tulppaaneja ostetaan oman kodin piristykseksi, erilaisiin tervehdyksiin, lahjoiksi ja tuliaisiksi. Suomalaisille tulppaani symboloi kevään tuloa. Persiassa tulppaania on pidetty täydellisen rakkauden vertauskuvana.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton