• Etusivu
  • Hoitotyöt

Säännöllinen mutta maltillinen leikkaus tukee pensaan terveyttä

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.06.2025
20227_79004.jpg

Hortensian voi leikata ennen silmujen puhkeamista tai kukinnan jälkeen. (Kuva: Shutterstock)

Pensaat säilyvät elinvoimaisina 20–30 vuotta. Osa lajeista ei tarvitse leikkausta ja toiset vaativat sen vuosittain. Pensaat leikataan kuitenkin vasta tarvittaessa. Säännöllinen, säästeliäs leikkaus tukee parhaiten tasaista kasvua, tarpeeton saksiminen vain heikentää kasvin terveyttä.

Koristepensaiden leikkauksen perussääntö on, että vuosittain versoista poistetaan

  • kuolleet
  • kuivat
  • huonokuntoiset
  • maahan taipuneet
  • toisiaan hankaavat ja
  • vanhimmat.
<p data-block-key="187ev">orapihlaja-aita</p>
orapihlaja-aita

Suurin osa leikkauksista tehdään ennen kasvukauden alkua, maalis-huhtikuussa. Kevät on parempi leikkausajankohta, sillä sienitaudit iskevät helpommin syksyllä tuoreisiin haavapintoihin. Lajin kukintatapa vaikuttaa myös leikkausajankohtaan: edellisen vuoden versoilla ja kevätkesällä kukkivat pensaat leikataan vasta kukinnan jälkeen.

Harventaen

Vain vähän juuriversoja tekevät ja uutta kasvua lähinnä latvaosiin muodostavat koristepensaat leikataan harventaen. Harvennusleikkaus aloitetaan 4–5 vuoden kuluttua istutuksesta ja uusitaan vuosittain poistamalla 2–3 vanhinta oksaa.

Harvennettavia pensaita ovat esim. aroniat (Aronia), pensasmaiset vaahterat (Acer), onnenpensaat (Forsythia), kuusamat (Lonicera), syreenit (Syringa) ja heidet (Viburnum). Poista neljäsosa vanhimmista oksista tyveä myöten. Leikkaa maahan taipuneet versot kokonaan tai sopivan sivuhaaran kohdalta.

20075_5206.jpg

Alasleikaten

Alasleikkauksen tarkoituksena on uudistaa pensas. Se tehdään noin viiden vuoden välein varhain keväällä ennen silmujen puhkeamista. Edellisen vuoden versoilla kukkivan pensaan kohdalla menetetään tällöin leikkausvuoden kukinta. Kaikki pensaat eivät kestä alasleikkausta, esimerkiksi alppiruusu ei juuri verso leikkauksen jälkeen.

Versot leikataan noin 10 cm korkeudelta maan pinnasta tai hyvin haaroittuneen kohdan yläpuolelta. Usein pensas on hidaskasvuinen ensimmäisenä vuotena leikkuun jälkeen.

Alasleikkaamista hyvin kestäviä pensaita ovat esim. isotuomipihlaja (Amelanchier spicata), jasmikkeet (Philadelphus), hernepensaat (Caragana), pähkinäpensas (Corylus avellana), kanukat (Cornus), pensashanhikit (Dasiphora fruticosa), orapihlajat (Crataegus), pajuangervot (Spiraea), idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia) ja lumimarja (Symphoricarpos albus var. laevigatus). Euroopantuhkapensas (Cotoneaster integerrimus) kestää alasleikkauksen, mutta kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus) nuorennetaan harventamalla. Se kasvattaa niukasti tyviversoja eikä kestä alasleikkausta ainakaan huonolla kasvupaikalla. Tuoksuvatukasta (Rubus odoratus) poistetaan kukkineet versot heti kukinnan jälkeen tai seuraavana keväänä. Sen voi myös alasleikata, mutta tällöin menetetään kesän kukinta.

Jos olet epävarma, kestääkö koristepensaasi alasleikkausta, voit aina ainakin harventaa sitä. Vanhimpien oksien poistaminen sopii kaikille pensaille.

20075_5204.jpg

Työkalut kohteen mukaan

Oksasakset sopivat hentojen versojen leikkaamiseen. Ohileikkaavat sakset sopivat tuoreen puun leikkaamiseen ja niillä pääsee aivan oksan tyvelle. Alasinmalli sopii kuivalle ja kovalle puulle. Tukevammat oksat vaativat järeämpiä työkaluja: voimasakset, puutarhasahan ja monitoimileikkurin.

Teriä pitää myös huoltaa ja teroittaa. Pieni timanttiviila sopii tarkoitukseen mainiosti. Terä täytyy hioa tasaisesti ja leikkuukulman on säilyttävä entisellään.

Hoitotyöt
työkalut
kevät
pensaat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

20212_68565.jpg
Työkalut valmiiksi pihan hoitoon
Talven väistyessä hiljalleen alkaa kevätaurinko tehdä tuloaan ja valoisuus lisääntyä. Nyt on hyvä aika valmistautua kohta käsillä olevaan kasvukauteen ja suunnitella, mitä kaikkea pihan hoidossa olisi hyvä olla apuna helpottamassa työskentelyä. Monet uudet ja tehokkaat sähköyökalut sekä -laitteet tekevät puutarhan hoidosta vaivatonta ja miellyttävää.
Nainen leikkaa tuija-aitaa Boschin pensasleikkurilla
Vinkit pihan puiden ja pensaiden leikkuuseen: tuija-aidan leikkaaminen oikein
Onko pihasi kunnostuksen aika? Aloita puiden ja pensaiden siistimisellä. Leikkaamalla ja muotoilemalla saat pihaan ryhtiä. Laadukkaat työvälineet ovat avain onnistuneeseen lopputulokseen.
Erilaiset havut tuovat ikivihreää väriä puutarhaan ja pihaan
Monikäyttöiset havukasvit – vihreyttä, suojaa ja ryhtiä pihaan
Viihtyisää ilmettä pihaan saa istuttamalla erilaisia havukasveja joko omaksi ryhmäkseen tai kasviryhmiin kukkivien pensaiden, perennojen ja köynnösten seuraksi. Ne tarjoavat vihreyttä ja tuulensuojaa talvella, kun lehtikasvit ovat paljaana. Keväisten kukkien värit tuntuvat hehkuvat kirkkaammin havuja vasten.
20154_43243.jpg
Robottiruohonleikkuri tekee työt puolestasi
Boschin innovatiivinen robottiruohonleikkuri Indego pitää huolen nurmikostasi leikaten sen automaattisesti sinun nauttiessa vapaa-ajastasi. Indegon "Logicut" -järjestelmä on älykäs navigointijärjestelmä, joka kartoittaa ensin leikkuualueen ja laskee tehokkaimman reitin. Lopputuloksena on kaunis ja elinvoimainen nurmikko.
20227_78923.jpg
Valitse oikea multa huonekasveille
Suomalaisten kodeissa on tänä päivänä kaukomailta kotoisin olevia huonekasveja. Kasvit saattavat olla peräisin äärimmäisen kuivasta maaperästä tai vaihtoehtoisesti erittäin kosteista olosuhteista. Virheellinen multavalinta voi johtaa kasvin kuihtumiseen, kukkimattomuuteen tai jopa kuolemiseen.
20228_79410.jpg
Voiko tuijia istuttaa kohopenkkiin? Asiantuntija vastaa
Tavoitteena on saada näkösuojaa pihan reunaan. Onko teoriassa mahdollista istuttaa tuijia pienistä muurikivistä rakennettuun kohopenkkiin onnistuneesti? Tonttimme reunassa kulkee valokuitukaapeli melko pinnassa (kaapelin tarkasta sijainnista ei valitettavasti ole merkittyä karttaa, joten sitä täytyy vain varoa) siinä, mihin olisi toiveissa istuttaa kaksi riviä tuijia näkösuojaa tuomaan.Alueet ovat kooltaan noin 1,6 x 1,7 m sekä 2,5 x 3,8 m – korkeuseroa pienemmällä alueella on 0,2 m ja isommalla alueella 0,5 m. Tämä on tontin raja-aidan ja talon välinen tila. Tuijat ovat ostohetkellä noin 1,8 m. Koska maata ei voi kaivaa auki, vaihtoehtona on vain pihamuurikivistä rakennetut istutuspenkit. Kuinka korkean "muurinreunan" tulee olla, jotta tuijat pärjäävät, ja olisiko istutuskehikko pohjaton / minkälaisella pohjalla? Ja onko tuijien toteutus näillä reunaehdoilla mahdollista ylipäänsä? Mikäli tuijat eivät pärjää näissä olosuhteissa, mikä olisi vaihtoehtoinen istutettava ratkaisu (mielellään ikivihreä)?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton