• Etusivu
  • Ajankohtaista

Puutarhurista unelma-ammatti

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö TTS-Kehitys Oy
Päivitetty 29.01.2015
20136_35313.jpg

Vasemmalla Marjo Huovila ja oikealla Nanna Zitting.

Marjo Huovila ja Nanna Zitting opiskelevat TTS:ssä puutarhatalouden perustutkintoon, suuntautumisena kukka- ja puutarhakaupan koulutusohjelma (puutarhuri). Marjo on kokopäiväinen opiskelija ja opiskelee tutkintoon omaehtoisessa koulutuksessa, Nanna puolestaan opiskelee oppisopimusopiskelijana.

TTS:n Puutarha-alalla on mahdollisuus opiskella ja suorittaa tutkinto tai osatutkinto perus-, ammatti- ja erikoisammatti tasoilla.

Tutustu puutarha-alan koulutustarjontaan

Kylmäköstä puutarhuriksi

Marjo on aikaisemmalta ammatiltaan kylmäkkö, mutta kertoo aina haaveilleensa puutarhurin ammatista. "Nyt päätin vihdoinkin toteuttaa unelmani ja vaihtaa ammattia. Aloitin opinnot TTS:ssä elokuussa 2011 ja valmistun keväällä 2013," Marjo kertoo. TTS:n puutarha-alan koulutuksen hän löysi netistä.

Marjo on ollut tyytyväinen koulutukseen ja kertoo, että opiskelu ei ole suinkaan ollut helppoa tai liian rentoa. "Varsinkin opetuksen alku oli intensiivinen ja etenimme tiukalla aikataululla. Minun piti opetella pitämään asiat tärkeysjärjestyksessä ja opiskella tosissani. Kun on halua opiskella, niin pärjää varmasti," Marjo kuvailee.

Koulutusohjelmat sisältävät käytännön ja teorian opiskelua

TTS:n kaikki koulutusohjelmat sisältävät käytännön ja teorian opiskelua. Opiskelija etsivät itsenäisesti työssäoppimispaikat. Marjon ensimmäinen työssäoppimispaikka oli viime keväänä puutarhamyymälä. Marjo oli tyytyväinen omaan työssäoppimispaikkaansa ja kertoo työssäoppimisen edesauttaneen häntä tunneilla opitun teoriatiedon soveltamisesta käytännön työtehtäviin. Työskentely myös opetti monta uutta asiaa puutarhakaupan työtehtävistä.

Tulevaisuuden suhteen Marjo on positiivinen ja uskoo, että valmistuttuaan työtä löytyy varmasti. Yksityisyrittäjyys ei ole Marjon mukaan poissuljettu vaihtoehto ja varsinkin koulutukseen sisältyvän yrittäminen puutarha-alalla opintojen innoittamana Marjo voisi harkita kukkakauppa-alan yrittäjäksi ryhtymistä. Puutarha-alan koulutuksen tärkein tavoite on koulutuksen myötä opiskelijoiden työllistyminen puutarha-alalle. Oppilaiden työllistyminen otetaan huomioon koulutuksessa, joka lähtee työelämän vaatimuksista. Valmistuttuaan opiskelijan on oltava valmis työelämän tarpeisiin ja koulutusta laatiessaan TTS kuuntelee työnantajien ja opiskelijoiden toiveita. Vuonna 2011 puutarha-alaa omaehtoisesti opiskelleista 100 % työllistyi valmistuttuaan.

Oppisopimuksella voi opiskella kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin

Nanna Zitting työskentelee Helsingissä isossa kukkakaupassa. Hänellä on paljon kaupallista osaamista ja Nanna kertoo, että hänen perheessään on yksityisyrittäjiä kaupan alalla. Siksi myynti-ala tuntui luonnolliselta valinnalta. Nanna haaveili ensin floristin ammatista, mutta ennen floristin ammattitutkinnon suorittamista vaaditaan, että puutarhatalouden perustutkinto on suoritettuna. "Puutarhatalouden perustutkinto on tuntunut hyvin mielekkäältä ja saa nähdä aionko jatkaa opiskelua floristiksi asti," Nanna kertoo.

TTS:ään Nanna päätyi Helsingin kaupungin oppisopimustoimiston kautta. Nanna kertoo, että hänellä on myös ystäviä jotka ovat suorittaneet tutkinnon TTS:ssä ja siten TTS:ään tulo tuntui mielekkäältä. Oppisopimuksella voi opiskella kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin, jotka löytyvät TTS:n tarjonnasta. Oppisopimus perustuu työnantajan ja opiskelijan väliseen määräaikaiseen työsopimukseen, johon kuuluu ammattiin kouluttautuminen työpaikalla. Oppisopimukseen liitetään henkilökohtainen opiskeluohjelma, joka laaditaan Opetushallituksen vahvistamien tutkinnon perusteiden pohjalta.

Oppisopimuksella opiskelussa on Nannan mukaan omat hyvät ja huonot puolensa. "Opiskelu oppisopimuksella on raskasta ja välillä tuntuu, että olen väliinputoajan roolissa. Positiivista on kumminkin se, että saan molemmista kermat päältä." Opiskeluiden aikatauluttaminen on haastavaa, sillä kaksi aikataulua pitää saada jouhevasti sopimaan toistensa kanssa. Opiskeluiden ja aikatauluttaminen suunnitellaan henkilökohtaisesti yhdessä työpaikan, oppisopimusopiskelijan ja koulutuksen järjestäjän (TTS:n) kanssa. Joustoa vaaditaan kaikilta osapuolilta. Oppimisesta 70 % - 80 % tapahtuu oppisopimusopiskelija työpaikalla. Sen vuoksi on ensiarvoisen tärkeää että oppisopimusopiskelijan työnantajalla / työpaikalla on riittävästi ammatillista osaamista ja motivaatiota ohjata oppisopimusopiskelijan oppimista.

Ammattilaisia viheralan sekä kukka- ja puutarhakaupan tehtäviin

Molemmat opiskelijat kehuvat opiskelu ryhmäänsä ja opetuksen tasoa. Marjo ja Nanna kokevat opiskeluympäristön mieluisaksi ja Nanna toteaa: "Koulutuksen myötä olen oppinut katsomaan maailmaa uusin silmin, kiinnitän huomiota uudella tavalla mm. kukkiin ja juuriin. Olen myös oppinut huomioimaan vuoden kierron eri tavalla kuin aikaisemmin."

TTS:n puutarha-ala kouluttaa ammattilaisia viheralan sekä kukka- ja puutarhakaupan tehtäviin. Viheralan ammattilaiset työskentelevät kuntien, seurakuntien ja viherrakennusyritysten palveluksessa tai itsenäisinä yrittäjinä. Kukka- ja puutarhakaupan ammattilaiset toimivat kukkakaupassa ja puutarhamyymälöissä asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä tai työllistävät itsensä yrittäjinä.

TTS:n koulutuksen valtteja on erikoistuminen aikuiskoulutukseen. Aikuisopiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja oppimisvalmiudet pyritään huomioimaan henkilökohtaistamisen avulla. Puutarha-alan opetus tapahtuu pääsääntöisesti TTS:n Rajamäen toimipisteessä, johon on hyvät kulkuyhteydet ympäri pääkaupunkiseutua. Tänä syksynä aloitettiin puutarha-alan koulutus myös Sammatin toimipisteessä Lohjalla ensimmäistä kertaa.

TTS-Kehitys Oy
Ajankohtaista
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20118_27452.jpg
Yrittäjäksi viheralalle?
TTS tarjoaa monipuolisesti puutarha-alan kursseja. Valikoimasta löytyy niin lyhyempiä kursseja kuin pidempiäkin koulutuksia. Tarjolla on myös erilaisia korttikoulutuksia. Tällä hetkellä ajankohtainen kurssi on esimerkiksi Yrittäminen viheralalla.Tutustu koulutuskalenteriin
20118_27452.jpg
Hanki työturvallisuuskortti!
TTS tarjoaa monipuolisesti puutarha-alan kursseja. Valikoimasta löytyy niin lyhyempiä kursseja kuin pidempiäkin koulutuksia. Tarjolla on myös erilaisia korttikoulutuksia.Työturvallisuuskortti on kehitetty yhteisten työpaikkojen turvallisuuden parantamiseksi. Työturvallisuuskortin saanti edellyttää työturvallisuuskurssin hyväksyttyä suorittamista. Kortti on voimassa viisi vuotta.Tutustu koulutuskalenteriin
20154_43011.jpg
Haaveiletko työstä puutarhurina tai floristina?
Puutarha-ala tarjoaa monenlaisia tehtäviä sekä viheralalla että puutarhakaupassa. Jos olet kiinnostunut kasveista sekä niiden hoidosta ja haluat nähdä oman työsi tuloksen, hakeudu TTS:aan koulutukseen. Voit erikoistua joko viheralalle tai kukka- ja puutarhakaupan alalle.
20066_192.jpg
Mustajuuri
(Scorzonera hispanica)Mustajuurion monivuotinen herkullinen juures. 'Köyhän parsa'. Maukas, pähkinäisen makeahko. Käytä paksuuntunut juuri keitettynä sellaisenaan, muhennoksiin, raakaraasteena tai esikiehauta ja pakasta. Juurista hyödetyt valkaistut lehdet voidaan myös käyttää.
Puutarhanet_kuvaa_ei_loytynyt_1920x1080.jpg
Syyskaalit kauden muotiherkkua
Syyskaalit ovat varhaiskaalia kiinteämpiä ja niiden korjuuaika on pidempi kuin varhaissadolla. Syyskaalit sopivat erityisen hyvin salaattikäyttöön ja vokkipannulle, mutta myös keittoihin, pataruokiin ja uuniin. Nyt on aika tehdä kaalisalaatteja, borssia, lammaskaalia, kaalikääryleitä ja itämaisittain maustettua kookoskaalia.
202211_80183.jpg
Viikon kysymys: Mistä kyse, kun pikkuluumu­tomaatti kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja?
Idätin kaupan pikkuluumutomaattien siemeniä ja yksi niistä on erikoinen. Se kasvattaa valtavia pallomaisia kukintoja, joissa on satoja tomaatinalkuja kussakin. Koko kasvi on silkkaa kukkaa. Mistä on kyse?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton