• Etusivu
  • Hoitotyöt

Roskiinko vaan? Osaathan lajitella roskat?

Tiina Painokallio
Päivitetty 25.11.2024
20236_82368.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Jätteet ja jätteiden käsittely eivät ole mitenkään vähäpätöisiä asioita yhteiskunnassa. Aineellisen elintason kohotessa lisääntyy väistämättä myös jätteen määrä ja samalla ympäristöön kohdistuva rasitus. Jos vastuullisuutta ei löydy, olemme tuota pikaa mittavien ympäristöongelmien puristuksessa. Lisäksi jätelaki velvoittaa hyödyntämän jätteen, mikäli se on teknisesti mahdollista, eikä siitä aiheudu kohtuuttomasti lisäkustannuksia.

Oikein lajiteltuna valtaosa jätteestä on hyödynnettävissä uudelleen. Yleisimpiä hyödynnettäviä jätelajikkeita ovat biojäte, paperi, pahvi, puu, metallit ja lasi. Eniten päänvaivaa aiheuttavat edelleen biojäte sekä energiajäte.

Biojäte

Suomalaisten kotitalouksien jätteestä jopa kolmannes on eloperäistä biojätettä. Kaatopaikalla biojäte mätänee ja tuottaa metaania, joka on yksi haitallisimmista ilmaston lämpenemistä aiheuttavista kaasuista. Tästä syystä biojäte kuuluisi lajitella erikseen muista jätteistä. Lajitellun biojätteen voi hyödyntää vaikkapa kompostoimalla sen mullaksi. Kompostoitaessa biojäte erikseen vapautuu ilmaan pääasiassa hiilidioksidia, joka on vähemmän haitallista ympäristölle. Komposti voidaan käyttää viherrakentamiseen, mikä vähentää uusien kaatopaikkojen tarvetta.

Energiajäte

Energiaksi hyödynnetään polttokelpoista pakkausjätettä. Kotitalouksien energiajäte on lähinnä ne muovipakkaukset, mitä päivittäin kannetaan kaupasta kotiin. Kotitalouksissa syntyvä muovi on usein likaista ja sekalaatuista, eikä siten sovi muovin kierrätykseen. Siksi kotitalouden muovit tulee hyödyntää energiajätteenä. Energiajätteeseen voi toki laittaa myös muuta palavaa jätettä, kuten puuta tai pahvi- ja paperituotteita – ne kannattaa kuitenkin ensisijaisesti kierrättää omina materiaaleinaan.

Energiajätteestä valmistetaan kierrätyspolttoainetta, jota voidaan käyttää oheispolttoaineena teollisuus- ja voimalaitoksissa. Näin voidaan vähentää uusiutumattomien energiaraaka-aineiden käyttöä. Tiedustele omasta kunnastasi energiajätteen keräyspaikkoja – lähialueelata varmasti löytyy.

Muut kotitalouden jätteet

Kotitaloudessa kertyy myös paljon muuta, kierrätyskelpoista jätettä. Käyttökelpoiset ja puhtaat vaatteet, kengät ja kodintekstiilit sekä kodin ylimääräiset tavarat ja huonekalut voi myydä kirpputorilla tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, panttipullot palauttaa kauppaan ja toimittaa muu lasitavara lasinkeräykseen.

Paperinkeräykseen kelpaavat periaatteessa kaikki postilaatikkoon tulleet paperimateriaalit niitteineen päivineen. Kartonginkeräysastiaan kelpaavat näiden ohella myös aaltopahvit, pakkausmateriaalit sekä maito- ja mehutölkit. Jos tölkinkeräys löytyy läheltä, niin ne kannattaa kuitenkin kierrättää erikseen. Pahvinkeräysastiaan laitetaan puolestaan vain aaltopahvit ja muut ruskeat kuidut, joita ei paperinkeräykseen voi laittaa.

<p data-block-key="sii28">(Kuva: Adobe Stock)</p>
(Kuva: Adobe Stock)

Metallit ovat oivia kierrätettäviä, sillä kierrätys on todella hyödyllistä sekä rahallisesti että ympäristön kannalta. Kierrätysmateriaalia käytettäessä energiaa säästyy 75-95 % verrattuna uuden raaka-aineen käyttöön. Metalleja voi sitäpaitsi kierrättää lähes loputtomiin! Pienet metalliesineet, kuten säilyketölkit viedään metallikeräysastioihin - ja isommat toimittaa kierrätyskeskukseen tai romunkeräykseen.

Pieniä puupakkauksia ja -esineitä voi laittaa energiajätteeseen tai sekajätteeseen. Painekyllästetty puu on kuitenkin ongelmajätettä ja toimitettava siten ongelmajätekeräykseen. Myös monet painekyllästettyä lautatavaraa myyvät yritykset vastaanottavat jätepaloja.

Kotitalouden muut ongelmajätteet (mm. patterit, lääkkeet, jäteöljyt, akut jne.) voi myös maksutta toimittaa alueen ongelmajätekeräyspisteisiin. Täysin tyhjät, kemikaaleja tai muuta myrkyllistä ainetta sisältäneet astiat eivät kuitenkaan ole ongelmajätettä, vaan tyhjät aerosolipullot ja täysin kuivuneet, tyhjät maalipurkit voi laittaa sekajäteastiaan.

Tee lajittelu helpoksi

Lajittelu käy helposti ja siitä muodostuu pian itsestäänselvyys, kun kaikelle kierrätyskelpoiselle materiaalille on omat paikkansa. Paperinkeräykseen soveltuvat kerätään yhteen paikkaan ja ongelmajätteisiin kuuluvat toiseen (esimerkiksi pattereille oma astiansa).

Sopivat astiat tarvitaan myös seka-, bio- ja metallijätteille. Lisäksi lasijäte voidaan kerätä jätevaunuun. Uuteen kotiin jätelajitteluvaunun hankinta on usein itsestäänselvyys, mutta vanhemmankin kiinteistön remontoijan kannattaa hankkia jätelajitteluun sopivat astiat. Näin lajittelu sujuu helpommin!

Hoitotyöt
asuminen
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20218_71872.jpg
Lämmityskausi lähenee – varaudu siihen Tulikiven takalla
Elokuun illoissa tuoksuu jo hieman syksyn haikeutta ja tämän myötä ajatukset väistämättä kääntyvät syksyyn ja viileneviin iltoihin. Lämmityskausi alkaa pikkuhiljaa öiden viiletessä ja tähän aikaan vuodesta onkin hyvä laittaa takka-asiat kuntoon. Puulla lämmitys on kuitenkin säästeliäs ja ekologinen lämmitysmuoto ja on täysin riippumaton muista lämmitysmuodoista, vaikka toimii erittäin hyvin myös niiden rinnalla.
202110_73213.jpg
Mittaa kahdesti, leikkaa kerran: vinkit listoituksen tekoon
Kodin pintojen sisustuksessa listoituksella viimeistellään huoneiden ilmeet. Listoitus peittää siististi saumaraot lattian, seinien ja katon liitoskohdissa. Myös ikkuna- sekä ovikarmien ja seinien välinen rako peittyy huolitellun näköiseksi karmilistojen asennuksella.
Huoneiston sisäseinien käsittely
Sisäpintojen käsittely
Sisärappauksia ja -tasoituksia on aikojen kuluessa tehty monentyyppisillä materiaaleilla ja menetelmillä. Vanhimpien kohteiden saneerauksessa pinnoitteiden alta paljastuu usein paksu vaalea kalkkirappaus. Rappauksien täyteaineina on voitu käyttää olkia, savea tai erilaisia karvoja. 50-luvulla tehdyt rappaukset saattavat sisältää kalkin lisäksi sementtiä.
Asennettu kipsilevyseinä, jossa näkyy kittauksen jäljet
Kipsilevy sopii kodin joka pintaan
Kipsilevy on kaikessa yksinkertaisuudessaan monipuolinen materiaali kodin eri tiloihin ja pintoihin. Gyprocin ratkaisujen avulla voidaan kipsilevyistä rakentaa helposti niin väliseinät, lattiat, märkätilat ja katot ulkoseinien tuulensuojia unohtamatta. Kipsilevy ei ole rakennusmateriaalina ainoastaan uudisrakentajan tuote, vaan myös korjausrakentaja löytää itselleen sopivat ratkaisut laajasta levyvalikoimasta.Gyprocin rakenteet edustavat keveitä, sekä ääntä ja paloa eristäviä ratkaisuja. Levyssä on kahden lujan kartonkipinnan välissä kipsiydin. Pintakartonki kiertää levyn pitkien sivujen ympäri ja levyn päät on tasattu sahaamalla. Levyjen pitkät sivut ovat joko reunaohennettuja tai suorareunaisia.Gyproc tarjoaa myös useimmista levyistään ERGO®-levyn, joka on perinteistä levyä kapeampi. Kapeammat, vain 900 mm:ä leveät levyt parantavat työergonomiaa keveytensä sekä helpomman käsiteltävyytensä vuoksi, myös asentaminen on nopeampaa.Ovatko eri levyt ja niiden käyttömahdollisuudet sinulle tuttuja? Tutustu levyjen ominaisuuksiin ja käyttökohteisiin.Tutustu Gyprocin levy valikoimaan
202212_80476.jpg
Maukasta ruokaa arkeen ja juhlaan takalla
Joulu on täynnä perinteitä, niin ruokien kuin tapojenkin suhteen. Mutta mitäpä jos hieman testaisikin jotain uutta tämän joulun kunniaksi ja kokkaisikin jouluherkut takalla?Takka on erinomainen keino valmistaa myös ruokaa – miksipä ei siis hyödyntäisi tuplasti sen suoman lämmön. Kodin lämmitykseen sekä ruoan laittoon.Ja miksi jättää takkakokkausta ainoastaan jouluun, hyödynnä monipuolisia reseptejä koko lämmityskauden ajan.
20239_83128.jpg
Viikon kysymys: Miten chili kannattaa säilöä?
Yritin selvittää, miten chili-kasvi kannattaa säilöä ja ajattelin kysyä, voiko sen tilan säästämiseksi vakumoida ennen pakastusta vai tuleeko se/ne säilöä pakastusrasiassa?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton