Terassipuutarhassa väriloistoa ja pikkuherkkuja
Yksittäiset ruukut antavat ilmettä sisustukseen.
Lasitetulle parvekkeelle tai terassille kevät saapuu aikaisemmin ja syksy myöhemmin. Lasit luovat suojaisan paikan, jonka voi Plantagenin tuotepäällikkö Kirsi Tainion vinkein muuttaa kukoistavaksi viherhuoneeksi.
Mitä pitää ottaa huomioon terassipuutarhan suunnittelussa?
Ei ole mitään periaatteellista rajausta sille, mitä lasitetussa tilassa voi kasvattaa. Rajoja asettavat vain valo, paahteisuus veden määrä. Valitse kuitenkin sellaisia kasveja, jotka sietävät jonkin verran lämpötilan ja kosteuden vaihtelua.
Aloita terassipuutarhan suunnittelu määrittämällä tarkoin, missä ilmansuunnassa terassi on ja miten aurinko paistaa sinne. Etelä on paahteisin, pohjoinen varjoisin. Itäterassille aurinko paistaa aamusta puoleenpäivään, kun taas länsiterassilla on puolivarjoisen terassin olosuhteet.
Terassin pinta-ala on monesti rajallinen, joten suunnittele, miten kasvatat kerroksittain. Hyllykkö sopii kerroskasvatukseen, samoin leveäportaiset tikkaat, vanha piironki tai amppeliasetelmat. Muita hyviä kasvatuspaikkoja ovat istutussäkit ja vuoratut kasvulaatikot sekä korit.
Tällä hetkellä trendinä on kasvattaa kasveja yksittäisissä ruukuissa enemmän kuin perinteisissä pitkissä parvekelaatikoissa. Ruukkujen ulkonäköön kiinnitetään entistä enemmän huomiota ja niitä soinnutetaan sisustuksellisesti terassikalusteisiin.
Kuinka saadaan kasvit viihtymään?
Tuuletuksesta kannattaa huolehtia avaamalla laseja, sillä kevät- ja kesäpäivinä lämpötila lasitetussa tilassa voi nousta hyvinkin korkeaksi. Lämmöstä johtuen kasvit tarvitsevatkin enemmän vettä kuin lasittamattomalla terassilla. Auringossa kasvavat kasvit kaipaavat vettä jopa useita kertoja päivässä.
Altakasteluruukku on hyvä valinta, sillä se varaa kasteluvettä ja annostelee sitä kasville vähitellen. Myös erilaiset koristekasvit ja katteet auttavat multaa säilyttämään kosteuden pidempään – ja toimivat samalla sisustuselementteinä. Lomareissulle lähdettäessä kannattaa sopia ystävän tai naapurin kanssa kasvien kastelusta.
Hyönteiset kuuluvat kesään ja viihtyvät melkein jokaisella terassilla, eikä niistä kannata välittää. Karkote-aerosolit voivat kuitenkin parantaa viihtyisyyttä. Kirvoista voi kokeilla hankkiutua eroon tuomalla terassille muutaman leppäkertun.
Mitä kannattaisi kokeilla?
Tällä hetkellä hyötykasvien, esimerkiksi yrttien kasvatuksen suosio jatkuu. Niistä tulee ihana tuoksu ja ne ilahduttavat myös ruokalautasella. Toinen suosiotaan kasvattava tuoteryhmä on erilaiset amppelit. Niitä saa valmiina, mutta moni tykkää koostaa amppelinsa itse erilaisista taimista.
Kauniit terassikasvit voivat löytyä yllättävän läheltä. Lasitettu terassi on nimittäin viihtyisä "kesäkoti" myös huonekasveille, joista moni kasvaa siellä jopa paremmin kuin sisällä asunnossa. Vie sisäkasvit ulos, kun lämpötila tasoittuu 10-15 asteeseen. Hämärässä kasvaneet yksilöt eivät kuitenkaan ilahdu äkillisestä aurinkoon viemisestä, vaan ne saattavat saada jopa polttovioituksia. Varjossa viihtyville kasveille riittää, että siirrät ne vain vähän lähemmäs ikkunaa sisätiloissa.