• Etusivu
  • Kasvillisuus

Viherrakentaminen on muutakin kuin kasvien istuttamista

Rakentajan toimitus
Päivitetty 27.10.2023
202310_83282.jpg

(Kuva: Adobe Stock)

Viherrakentamisen keskeisiä osa-alueita ovat erilaiset maanrakennustyöt, eli maan pohjatyöt (mm. mitttaustekniset toimet, pintamaan poistot, routaeristysten asentaminen, salaojitukset, kaapeleiden vedot ja kasvualustojen muokkaukset), puu- ja kivirakentaminen, olemassa olevan kasvillisuuden suojaaminen, erilaiset kylvö- ja istutustyöt sekä vesiaiheiden rakentaminen.

Viherrakennustyöt ovat sidoksissa vuodenaikojen vaihteluihin ja sulan maan aikaan – joitakin viherrakennustöitä tehdään talvellakin, mutta tällöin kustannukset nousevat selvästi. Talvikaudella viherrakentajat muun muassa kouluttautuvat sekä huoltavat kalustoaan ja kuntoaan.

Mitä viherrakentaminen maksaa?

Viherrakennuskustannuksiin vaikuttavat oleellisesti pihan koko, maaston korkeuserot ja kasvi- sekä materiaalivalinnat. Pihan rakentamisbudjettiin kannattaa varata mahdollisen pihasuunnittelun lisäksi vähintään 8 – 12 % koko kiinteistön arvosta. Huokeimman pihan saa kylvetyn nurmikon, soran ja luonnonkasvillisuuden yhdistelmällä. Kasvipainotteisen pihan hinnaksi tulee 20–25 € /m2. Toisessa ääripäässä on rakenteiltaan monipuolinen, kiveyksillä ja muureilla viimeistelty piha, jonka neliöhinta voi nousta yli 100 €. Yleisesti voi todeta, että kokonaiskustannuksista noin puolet on työn osuutta ja puolet materiaalien osuutta. Tänä päivänä tavara- ja materiaalirahdit nostavat kustannuksia yllättävän paljon.

Pihasuunnittelijalle kannattaa kertoa jo alkuvaiheessa pihaan varattu budjetti, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä rakennusvaiheessa. Pihan rakentamisesta on hyvä pyytää tarjoukset useammalta yritykseltä. Tarjouksia on helppoa vertailla, kun pohjana on huolellisesti tehty pihasuunnitelma, joka sisältää määrälaskelmat ja riittävän tarkat detaljikuvat. Tarjous on myös pohjana kirjalliselle sopimukselle, joka toimii molemmin puolin sitovana dokumenttina.

(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)
(Kuva: Adobe Stock)

Viherrakentaja on alansa ammattilainen

Viherrakentamisen ammattilaiset ovat saaneet puutarha-alan koulutuksen ja erikoistuneet viherrakentamiseen. He tuntevat alan ohjeet ja määräykset, tekniset toteutusvaihtoehdot sekä maamme kasvuolosuhteet ja maalajit. He perehtyvät säännöllisesti alan uusimpiin tuotteisiin ja ratkaisuihin ja hoitavat yritystoiminnan velvoitteet. Usein heillä on laaja kalusto, jolla työt sujuvat ja merkittävä yhteistyöverkosto, josta syntyy kustannussäätöä. Ammattilaista kannattaa käyttää ainakin niissä töissä, joihin omat taidot tai aika ei riitä.

Viherrakentamisen sisältöä muutamin valokuvin

Pihan kaatojen toteuttaminen vaatii huolellista mittaamista ja silmää. Sadevesi ei saa kertyä rakennuksen reunoille, etenkään suurilta, lähes läpäisemättömiltä pinnoilta kuten kiveykseltä tai asfaltilta. Hyvällä suunnittelulla ja huolellisella toteutuksella voidaan sadevesikertymää vähentää ja johtaa vesi salaojitettuihin paikkoihin tai kasvillisuuden hyödyksi.

Kasvien hyvinvoinnin perusedellytyksiä ovat tarpeeksi laaja ja oikeanlainen kasvualusta sekä sopivat valo-olosuhteet. Myös istutusvälien pitää olla oikein mitoitettu. Eri kasvien tarpeet ja kasvutavat vaihtelevat suuresti, joten viherrakentajan on tunnettava kasvit ja ainakin osattava hakea niistä tarvittaessa lisätietoa, jos suunnitelmaan ei ole näitä asioita kirjattu.

(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)

Kiveysten rakentaminen on yksi eniten ammattitaitoa vaativista viherrakennustöistä. Perustukset eli erilaiset rakennekerrokset on rakennettava olemassa olevan pohjamaan ehdoilla, koska kiveyksen routavauriot ja on minimoitava ja tasaisen pinnan säilyttävä siistinä vuodesta toiseen. Vettä ja jäätä kerääviä kuoppia ei saa olla eikä tulla. Kiveysten rakentamisessa on myös huomioitava kaadot ja liittyminen muihin olemassa oleviin pintoihin ja rakenteisiin.

Nurmikon kylvö tai siirtonurmikon asennus toteutetaan lähes joka pihaan. Viherrakentajan pitää tietää nurmikon vaatiman kasvualustan minimivaatimukset ja huolehtia myös nurmikon kaadoista sekä pinnan tasaisuudesta. Hän käyttää laadukasta siemenseosta ja osaa opastaa nurmikon hoitoitoimissa. Valaisinten kaapelit vedetään hyvissä ajoin, jotta ne saadaan piilotettua maan uumeniin. Valaisinten asennus vaatii sähkömiehen koulutuksen.

(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)

Puisten rakenteiden ja pintojen rakentaminen on usein osa viherrakennusyritysten palvelutarjontaa. Terassit, aidat, jätekatokset ja erilaiset näkösuojat ovat hyvin suosittuja ja niillä pihaan saadaankin sekä toiminnallista hyötyä että esteettistä arvoa.

Luonnonkivillä saadaan pihaan luonnetta ja yksilöllisyyttä, ja niitä halutaan pihaan yhä useammin betonikiven tilalle. Luonnonkivien asentaminen on hidasta käsityötä, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Vesi ja kivi kuuluvat monesti yhteen. Myös sekä pienten että suurempien vesialtaiden ja purojen suosio kasvaa edelleen. Pumpun mitoituksen pitää olla kohdallaan, jotta vesi saadaan virtaamaan sulavasti. Vesiaiheen tuotteita valitessa pitää ottaa myös puhtaanapito. Tekniikka pitää saada piiloon, joten rakentamisessa tarvitaan luovuutta.

(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)
(Kuva: viherrakentaja Marko Pilve)

Viherrakentamisen laatuvaatimukset

Viherrakentamisen yleinen työselitys VRT ´17 on tarkoitettu viherrakentamisen sopimusasiakirjaksi tilaajan, konsultin, urakoitsijan ja valvojan käyttöön. Julkaisussa esitellään keskeisimpien vihertöiden ja käytettävien materiaalien yleiset laatuvaatimukset. Muutamissa kohdin on esitelty myös rakenneratkaisuja sekä suositeltavia työohjeita. VRT '17 päivittää julkaisun Viherrakentamisen yleinen työselostus VRT '11 sisältöä tarkennuksin ja käyttökokemuksiin perustuvan palautteen pohjalta. Kokonaan uusia lukukokonaisuuksia ovat luonnonmukaiset hulevesirakenteet, kastelujärjestelmät, viherkatot sekä katto- ja kansipuutarhat.

Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

20207_65892.jpg
Etanadynamiitti toimii myös viileällä
Onko pihassa häiritseviä kiviä, kalliota tai betonirakenteita? Murtolaastilla eli etanadynamiitillä rikot ja murrat häirikkökivet pois helposti - myös viileällä ilmalla.
201912_61882.jpg
Lumi on jo peittänyt
Ajatuksena nykyisin on, ettei lumi kovasti peittele. Ettei nykyään enää saada kunnon lumipeitettä, niin kuin vanhaan hyvään aikaan. Totta varmasti onkin, että runsaslumiset talvet ovat harventuneet, mutta totta myös on, etteivät ne ole kokonaan vielä kadonneet. Onhan vanhaan hyvään aikaankin ollut niitä vähälumisia talvia.
20238_60054.jpg
Porkkana - puutarhojen tuttu juures
Porkkana on monien puutarhojen tuttu juures. Porkkana on juureksista ehkä monipuolisin. Sen voi syödä sellaisenaan tai käyttää ruuanlaittoon, keittoihin ja leivontaan. Porkkana sisältää runsaasti A-vitamiinia, kaliumia, jodia ja kuitua. Näiden ansiosta porkkanat tasaavat verensokeria ja säilyttävät kylläisyydentunteen. Porkkanat sisältävät myös silmille tärkeää beetakaroteenia.
202210_67411.jpg
Huonekasvit hengissä talven yli?
Miksi huonekasvini tiputtavat talvella lehtiään ja ovat kovin kärsivän oloisia? Hoidan niitä yhtä hyvin kuin kesälläkin, joten siitä ei pitäisi olla kyse.
202311_83110.jpg
Mikä kuivatti viinimarjapensaat? Asiantuntija vastaa
Olimme lomalla kaksi viikkoa ja palattuamme punaiset viinimarjapensaamme olivat kuivuneet ihan kokonaan. Lähtiessämme kaikki oli kunnossa. Mitä on tapahtunut? Pensaat ovat oletettavasti 1960-luvulta.
20237_69949.jpg
Kompostointi onnistuu ympäri vuoden
Kompostointi on luonnollinen tapa palauttaa eloperäinen maatuva jäte takaisin luontoon. Lämpöeristetyllä kompostorilla keittiöjätteen kompostointi onnistuu ympäri vuoden. Kompostoinnin aloittamista ei tarvitse siirtää kevääseen, vaan sen voi aloittaa vaikka saman tien, kunhan huomioi talvikompostoinnin erityispiirteet.Perusedellytys kompostoinnille talviaikaan on kunnollinen, myös pohjastaan lämpöeristetty talousjätekompostori. Kompostorin talvitoimivuusominaisuuksiin kannattaa kiinnittää huomiota laitetta hankittaessa. Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki takaa, että kompostorin toimivuus on testattu pohjoisen talvioloissa.Biolan Pikakompostori 220 todettiin toimivimmaksi lämpökompostoriksi Kuluttaja-lehden testissä, jossa testattiin ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja kompostoreita.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton