• Etusivu
  • Hoitotyöt

Viherrakentamisen vaiheet ja kustannukset

Rakentajan toimitus
Päivitetty 18.06.2024
20227_79039.jpg

(Kuva: Shutterstock)

Piharakentaminen aloitetaan yleensä kovista rakenteista eli kiveyksistä, muureista, terasseista ynnä muusta sellaisesta. Nämä työt vievät pääsääntöisesti eniten aikaa. On tärkeää, että urakoitsijalla on mahdollisuus rakentaa piha oikeassa työjärjestyksessä. Valmiit rakenteet saattavat estää esimerkiksi koneiden käytön seuraavassa rakennuskohteessa. Nurmikonteko ja istutustyöt ovat viimeisiä työvaiheita. Tämä työjärjestys on perusteltua myös siksi, että istutuksia päästään hoitamaan heti kun ne valmistuvat.

Työsuunnitelma ja pihatöiden aikataulu on hyvä sopia yhdessä urakoitsijan kanssa. Erityisesti, jos taloa ja pihaa rakennetaan samanaikaisesti, on eri töiden aikatauluttaminen tärkeää, jotta pihan rakentaminen ei haittaa talonrakennusta tai toisinpäin. Talonrakentajan kannattaa myös huomioida, että rakennuksen pohjia kaivava urakoitsija voisi samalla kaivaa myös kulkuväylien, kiveyksien ja muiden piharakenteiden pohjat. Tässä vaiheessa työ käy nopeasti ja kustannussäästöjä syntyy varmasti verrattuna siihen, että samat kaivutyöt tehtäisiin vasta rakennuksen valmistuttua.

Kovien rakenteiden rakentamisen aikana tulee varmistaa, että suunnitelluille istutusalueille jätetään myös riittävästi tilaa. Erityisesti muureilla ja rinteissä kasvualusta eli mullan syvyys jää helposti liian ohueksi ja se kostautuu myöhemmin kuivumisoireina ja kasvien kitukasvuisuutena. Pihan valaistuskaapelointi on myös hyvä tehdä kovien rakenteiden yhteydessä, jotta pihassa tehtävät istutustyöt eivät vaurioita johtoja.

Mitä pihanrakentaminen maksaa?

Kaivutyöt, maamassojen siirrot ja erilaiset rakenteiden pohjatyöt lohkaisevat tavallisesti suurimman osan piharakentamisen budjetista.

Kovat rakenteet, esimerkiksi betonikiveys maksaa noin 50 eur/m2. Tästä materiaalien osuus on noin puolet ja työn osuus puolet. Luonnonkivien käyttö nostaa yksikköhintaa, mutta aikaa myöten ja käytössä niiden arvo kasvaa, koska luonnonkivet ovat kestäviä ja käytännössä huoltovapaita.

Nurmikko maksaa työtavan, pinta-alan ja käytetyn materiaalin mukaan noin 2–10 euroa/m2. Siemenestä kylvetty nurmi on luonnollisesti halvempi kuin heti valmis siirtonurmi.

Istutusalueiden neliöhinnat riippuvat pitkälti siitä, mitä kasveja istutuksessa käytetään. Kasvualusta eli multa maksaa noin 25 €/m3. Pensaat ja perennat maksavat 5–10 eur/kpl ja puut alkaen noin 25 euroa. Kasvien ja istutuksissa käytettävien materiaalien kirjo on ympäri maata niin erilainen, että niistä kannattaa pyytää urakoitsijalta yksikkökohtainen hinnasto.

<p data-block-key="i1xpj">(Kuva: Shutterstock)</p>
(Kuva: Shutterstock)

Edellä mainitut hinnat ovat viitteellisiä ja voivat vaihdella paljonkin. Pihan rakentamiseen vaikuttavat monet eri kustannustekijät ja kokonaisuus ratkaisee lopullisen hinnan. Keskimäärin kustannuksista noin puolet on työtä ja puolet materiaalien osuutta.

Muurit, portaat, katokset, pergolat, huvimajat, kesäkeittiöt, vesiaiheet ja leikkipaikat ovat aina yksilöllisiä rakenteita ja niistä kannattaa pyytää tarjous.

Pientalon rakentaja!

Tilaa pihasuunnitelma ennen talopakettia ja pyydä talon maanrakennustöistä tarjous myös viherrakentajalta. Varaa piharakentamiseen noin 8–12 % kiinteistön arvosta!

Hoitotyöt
hankkeen aloitus
pihasuunnittelu
pihatyöt
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje:

Aiheeseen liittyvää

Pihakivien latomista paikoilleen tasatulle hienolle hiekalle.
Piha- ja muurikivien hankinta: näin lasket tarvittavan määrän
Onko suunnitelmissasi toteuttaa pihakiveys tai muuri, mutta määrien laskeminen tuottaa päänvaivaa? Pihan pinnanmuodot kaipaavat kenties muureja ja erilaiset oleskelualueet ja kulkureitit tasaista päällystettä. Tässä kerättynä muutamat vinkit suunnitteluun ja määrien laskemiseen.
Puurakenteisen talon pihalle asennetaan pihakiveystä
Miten toteuttaa onnistunut pihakiveys?
Suomalaiset ovat yhä kasvavassa määrin innostuneet sekä puutarhan hoidosta että pihan laittamisesta kuntoon. Erityisesti betonisten pihakivien ja -laattojen suosio kasvaa tasaisesti. Eikä ihme: ne ovat helppoja asentaa itse, käytössä vaivattomia ja kestäviä sekä kaiken kruununa ne viimeistelevät pihan ja jopa nostavat kiinteistön arvoa.Kaunis ja kestävä pihakiveys on mutkatonta toteuttaa silloin, kun se perustuu hyvään suunnitteluun ja huolellisiin pohjatöihin.
20217_71578.jpg
Kaunis portti johdattaa pihaan ja puutarhaan
Pihaportti on ensimmäinen asia, jonka kotiin saapuja sekä satunnainen vierailija näkee. Siinä missä eteinen on kodin käyntikortti, voisi portin mieltää vastaavaksi käyntikortiksi puutarhaan. Se antaa ensivaikutelman siitä, minkä tyylinen pihasi on, ja pidetäänkö puutarhasta huolta.Aita portteineen on hyvä tapa erottaa oma piha-alueensa katualueesta. Lisäksi aidattu piha tuo turvaa myös perheen pienimmille sekä lemmikeille. Mikäli puutarhaasi ympäröi jo aita, suunnittele portti päärakennuksen, olemassa olevan aidan sekä piha-alueen tyyliin sekä mittasuhteisiin sopivaksi.
20174_48817.jpg
Harmittaako härme?
Härme saa uudet tiili- tai betonipinnat näyttämään ikäviltä. Pintaan ilmestyvä vaalea, laikukas tai harsomainen kerros harmittaa varsinkin uuden pihan omistajaa.
20218_71990.jpg
Miten talvella?
Ilmassa on jo syksyn tuntua ja yöt viilenevät nopeasti. Kesän ruukuissa kasvaneet monivuotiset kasvit alkavat jo kellastuttaa lehtiään ja siirtymään talviunille. Miten niiden kanssa sitten tulisi toimia, että saisimme ne menemään talven yli ja kasvamaan ensi kesänä entistä muhkeampina? Lukijamme kysyykin:Miten saan ruukuissa kesän kasvaneet tuijat, runkohortensian, jalokärhöt ja runkoruusun kestämään talven yli?
20189_54520.jpg
Uusi, vaikuttava Amos Rex -taidemuseo Helsingissä tuo taidetta myös pihoille
Vaikuttava Amos Rex -taidemuseo Helsingissä tuo taidetta myös pihoille. Uniikki kohde on saanut paljon kansainvälistäkin huomiota; mm. BBC ja The Guardian ovat näyttävästi nostaneet kokonaisuutta esille. Museo sijaitsee enimmäkseen maan alla ja museon katot eli Lasipalatsin aukiolle nousevat kumpareet kutsuvat ohikulkijoita kiipeilyyn ja tallusteluun. Kumpareiden upeat ja näyttävät pinnat on suunnitellut arkkitehti Asmo Jaaksi ja aukion betonikivet on valmistanut Rakennusbetoni- ja Elementti Oy tilaustyönä ja yksinoikeudella tähän kohteeseen!

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton