Puutarhan ja luonnon hellyttävimpiä kasveja ovat kellokukat (Campanulaceae)

Nimi tulee kukkien muodosta: yleisin on viisiterälehtinen kello, mutta myös suppilomaisia ja tähtimäisiä kukkia löytyy. Siemenet ovat hyvin pieniä, eikä niitä yleensä juuri peitetä kylvön yhteydessä. Ukonkellon siemenet vaativat kylmäkäsittelyn. Paras tapa lisätä niitä on jakaminen tai rönsyjen hyödyntäminen.

Kukat ovat valkoisia tai sinisen ja liilan eri sävyisiä. Kaikki viihtyvät läpäisevässä ja kalkitussa maassa. Yhteistä useimmille on myös arkuus talvimärkyydelle. Lehdet ovat etanoiden herkkua, joten suojaus voi olla tarpeen. Sopivia seuralaiskasveja ovat mm. vanhat ruusulajikkeet, kurjenmiekat ja syysleimut.

Matalat kellokukat, kuten karpaattienkello (Campanula carpatica), sopivat istutettavaksi rinteiden ja kivikkojen perennaistutuksiin. Tasaisella ja varsinkin jäykällä savimaalla sen talvehtiminen hyvin usein epäonnistuu. Parhaiten karpaattienkello viihtyy aurinkoisessa paikassa, hiekansekaisessa, hyvin kalkitussa ja ravinteikkaassa maassa. Karpaattienkello muodostaa mätästävän 15–25 cm korkean kasvuston. Lehdet ovat pienet, herttamaiset ja hammaslaitaiset. Siniset tai valkoiset kukat ovat suuret ja avonaiset, pystyt kellot.

Ihastuttava pienikelloinen kukkija on kääpiökello (Campanula cochleariifolia). Se kasvaa vain 5–15 cm:n korkuiseksi, ja kukkii pienin noin 2 cm:n pituisin valkoisin tai vaalean lilahtavin kukin. Kasvi leviää maanalaisilla rönsyillä. Kääpiökello ei tarvitse multaa kasvualustakseen kovinkaan paljon. Se kasvaa kivien raoissakin, jos multaa löytyy edes hivenen verran. Rikkakasvien kanssa se ei pysty kilpailemaan. Kasvupaikan pitää olla kuitenkin kalkkipitoista ja hyvin vettä läpäisevää, ettei vesi jäädy kasvin tyvelle talven tullessa. Kääpiökellon käyttöä rajoittaa sen huono saatavuus taimistoilta ja puutarhamyymälöistä.

Upeimpia puutarhan kellokukkia ovat kaksivuotiset maariankellot (Campanula medium). Tämä kellokukka kasvaa 40–80 cm korkeakasi, joskus jopa metrin korkuiseksi. Se viihtyy auringossa, läpäisevässä maassa. Maariankello kasvattaa ensimmäisenä vuotena lehtiruusukkeen, joka yleensä talvehtii hyvin paksun lumikerroksen alla. Toisena vuotena se kukkii heinä-elokuussa valkoisin, sinisin tai vaaleanpunaisin kukin, ja siementen muodostumisen jälkeen se lakastuu. Siemeniä kannattaa kerätä talteen seuraavan vuoden kylvöjä varten.

Lue lisää:
Maariankello on puutarhan perinnekasvi
Perennaryhmien suunnittelu

Vuohenkello (Campanula rapunculoides) on saapunut Suomeen todennäköisesti Ruotsista ja se on tuotu tänne ravintokasviksi. Se tekee juuristoonsa syötäväksi kelpaavia mukuloita. Vuohenkello on erityisesti vanhojen pihojen koristekasvi, josta se on levinnyt pihaa ympäröivään luontoon. Se kukkii heinäkuulta elokuulle, jopa syyskuulle. Vuohenkellon sinivioletit, toispuoleisesti sijaitsevat kukat ovat tähkämäisesti pitkässä 60–80 cm varressa. Se leviää juurakkonsa sekä siemeniensä avulla tehokkaasti jopa muilta kasveilta tilaa vallaten. Vuohenkello kannattaakin istuttaa paikkaan, jossa se saa olla yksinään muiden kasvua häiritsemättä. Tarvittaessa sen leviämistä voi hidastaa katkaisemalla kukkavarret heti kukinnan jälkeen. Kasvi kestää lumikuormia.

Peurankelloa (Campanula glomerata) kasvaa luonnonvaraisena Keski-Suomeen asti. Luonnosta sitä on siirretty puutarhoihin. Tämä kellokasvi menestyy jopa varjoisammassa paikassa. Peurankello kasvaa vähän yli puolimetriseksi, ja sen kukat ovat isoissa tertuissa varsien päissä. Se kukkii jopa kesäkuulta elokuulle. Useimpien kellokukkien tapaan peurankellon kukat eivät nuoku, vaan ovat tukevasti varsien päissä pystyssä ja auki ylöspäin. Lehdet ovat himmeän tummanvihreitä ja karvaisia. Kasvi kestää lumikuormia. Taimitarhoilla lisätään peurankellon isokukkaisia lajikkeita, kuten valkokukkaista 'Alba'-lajiketta ja idänpeurankellon nimellä myytävää violetinsinistä ’Dahurica’-lajiketta.

Kääpiöpeurankello ’Acaulis’ kasvaa vain 15 cm:n korkuiseksi. Peurankelloilla on hyvä maljakkokestävyys, joten niitä kannattaa kasvattaa leikkokukiksikin. Peurankellot leviävät siemeniensä avulla laajallekin alueelle. Jos haluaa estää tämän, on kukkavarret leikattava kukinnan jälkeen.

Korkein kellokasveista on ukonkello (Campanula latifolia). Se on pystykasvuinen ja kasvaa jopa 120 cm korkeaksi ja on erittäin suurikukkainen. Koko kyllä vaihtelee melkoisesti siemenlisätyillä kasveilla. Kasvi viihtyy auringossa ja puolivarjossa. Kukinnot ovat valkoiset tai violetinsiniset pystyt tertut. Lehdetkin ovat suuret, himmeänvihreät. Se kestää hyvin tuulta ja leviää voimakkaasti siemenistä.

Muita kauniita kellokasveja ovat rentokasvuisempi, 30–70 cm korkea, pisamaisin, vaaleanpunaisesta kermanvalkoisiin vaihtelevin kukin, heinäkuussa kukkiva pisamakello (Campanula punctata) ja hieman harvinaisempi, pitkäikäinen, heinä-elokuussa vaaleansinisin, -punaisin tai valkoisin kukin kukkiva, noin metrin korkuinen maitokello (Campanula lactiflora). Se saattaa vaatia tuennan.

Luonnossa kasvavista kellokukista kissankello (Campanula rotundifolia) sopii hyvin puutarhaan esim. kivikkoryhmään istutettavaksi. Siitä kasvaa kaunis runsaskukkainen mätäs puutarhassa. Kissankello on kaunis luonnossakin kasvaessaan ja hieman oikukas siirrettävä, joten puutarhaan siirtämistä haaveilevan kannattaa ensin kysellä taimia taimimyymälöistä ja taimistoilta. Kissankello on Keski-Pohjanmaan maakuntakukka.

Muita luonnonkellokasveja ovat harakankello (Campanula patula) ja kurjenkello (Campanula persicifolia).
Lisää kellokukkia on Puutarha.netin Kasvikortistossa.