• Etusivu
• Kasvillisuus

Perennat puutarhassa – perennaryhmien suunnittelu uuden kodin puutarhaan

Tiina Painokallio
Kaupallinen yhteistyö
Kastelli-Talot Oy logoKastelli-Talot Oy
Päivitetty 30.06.2025
20223_77395.jpg

Yksiväriset perennat ovat kauniita erilaisten muotojen ja kokonsa johdosta. (Kuva: Shuttersrtock)

Monivuotiset ruohovartiset kasvit eli perennat muodostavat puutarhan perustan. Perennoiden suosio perustuu loisteliaaseen, usein pitkään jatkuvaan kukintaan. Useimmiten niillä lisätäänkin pihaan kauneutta, värikkyyttä ja viihtyisyyttä, mutta ne voivat toimia myös tilanjakajina, rajapintojen häivyttäjinä, maanpinnan peitteinä sekä kasvualustan sitojina.

Perennapenkin suunnittelu

Perennapenkin suunnittelussa perustana voi olla esimerkiksi väri, tietty laji tai kukinta-aika. Paikka, johon perennapenkki perustetaan, määrittää lajivalintoja. Kasvuoloihin voi vaikuttaa jonkin verran; esimerkiksi valon määrää säätelee etäisyys varjostaviin puihin ja pensaisiin ja kasvualustan voi parantaa lajivaatimusten mukaiseksi. Tärkeintä on kuitenkin löytää kyseisellä paikalla viihtyvät lajit.

Pääasiassa perennapenkin reunalle istutetaan matalat kasvit ja korkeammat sijoitetaan keskelle tai takaosaan, mutta isommissa ryhmissä tätä voi rikkoa käyttämällä matalien lajien laajoja osaryhmiä. Näin istutuksesta saa mielenkiintoisemman.

Ryhmän suunnittelussa monipuolisuus on valttia. Lajeja ei silti tarvitse hillitöntä määrää, kun ne valitsee huolella. Monet perennat kukkivat samaan aikaan, joten väriloisto jää lyhyeksi, ellei kukinta-aikoja huomioi. Kukkivien lajien oheen kannattaa harkita lehtiperennoja sekä koristeheiniä, jotka ilahduttavat vielä kukkaloiston jälkeenkin.

Sipulikasveillakin on oma paikkansa perennapenkissä, sillä ne kukkivat juuri silloin, kun muut aloittavat kasvuaan tai lopettavat kukintansa.

Perennoissa riittää valinnanvaraa. Pelkästään kokovaihtelua on alle 10 sentin kokoisista jopa kolmeen metriin. Kasvivalintoja tehdessä tulee huomioida, että jokaiselle jää suunniteltuun ryhmään riittävästi kasvutilaa. Suurien ryhmien istutus ja hoitotoimet helpottuvat, jos niihin on suunniteltu hoitokäytävät.

Perennat kukkivat parhaimmillaan aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. (Kuva: Shutterstock)

Perennat kukkivat parhaimmillaan aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. (Kuva: Shutterstock)

Yleistä perennoista

Matalat maanpeiteperennat ovat usein ainavihantia ja kaunistavat puutarhaa keväästä syksyyn. Ne ovat monikäyttöisiä, peittäviä ja usein nopeakasvuisiakin vaihtoehtoja puiden, pensaiden ja köynnösten alustoille, istutuksia reunustamaan ja maanpintaa kattamaan.

Suurperennoita voi kasvattaa omina ryhminään. Niille on varattava tarpeeksi tilaa, sillä ne leviävät nopeasti suuriksi kasvustoiksi.

Kellokukat kukkivat kesäkuusta syyskuulle, joten eri lajeja yhdistelemällä saa koko kesän kukkivan penkin. Kukat ovat valkoisia tai sinisen ja lilan eri sävyisiä.

Helppohoitoisia perennoja ovat muun muassa kultakärsämö, tarhaukonhattu, töyhtöangervo, jaloangervo, vuorenkilvet, mooseksenpalavapensas, vuohenjuuri, kultatyräkki, päivänliljat, kuunliljat, siperiankurjenmiekka, punatähkä, nauhukset, palavarakkaus, rantakukka, mirrinminttu, pionit, kullerot, syysleimu, valeangervot, piiskut.

Perennaryhmässä viihtyvät myös monivuotiset niittykasvit: Niittykukat puutarhassa

Viihtyisikö jokin näistä uuden kotisi puutarhassa?

Kokosimme pienen kuvagallerian erilaisista perennoista. Klikkaa kuvaa, niin pääset tutustumaan kyseisen kasvin ominaisuuksiin Kasvikortistossa.

Sammalleimu peittää koko kasvuston runsailla kukilla ja kukkii pitkään valkoisin, sinertävin, violetein, vaalean- tai ruusunpunaisin, tähtimäisin kukin, jotka tuoksuvat. (Kuva: Shutterstock)

https://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/sammalleimu_108.htm
Sammalleimu peittää koko kasvuston runsailla kukilla ja kukkii pitkään valkoisin, sinertävin, violetein, vaalean- tai ruusunpunaisin, tähtimäisin kukin, jotka tuoksuvat. (Kuva: Shutterstock)

Maariankämmekkä on luonnonvaraisena hyvin yleinen ja kasvaa rehevissä metsissä, lehtoniityillä ja soilla. (Kuva: Shutterstock)

https://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/maariankammekka_862.htm
Maariankämmekkä on luonnonvaraisena hyvin yleinen ja kasvaa rehevissä metsissä, lehtoniityillä ja soilla. (Kuva: Shutterstock)

Ruskoliljan kukinnot ovat suuria punaruskeita kelloja, joiden sisäpuoli on pienten nystyjen ja tummien täplien kirjavoima. (Kuva: Shutterstock)

https://puutarha.net/kasvikortisto/perennat/ruskolilja_917.htm
Ruskoliljan kukinnot ovat suuria punaruskeita kelloja, joiden sisäpuoli on pienten nystyjen ja tummien täplien kirjavoima. (Kuva: Shutterstock)

Syysmyrkkylilja eli tutummin alastonimpi on myöhäinen kukkija ja sen siemenet ovat erityisen myrkylliset. (Kuva: Shutterstock)

Syysmyrkkylilja eli tutummin alastonimpi on myöhäinen kukkija ja sen siemenet ovat erityisen myrkylliset. (Kuva: Shutterstock)

Kastellin talomallit sopivat kaikenlaisille tonteille

Oletko sinäkin jo siinä pisteessä talohaaveidesi kanssa, että kuva unelmakodista loistaa jo kirkkaana mielessä ja on aika käydä läpi erilaisia talopakettivaihtoehtoja? Talotehtaita ja mieluisia talomalleja löytyy lukematon määrä. Nyt olisi aika löytää omia tarpeita ja unelmia vastaava talo, jota voi täydestä sydämestä kutsua kodiksi.

Kastelli on ollut ylivoimaisesti ostetuin talomerkki Suomessa, pitäen kärkisijaa valtakunnallisissa rakentajatutkimuksissa (Rakennustieto RTS Oy, Omakotirakentajatutkimus 2020/21 RV), jo vuodesta 1994. Kastelli-kotien arvostus kertoo rakentajien pitkäaikaisesta luottamuksesta sekä kestävästä tyytyväisyydestä Kastellin tuotteisiin ja palveluun.

20236_82000.jpg

Menestyksen takana on jokaiselle asiakkaalle soveltuva toimituslaajuus, talomalliston muokattavuus asiakkaiden tarpeiden mukaan ja jatkuvasti kehittyvä ja laaja talomallisto. Haluaisitko sinäkin liittyä tuhansien tyytyväisten Kastelli-talon omistajien joukkoon?

Tutustu Kastellin talomallistoihin

Kastelli-Talot Oy
Kasvillisuus
kasvit
suunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Alppiasteri
Perennat kukkivat keväästä syksyyn
Kun valitset perennapenkkiin sekä keväällä, keskikesällä että syksyllä kukkivia lajeja, saat nauttia kukkaloistosta pitkään. Sopivien lajien valinnassa voit hyödyntää kokoamaamme ryhmittelyä eri aikaan kukkivista perennoista.
20157_44050.jpg
Tiikerin pihalla
Viisihenkiselle perheelle suunnitellun kaksikerroksisen Panthera Tigris -kivitalon pinnat, muodot ja värit ovat löytäneet paikkansa tiikerien maailmasta. Talo on kohde, joka lumoaa tiikerimäisellä linjakkuudellaan ja yksilöllisyydellään. Talon pihan suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan TTS Työtehoseuran Puutarha-alan kouluttajien ja opiskelijoiden toimesta. Samaa tiikerimäistä henkeä on tuotu myös pihan muotokieleen ja kantavana teemana on toimiva arki, joka näkyy sekä itse talossa että pihassa.Koulutusvastaava Timo Rinkinen, TTS, timo.rinkinen@tts.fi
Kollaasi klassisen puutarhan kuvista
Tutustu kuuteen erilaiseen puutarhatyyliin
Puutarhojen maailma esittelee kuusi erilaista puutarhatyyliä, jotka ovat saaneet vaikutteita eri puolilta maailmaa. Tyyleissä esitellään kasveja, kalusteita ja koristeita, joiden avulla voi luoda omaan puutarhaan halutun tunnelman ja tyylin.
20172_48230.jpg
Kestävä piharakentaminen
Ennen kuin iskee kynnet (omat tai kaivinkoneen) maahan luodakseen omasta tontista oman pienen paratiisin, kannattaa antaa itselleen aikaa ajatella tulevaa työmaata kunnolla. Mitä rakennan? Kuinka rakennan? Mitkä ovat rakentamisen vaikutukset ympäristöön? Hyvällä suunnittelulla ja oikealla asenteella ajattelet ympäristöäsi myös oman tontin ulkopuolella.
20138_35869.jpg
Nollaenergiatalo lunastaa lupauksia
– Nollaenergiapientalon rakentaminen ei ole sen vaikeampaa kuin laadukkaan energiatehokkaan pientalon rakentaminen muutenkaan. Tietotaito on hallussa niin suunnittelijoilla kuin taitavilla rakentajillakin ja kaikki tekniset ratkaisut ovat jokaisen omakotirakentajan saatavilla. Arkkitehtuurista ei myöskään mahdollisimman energiatehokkaaseen ratkaisuun pyrittäessä tarvitse tinkiä. Olemme panneet tyytyväisinä merkille, että Villa ISOVERin arkkitehtuuria onkin jo julkisessa sanassa ehditty kiitellä, sanoo myynti- ja markkinointijohtaja Kim Nylund talon rakennuttaneesta Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:stä.Pilottikohteista on Nylundin mielestä mahdollisimman pian päästävä jokapäiväisiin toteutuksiin. – Jotta nollaenergiatalojen rakentaminen olisi mahdollisimman pian valtavirtaa, meidän on kehitettävä siihen varmat ja toimivat ratkaisut, hän painottaa.Kohteen rakennuttaneen Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:n lisäksi hankkeessa ovat olleet mukana myös VTT ja WWF.
202212_45234.jpg
Kun puutarha nukkuu, ideat versovat – talvi on suunnittelun aikaa
Kylmenevät ilmat ja lyhenevät päivät sekä tuuli, sade ja lumi ajavat ahkerimmatkin kotipuutarhurit talven tullen sisätiloihin. Kuluneen puutarhakauden muistot ja mielikuvat ovat vielä tuoreena muistissa, joten niitä kannattaa nyt hyödyntää. Talvi on hyvää aikaa suunnitella omaa puutarhaa ja miettiä tulevan kasvukauden projekteja ja hankintoja.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton