• Etusivu
  • Kasvillisuus

Kasvikset kuuluvat joulupöytiin

Rakentajan toimitus
Päivitetty 08.03.2013
50_P_34978.jpg

Nyt loihditaan monenlaista hyvää punajuuresta, porkkanasta ja lantusta sekä palsternakasta, selleristä ja maa-artisokasta. Kannattaa kokeilla myös naurista, mustajuurta ja mausteeksi piparjuurta. Ikihyvä peruna kuuluu itseoikeutetusti koko talvikauteen ja joulun juhlapöytiin.

Juurekset voi paahtaa kevyesti uunissa, höyrykypsentää tai hauduttaa pannulla mausteiden kanssa. Juuresten mausteiksi sopivat jouluiset neilikka, inkivääri, muskotti ja kardemumma, yrteistä varsinkin timjami ja rosmariini sekä kaikki sipulit. Juureksia voi kypsentää myös mikrossa, jolloin maustaminen tapahtuu kypsentämisen loppuvaiheessa.

Salaatit ja marinoidut kasvikset tuovat joulupöytään raikkautta ja värikkyyttä. Muistamisen arvoisia ovat myös tuoreet sienet. Marinoidut herkkusienet sopivat jouluaterioillekin. Myös kypsennettyjä, paloiteltuja juureksia voi marinoida maustetun öljy-viinietikkaseoksen avulla.

Joulunaluskiireitä helpottaa, kun valitsee jälkiruokia, jotka voi valmistaa jo hyvissä ajoin pakastimeen. Marjaisat jäädykkeet ja sorbetit maistuvat raikkailta, antavat jouluaterialle juhlavan päätöksen ja jättävät hyvän jälkimaun. Välipaloina maistuvat jouluomenat.

Tämän joulukauden erikoisuutena voit valmistaa naposteltavaksi Juureslastuja.

Hyväksi todettuja ja testattuja ruokaohjeita

Punajuurikakku

300 g tuoretta punajuurta (yksi melko iso) 1 pussi (70 g) pähkinöitä 1 tlk (227 g) ananasmurskaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl piparkakkumaustetta
2 dl rusinoita
3 munaa
3 dl sokeria
2 dl rypsiöljyä

  • Kuori punajuuri ja raasta hienoksi raasteeksi. Hienonna pähkinät rouheeksi. Siirrä ananasmurska valumaan siivilään.
  • Sekoita vehnäjauhot, suola, leivinjauhe ja piparkakkumauste keskenään ja lisää lopuksi joukkoon myös rusinat ja pähkinärouhe.
  • Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää puolet rypsiöljystä vatkaten. Lisää valutettu ananasmurska ja jauho-rusinaseos puuhaarukalla sekoittaen.
  • Sekoita taikinaan loput öljystä.
  • Kaada taikina laakeaan, voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (noin 25 cm x noin 35 cm) ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 45 – 50 minuuttia. Tällöin kakusta tulee muutaman sentin paksuinen levy. Anna jäähtyä. Voit paistaa kakun myös isossa rengasvuoassa. Tarkista kypsyys puutikulla.
  • Leikkaa kantikas kakku tarjolle neliön tai suorakaiteen muotoisiksi paloiksi.

Huom.

Kakun voi leipoa hyvissä ajoin valmiiksi, kääriä folioon ja säilyttää jääkaapissa, jolloin maku vain paranee.

Rosolli 4 - 5 perunaa
6 porkkanaa
5 keitettyä tai etikkapunajuurta
1 pieni sipuli
1 omena
2 säilöttyä kurkkua
Kastike:
2 dl vaahtoutuvaa kermaa tai kermaviiliä
2 tl väkiviinaetikkaa tai sitruunamehua
suolaa
sokeria
pippuria
punajuurien keitin- tai säilöntälientä

  • Keitä perunat, porkkanat ja punajuuret erikseen kypsiksi.
  • Kuori kasvikset vähän lämpiminä ja anna jäähtyä kylmiksi.
  • Leikkaa perunat ja juurekset pieniksi, samankokoisiksi kuutioiksi.
  • Leikkaa omena ja kurkut tasakokoisiksi kuutioiksi ja hienonna sipuli.
  • Sekoita kasvikset keskenään.
  • Vaahdota kastikkeeseen tuleva kerma löysäksi vaahdoksi tai käytä kermaviiliä. Mausta ja värjää punajuuriliemellä vaaleanpunaiseksi.
Kasvillisuus
Kiinnostuitko? Tilaa Puutarha.net-uutiskirje
Oletko multasormi, maailmanluokan puutarhuri tai innokas kaikkien kasvien kokeilija? Puutarha.net-uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden pihan- ja puutarhanhoitajien kokeiluihin ja kokemuksiin, nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuoteideat tai yksinkertaisesti fiilistele kasvi- ja kukkaloistoa tai mielenkiintoisia harvinaisuuksia.

Aiheeseen liittyvää

20227_78206.jpg
Viherpeukalon kevättöitä
SisätyötViherkasvitkaipaavat uutta multaa. Viimevuotiset ravinteet on kulutettu ja nyt tarvitaan uutta potkua tulevaan kasvukauteen!Ennen mullanvaihtoa viherkasvit kastellaan kunnolla pari päivää aikaisemmin, jotta kasvien nestejännitys on kunnossa. Vanhat ruukut pestään puhtaaksi astianpesuaineella. Mikäli likaa ei saa kunnolla irti, niin laitetaan suojakäsineet käsiin ja levitetään rätillä wc:n puhdistusainetta ruukun reunoihin; annetaan vaikuttaa hetki ja pestään lika pois. Ruukku on vaihdettava isompaan, jos kasvin juuret täyttävät koko ruukun. Kaktukset, mehikasvit sekä useat paksujuuriset kasvit viihtyvät kuitenkin paremmin pienissä ruukuissa. Mullanvaihdon yhteydessä kasveista voi ottaa myös pistokkaita; kasvin saa näin samalla helposti uudistettua. Pistokkaat voi laittaa suoraan multaan juurtumaan tai antaa juurten kasvaa vesilasissa.Myös taimikasvatusta voi itse harrastaa. Kesän apinan-, kehä-, sametti-, timantti- ja olkikukat, krassit, sinitähtöset, tuoksupielukset, tsinniat, päivänhatut, härmesalviat ja portulakat laitetaan maaliskuun lopussa/huhtikuun alussa kasvatukseen. Myös paprikan siemeniä voi laittaa multaan ja kasvattaa taimet kesää varten. Taimikasvatuslaatikon päälle laitetaan muovi, jotta siemet saavat itää kosteassa.Varastossa talvehtineet kasviton aika herätellä kevääseen. Ne tuodaan pikku hiljaa lämpimämpään ja valoisempaan. Pelargonia on syytä leikata hieman, rumimpia osia pois, ja vaihtaa uuteen multaan sekä valoon ja viileämpään huoneeseen. Dahlian juurakot voidaan jakaa ja esikasvattaa, jotta kukinta aikaistuisi hieman.
20236_71320.jpg
Boheemit puutarhat ovat monimuotoisia ja helppohoitoisia
Puutarhaharrastuksen merkitys on korostunut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Harrastus tuo mielekästä tekemistä, minkä lisäksi se on luonut myös turvaa ja vakautta arkeen. Puutarhan luonnonmukaisuus on alkanut kiinnostamaan ja se onkin noussut yhä tärkeämmäksi puutarhaideologiaksi, kerrotaan Puutarhaliiton tiedotteessa.Yhä useampi puutarhuri arvostaa luonnonmukaisuutta ja pyrkii oman harrastuksensa avulla lisäämään puutarhan elinvoimaisuutta ja suojelemaan ympäristöään. Voikukkien annetaan kukkia eikä rikkaruohoja myrkytetä kulkuväyliltä. Sen sijaan lisätään luonnon biodiversiteettiä ja valitaan puutarhaan tuotteita, jotka parantavat muun muassa maan elinvoimaisuutta.Myös Lohjan asuntomessuilla päästiin ihailemaan boheemia puutarhaa. Kuvia kohteesta löydät artikkelin lopusta.
200712_7759.jpg
Huonekasvien kasvinsuojelu
Huonekasvit viettävät lepokauttaan nyt vuoden pimeimpänä aikana. Terveet ja elinvoimaiset kasvit eivät ole kovin alttiita ötököiden ja tautien valloitukselle. Oikean kasvupaikan valinnalla ja oikeilla hoitotoimilla voidaan siis pelastaa paljon, mutta mitä tehdä, jos kasviin kuitenkin tulee laikkua, pilkkua tai ötökkää?
Punainen isohapero metsässä
Isohapero
EsiintyminenKaikkialla maassamme voi törmätä isohaperoon. Sieni viihtyy soisessa ja havupuisessa maastossa. Hapero kasvaa äkäiseen tahtiin. Senpä vuoksi siitä saadaan vuosittain runsas sato. Isohapero on maastossa yksinään, mutta voi kasvaa myös useamman sienen ryppäässä. Isohaperon ohi ei juuri voi kulkea, sillä on se verran huomiota herättävä väritys lakissaan. Isohaperolla ja tulipunahaperolla on molemmilla punaiset lakit. Isohaperolla lakki on kellertävän punainen ja tulipunahaperon lakki on sinertävänpunainen. Jos sienet sekoittaa toisiinsa, ei hätää, sillä kumpikaan ei ole myrkyllinen.
20175_49318.jpg
Kukilla kepeästi kesään
Pihan, pation ja parvekkeen monikäyttöisin elementti on kesäkukkaryhmä eli kausikasvit. Yksivuotisina niihin ei pääse kyllästymään, sillä niistä saadaan oleskeluryhmään vaikka joka vuodeksi uusi ilme.Mutta toisaalta, kun samoja lajeja kasvatetaan vuodesta toiseen samalla paikalla, muodostuu perinne, jota ei ehkä raaskikaan rikkoa uusilla kukkavalinnoilla. Perheen perinnekukistakin muodostuvaa ryhmää voi silti uudistaa yhdistelemällä siihen uusia kasveja. Rikas ja muuntelukykyinen ryhmä toteuttaa kukkaunelmat laidasta laitaan.
20108_22760.jpg
Kasviksia nyt monipuolisesti
Kuivuuttakin enemmän monia avomaan kasviksia on koetellut kova kuumuus. Salaatit ja erilaiset kaalit ovat kärsineet kuumuudesta kaikkein eniten. Ahkera sadetus on auttanut, ja toisaalta varastoitavien kasvisten satokausi jatkuu vielä elo-syyskuun ajan. Jos vettä saadaan tasaisina, parhaimmillaan 15 – 20 mm:n jaksottaisina sateina, kasvikset saavat uutta puhtia ja kasvu jatkuu suotuisasti.Maantieteelliset ja aivan paikallisetkin erot kasvuolosuhteissa ovat olleet suuria. Kovassa kuumuudessa kasvi sulkee ilmarakosensa, yhteyttäminen pysähtyy ja kasvu lakkaa, koska kasvi ei saa vettä eikä ravinteita. Touko-kesäkuussa muun muassa juurekset kasvoivat hyvin, mutta heinäkuussa kasvu oli kovin vähäistä. Toisaalta esimerkiksi Pohjanmaalta löytyy alueita, joissa sateita on saatu riittävästi. Kuivuutta puolestaan oli pisimpään Itä-Suomessa ja lounaisilla ja eteläisillä rannikkoalueilla. Rajumyrskyt eivät ole kasvisviljelmiä turmelleet.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton